Tokiossa toisen kerran

 

Hesarin olympianumero on juuri (22.7.2021) ilmestynyt. Kyseessä on Tokion toiset olympiakisat. Ensimmäiset kisat järjestettiin vuonna 1964. Jos tarkkoja ollaan,  niin ensimmäiset Tokion kisat yritettiin järjestää jo vuonna 1940, mutta Japani omilla militaristisilla toimenpiteillään missasi kisat. Nytkin kisat ovat vaarassa koronan takia, vaikka niitä on jo kerran siirretty  vuodella. Joka tapauksessa korona harventaa katsomoja dramaattisesti. Tätä kirjoitettaessa ei ole sataprosenttisen varmaa,  että kisojen järjestäminen onnistuu!

Tokion vuoden 1964 kisat ovat minulle tärkeät,  koska ne olivat ensimmäiset kesäkisat,  jotka intensiivisesti katselin TV:n ja kuuntelin radion kautta.  Rooman kisat muistan vain hämärästi juuri läpimurron tehneen television välittäminä isovanhempieni maatilalla.

Kuva:Urheilun kuva-aitta 9/1964

Vuoden 1964 Tokion kisoja ajatellen käytän muistin virkistäjänä vanhaa ”Urheilun kuva-aittaa” nro 9/1964, jossa on kuvattu myöhään tuon vuoden syksyllä pidettyjen kisojen ennakko-odotuksia. Suomi osallistui 18. kisoihin 89 aktiiviurheilijan voimin. Olympiainnostus oli vanhanaikaisella tavalla suurta: TV:ssä oli ”Kympillä Tokioon”-ohjelmasarja Niilo Tarvajärven johdolla, josta muistan erityisesti Suomen Japanin suurlähettilään tyttären Meri Liin ja Sukiyaki-kappaleen. Sukiyaki ilmestyi Japanissa jo vuonna 1961, mutta valtasi USA:ssa Billboardin ykkössijan vuonna 1963. Siitä tuli yksi maailman kaikkien aikojen eniten myydyistä single-levyistä!

Kansan karttuisaa kättä (olympiamerkkien, tarrojen myynti) tarvittiin, jotta kisoihin yleensä voitiin osallistua: tuntui, että olympiahenki ja silloin vielä voimissaan ollut kansallinen yhtenäiskulttuuri sulautuivat toisiinsa.

Kuva välittyi kisoista uusien tietoliikennesatelliittien (mm. Telstar II) välityksellä. Vielä 1964  kisoissa radio oli nopeampi ja välitti kisat reaaliajassa, kun taas TV-kuva tuli puoli vuorokautta myöhemmin. Pauli Nevalan kultamitaliheitto selostettiin(!) ”jälkikäteen suorana”, ilmankos se oli selostajan mukaan ”kaamea heitto”. Silloin pärjättiin yhdellä kanavalla. Nyt on toisin: Televisiotarjonta on pirstoutunut useille kanaville. Yle Areenassa katsoja voi valita parhaimmillaan viidestä yhtäaikaisesta kisalähetyksestä. Katsojalle jää vain kiinnostavimman lajin etsintä. Päivän sana on tietenkin maksulliset kanavat. Disvovery+ -suoratoistopalvelun  kautta pääsee seuraamaan olympialaisten jokaista kilpailua. Osin katsojataivas on kääntynyt ylösalaisin: nykyiset maksu-TV yksinoikeudet rajoittavat osalla katsojista TV-näkyvyyttä jopa vuotta 1964 suppeammaksi. Aikaero luo omat paineensa kisojen katselemisella, joskin nykyaikainen areenatyyppinen ajansiirto toimii katsojan hyväksi.

Vuonna 1964 Urheilun kuva-aitta tarjosi kuvallisen katsauksen kisoihin osallistujista  henkilötietoineen ja lajeineen (vastaava kuvasto 2021/Tokio HS 21.7.2021). Vuoden 1964 urheilijat olivat ”supisuomalaisia”. Nyt suomalaisia putkahtelee esiin mistä päin maailmaa tahansa.  Skeittari Lizzie Armanto esitellään suurena mitalitoivona. Ja hänen kaltaisiaan on useita.

:::::::::::::::::::::::

Kisat käydään nyt keskikesällä  verrattuna viime kerran lokakuun loppuun, jolloin muistan useana päivänä olleen kurja sää. Kukapa unohtaisi Bob Hayesin nopeuden purkauksen satasella tai pikaviestissä. Kyllä siinä rapa roiskui, kun Hayes juoksi - ilman kestopäällysteistä rataa – satasella epävirallisen sähköajan 10,02 (silloin virallinen aika pyöristettiin kymmenyksen tarkkuudella 10,0:ksi).

Hesarin mukaan kuumuuden ja kosteuden yhteisvaikutus tekee Tokion oloista vuonna 2021 erityiset tukalat. Edessä on jopa historian kuumimmat olympialaiset. Onneksi tänä kesänä on saanut harjoitella kuumuutta täällä Pohjolassakin. Kosteuden (ilmankosteus  60 ja 80 prosentin välillä) kanssa onkin sitten tenkkapoo. Ja kasvomaski kaiken päälle!

Pääsääntöisesti urheilu- ja olympia-aate koettiin Tokion 1964 aikaan ihanteellisena ja ylevänä ponnisteluna kohti jaloa päämäärää. Epäilyn siemen oli kuitenkin kylvetty jo tuolloin: urheilun ulkopuolella aatteen palo oli kokenut yhteiskunnan muuttumisen kaupallistumisen keskellä.

Tokiossa vuonna 1964 myönnettiin, että urheilla ei voi ilman rahaa. Urheilun kuva-aitassa 9/1964 urheilun johtotehtävissä toiminut Aaro Laine näkee yhtenä keinona kaupallisuuden kytkemisen aatteen palvelukseen! Kukaan ei tänään oikeastaan puhu yleviä enää pelkästään aatteen nimissä. Ajat, ne muuttuvat! Jos edellä esitetyssä on nähtävissä jotain kaihoisaa kaipuuta menneiden aikojen ihanteellisuuteen, niin Tokio 1964 oli osa sitä alkavaa oravanpyörää, joka pyyhki korkealentoiset aatteet sivuun. Summa summarum puhuisin kuitenkin Tokiosta 1964 vielä ”vanhan hyvän ajan kisoina”. Tänä päivänä tilanne on  nurinkurinen: ilman rahaa ei voi harjoittaa huippu-urheilua (silti monet sinnittelevät) ja kun aatteetkin ovat varsin kevyissä kantimissa, niin voisi kysyä,  minkä varassa siis urheillaan. Urheilla voi monella tavalla, mutta rahat jaetaan epätasaisesti.

Kehitys kehittyy: Tokiossa 2021 nähdään ensimmäistä kertaa mukana kiipeilyä, karatea, lainelautailua ja rullalautailua. Baseball ja softball palaavat olympiaohjelmaan pienen tauon jälkeen. Uusien lajien virta on katkeamaton.

 Anti-dopingtyö on esillä tulevien kisojen kotisivuilla näyttävästi. Tietenkin.

Tänä päivänä ei puhuta mitenkään mahtipontisesti olympia-aatteesta. Paradoksaalisesti kisat vetävät nyt paljon enemmän maita mukaan kuin aiemmat kisat. Mukana on noin 150 maata (93 vuonna 1964). Eikö tämä ole olympiahengen toteuttamista lähes täysimääräisenä?

Mitkä ovat Suomen menestymismahdollisuudet? Jo edellisten Tokion kisojen tapaan viiden mitalin saalistaminen olisi huomattava saavutus. On lukemattomia syitä, miksi menestys on vähäisempää kuin kisojen alkuvuosikymmeninä. Kliseisesti voidaan sanoa, että kilpailu on kiristynyt. Urheilijoiden osanottajamäärä on kasvanut valtavasti, eikä urheilu ole meille niin elintärkeä asia kansallishengen nostattamismielessä kuin aiemmin. Urheilusankareita syntyy muihin kuin olympialajeihin, mutta heitä juhlitaan kuin aiemmin olympiavoittajia.

Paljon ehtii Tokiossa tapahtua ennen kuin saadaan sanoa jäähyväisten hetkellä japanilaisittain ”sayonara”.