Kirsi Piha - monta ihmistä samassa

 

 

Viime vuosina kaikentyyppinen polarisaatio on vallannut alaa. Sen sijaan, että yhteiskunnalliset erot olisivat kaventuneet ne ovat leventyneet entistä voimakkaammin. Paitsi poliittiset myös ideologiset erot ääripäiden välillä ovat kasvaneet.

Yksi selittävä tekijä kansakuntien sisällä on  taloudellisten edellytysten eriytyminen. Toinen tärkeä seikka on globalisaation luoma tilanne, jossa kerkeimmät seuraavat meneillään olevia virtauksia viiveettä ja toiset taas jäävät puolustamaan olemassa olevaa vanhaa.

Vähitellen erot  meillä ja muualla eri ryhmittymien välillä ovat kasvaneet kohtuuttoman suuriksi. Edellytykset pärjätä esimerkiksi eri osissa maata ovat erkaantuneet voimakkaasti.

Yksi jakoperuste on kaupunkien ja maaseudun välisten erojen kasvu. Maaseudulle jääneet ovat katsoneet tulleensa syrjityksi. Tämä on tullut esille vaikkapa Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa.  Kysymyksessä  ei siis ole mitenkään pelkästään Suomelle ominainen trendi.

Viimeisen puolen vuoden aikana ovat nousseet esille konservatiiveja ja liberaaleja erottavat piirteet. Tämä eroavuus kulkee läpi puoluekentän. Asia on noussut esille erityisesti Kirsi Pihaan liittyvän pormestarikaavailun yhteydessä.  Tässä ei ole sinänsä mitään poikkeuksellista, sillä ideologista keskustelua on käyty vuosikymmenien varrella jatkuvasti. Ajatellaanpa vaikka kokoomuksen historiassa Juha Rihtniemeä, Tuure Junnilaa, Raimo Ilaskiveä,  Harri Holkeria, Ilkka Suomista ja Aleksander Stubbia. Oleellista on se, että meiltä on puuttunut selkeä oikeistopuolue puoluekartalta tai siten meillä on ollut sen sijalla vain fraktio,  joka on täyttänyt tarpeen. Kekkosen aikana vain oikeistoleimalla varustettu Georg C. Ehrnrooth edusti ”(ääri)oikeistoa”. Lainausmerkit ovat sen takia,  että koko puoluekenttä oli 1960- ja 70-luvulla nykyiseen verrattuna vasemmalla  eikä Ehrnroothkaan edustanut millään tavalla ääriainesta. Hän ei vain sopinut Kekkosen Suomeen.

Ylen aamu-TV:n keskustelussa 8.7.2021 ajatuspaja Magman Mikko Majander nosti esille varteen otettavan huomion, jonka  tapaus Kirsi Piha vahvisti: kokoomuksessa on pyritty ylläpitämään käsitystä,  jonka mukaan varsinkin vasemmalla toimitaan ideologinen kaapu päällä ja oikealla,  kokoomuksessa,  ollaan  pragmaattisia eli asiat ratkaistaan asioina. Kuitenkin ideologisuus oikealla on yhtä selväpiirteinen  kuin vasemmalla. Tämä muistuttaa muutaman kymmenen vuoden  takaista poliittista hokemaa ”puolueeton porvari”. Kirsi Pihan ulostulo korosti kokoomuksen sisäistä kahtiajakautuneisuutta liberaaleihin ja konservatiiveihin. Koko joukko kokoomuslaisia vaikuttajia riensi torjumaan moisen ”osapuolijaon”: toistettiin vanhaa hokemaa, että puolue on yhtä (jota se ei selvästikään ole).

Mistä uusi ”rajapintakeskustelu” on saanut alkunsa? Moni minun laillani yhdistää sen perussuomalasten vähittäiseen muuttumiseen oikeistokonservatiiviseksi poliittiseksi voimaksi. Se siis toimii Pihan ja kumppanien oikealla, konservatiivisella  puolella. Perussuomalaisten muutos tarjoaa yksinkertaisen selityksen ”mannerlaattojen” siirtymiseen  eli osan kokoomuksesta siirtymiseen pitkän linja keskilinjalaisista oikeistokonservatiiveiksi. Tässä ei ole kovin paljon kummasteltavaa. Kautta koko poliittisen historian on siirrytty ajan hengen mukana siihen suuntaan, jossa arvellaan löytyvän menestystä. Nyt perussuomalaisten suosio on napannut otteeseen joitakin kokoomuksen oikean reunan kellokkaita. Kysymys on siis osaltaan poliittisen tyhjiön täyttämisestä oikealla. En tässä toki yritä antaa kuvaa,  että konservatiivit ovat siirtyneet oikealle vain taktisista sysitä. Jossakin aatteiden pinnan alla on ollut sosiaalinen tilaus konservatiivisiirtymälle.

Ei ole syytä epäillä Kirsi Pihan kriittisyyttä oikeistokonservatismia kohtaan, mutta samalla on tuotava esille hänen kova oikeistolainen menneisyytensä  varsinkin nuorempana menestyvänä poliitikkona. Helsingin Sanomissa häntä verrataan Liz Cheneyhyn. Cheney on isänsä Dick Cheneyn tavoin kova oikeistolainen,  mutta samalla Donald Trumpin kova arvostelija, ehkä peräti kovin. Siitä Cheney on saanut maksaa. Mutta missä on Kirsi Pihan Donald Trump? Sitä ei ole, ellei sitten katsota Trumpia Suomessa edustavan kollektiivin – konservatiivisen oikeistokollektiivin - joka on kallellaan yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa. Sitä Piha ei voi sulattaa. Kysymys on maahanmuutosta, kansallismielisyydestä  ja muista perussuomalaisten intohimoista, joissa Piha edustaa syväliberaalia linjaa. Voi kuvitella, miten kaukana Piha on perussuomalaisesta junttipolitiikasta.

Koko vertailu valtameren takaisiin ihmisiin ja asioihin tuntuu keinotekoiselta. Mutta Suomessakin Pihan ajattelu ja asenteet näyttävät vaikeilta  ymmärtää.  Kun yrittää lehtijuttujen perustella määrittää Pihan linjan,  meinaa usko loppua kesken. Hän ei todennäköisesti itsekään halua tulla määritellyksi pilkuntarkasti. Nykyinen vihervasemmistolainen suuntaus ei vaikuta Pihan radikalismissa täysin vieraalta. Ei ihme,  että puoluetoverit oikealla vierastavat Pihan ”linjaa”.

Ei voi välttää vertailua varhaisen Pihan ja  nykyisen Sanna Marinin välillä. Tietty särmikkyys ja ulkonäköseikat ovat samassa paketissa molemmilla. Kritiikin kehys on valmiiksi rakennettu: politiikassa epäillään sopivatko kauneus ja järki samaan päähän. Kirsi Piha on kameleontti,  josta pinttynyt oikeistokonservatiivi ei saa otetta. Miten suhtautua ihmiseen,  joka on kokoelma monia ihmisiä, ja joka ei sulaudu muottiin politiikan ”vanhaksi kanaksi”. Ei ihme, että Piha luopui hyvissä ajoin poliittisesta urasta. Uudelleen integroituminen politiikkaan pormestariuden kautta rupesi varmaan hirvittämään. Ollakseen poliitikko Pihan täytyisi yksinkertaistaa ja pelkistää omaa ajatteluaan. Nyt hän on kiinnostunut vähän kaikesta.

Kirsi Piha edustaa modernia ihmistyyppiä, joka ei pysty todennäköisesti sitoutumaan mihinkään puoluerakenteen osaan, ei edes kokoomuksen. Voisin kuvitella hänen äänestävän vaaleissa ”tyyppiä”, puoluekannasta riippumatta. Elämme aikoja,  jolloinka kirsipihoja tulee Helsingin kaduilla vastaan tuhkatiheään.