Dokumentin ensimmäisessä osassa kerrataan sodan
päättymisen ja valvontakomission vaiheet sekä YYA-sopimuksen solmiminen.
Yhteenvetomainen lyhyt kuvaus on monilta osin kiveen hakattua faktaa.
Voimahahmona on Paasikivi, jonka
avustajaksi esitellään Urho Kekkonen. Itse
dokumenttisarjan pääteeman osalta
todetaan tosiasia eli se, että Kekkonen loi jo 1940-luvulla yhteydet
KGB:hen josta oli hänelle suoraa henkilökohtaista hyötyä
Kummallisesti dokumentissa sivuutetaan työpaikoilla käyty taistelu kansanvaltaisen
yhteiskuntajärjestelmän ja kommunistisen järjestelmän välillä, jossa sosiaalidemokratialla oli ratkaiseva
osuus skandinaavisen mallin puolesta
taistelevana liikkeenä. Tuohon aikaan kommunistit olivat suomettuneita,
sosiaalidemokraatit eivät. Ensimmäisen osan yksinkertaistettu käsittelytapa
johtaa varsin yksioikoisiin
johtopäätöksiin.
Yöpakkaset selostetaan koruttoman realistisesti.
Tulee selväksi, että ensimmäistä kertaa sodan
jälkeen Neuvostoliitto saa veto-oikeuden Suomen hallituksen kokoonpanoon. Kannattaa
tähdentää, että Fagerholmin yöpakkasissa kaatunut hallitus oli laajan eduskuntaenemmistön
hallitus. Jo tässä vaiheessa ruvettiin käymään seuraavia presidentinvaaleja,
joissa Kekkonen sai tukea Neuvostoliitolta. Sitten dokumentissa hypättiinkin
suoraan noottikriisiin(!).
Noottikriisi iski päälle kesken Kekkosen USA:n vierailua
ja dokumentissa myönnetään se tilaustyönä tehdyksi. Se vahvisti yöpakkasten
veto-oikeuden Suomen asioihin, tällä kerta presidentin valintaan. Poliittisen
enemmistön eli ns. ns. Honkaliiton taakse kerääntyneet voimat sysättiin syrjään
nootilla.
Hämmentävää on, kuinka yöpakkaset ja noottikriisi sivuutetaan minimaalisella
käsittelyllä, vaikka kysymys on koko dokumenttisarjan avainteeman - suomettumisen
– kannalta aivan tähdellisestä asiasta. Toisen jakson johdantotekstissä
todetaan suorasukaisesti, että ”Kekkonen tekee ulkopolitiikasta sisäpoliittisen
lyömäaseen”.
Neuvostoliito käytti Suomea näyteikkunana, eräänlaisena esimerkkinä kahden järjestelmältään erilaisen valtion
sopuisasta yhteistoiminnasta.
Kauppapolitikka oli tärkeä osa Suomen ja
Neuvostoliiton yhteistyötä. Neuvostoliitosta tuotiin raaka-aineita ja Suomesta
vietiin jalostettuja tuotteita.
Länsi ja itä kävivät taistelua suomalaisten
sieluista eri asein. Neuvostoliitto rakensi ns. kotiryssäjärjestelmän ja länsi
luotti stipendeillä palkittuihin opiskelujaksoihin Yhdysvalloissa.
Kekkonen omaksui avainkäsitteeksi ”luottamuksen”, joka ikään kuin testasi kelpoisuuden
Suomi-Neuvostoliitto -suhteisiin Kekkonen
omaksui myös lyömäaseeksi käsitteen neuvostovastaisuus, joka oli yhtä kuin kekkosvastaisuus tai
neulanpistopolitiikka. Vastustajiin
lyötiin leima äärioikeistolaisuus, vaikka tämän päivän näkökulmasta oikeistolaisuus
oli varsin säyseää.
Kekkonen harmistui saatuaan presidentinvaaleissa vuonna
1968 ”vain” 2/3 äänistä.
Vuonna 1968 tilattiin ensimmäinen ydinvoimala
Neuvostoliitosta, vaikka sitä oli valmisteltu tarkoituksessa ostaa se lännestä.
Dokumenttisarjan toisen osan jälkeen käy viimeistään
ilmi, että dokumenttisarjan asiantuntijoiksi
oli haettu ”tuoreita ” voimia, sellaisia tahoja, joita ei juuri käytetä näissä yhteyksissä. Ratkaisusta
voidaan olla monta mieltä. Valitut asiantuntijat eivät tuo joissakin
tapauksissa niin paljon uutta kantoihin
kuin mitä voisi odottaa.
Suomettuminen oli
osa maailmanpolitiikkaa: Tsekkoslovakian
miehityksen jälkeinen kehitys johti mm.
pyrkimykseen poistaa sana ”puolueettomuus” yhteisistä kommunikeoista.
::::::::::::::::::::::::::::::
Kolmannessa osassa keskeiseksi teemaksi on valittu
eduskuntavaalit 1970. Ne ovat isku Kekkosta vastaan: oikeisto menestyy eikä Kekkonen
saa hyvitystä vuoden 1968 presidentinvaalien tulokselle, jotka hän voitti omasta mielestään liian pienellä
erolla oikeistolaisiin vastustajiinsa Virkkuseen ja Vennamoon.
Suurlähettiläs Aleksei Beljakov yritti 1970 kääntää
Suomea esivallankumoukselliseen suuntaan, mutta valitsi väärät keinot ja
epäonnistui. Samaan aikaan lännessä voimistuivat puheet finnlandisierungista,
Suomi suomettui kovaa vauhtia ja Beljakov löi löylyä kiukaalle. Beljakovin
kohtaloksi koitui KGB, jolla oli selkeä
käsitys, että Suomi ei ole
vallankumouksellisessa tilassa, kuten ilmeisesti Beljakov kuvitteli. Hän sai
lähteä Helsingistä.
Ylioppilasradikalismi teki läpimurron 1970-luvun vaihteessa,
joka mielletään dokumentissa isäkapinana. Suomessa kasvavaa suosiota nuorison
keskuudessa saa taistolaisuus päinvastoin kuin muualla Länsi-Euroopassa, jossa maolaisuus ja trotskilaisuus johtavat
radikalismia.
1970-luvun alku oli kansainvälissä politiikassa
liennytyksen aikaa. Suomi pystyi liittymään Länsi-Euroopan
vapaakauppasopimukseen sen jälkeen, kun
Kekkosen valinta poikkeuslailla varmistui. Dokumentissa asia nähdään vaihtokauppana,
eikä kiinnitetä huomiota valintaan kansanvallan irvikuvana. Tämäkin oli yksi osoitus suomettumisen seurauksista.
Dokumentissa suomettumisen eräät ilmiöt nähdään
teatterina, jossa kumpikin osapuoli näytteli osansa niin, että vastapuolen uskottavuus säilyi.
Epäilenpä hiukan moisen pelin onnistumisen mahdollisuuksia vallinneissa
olosuhteissa.
YYA:n 25-vuotisjuhlat
olivat suuri merkkitapaus Suomessa, jota juhlittiin koko Suomen juhlana.
Suomettuminen jatkoi etenemistään. Yksi suurimmista
takaiskuista oli, kun lehdistön uutisointia 1970-luvun alussa pyrittiin yhdenmukaistamaan
vastaamaan Neuvostoliiton ja Suomen yhteistä tahtotilaa. Pyrkimys lehdistön
kahlitsemiseen ei onnistunut, mutta jo
yritys on länsimaisen median historiassa vastenmielinen. Poliittinen johto oli
pyrintöjen takana.
Neuvostoliito käytti hanakasti mahdollisuutta
moittia Suomen lehdistöä neuvostovastaisuudesta valtioiden ylimmän johdon
suostumuksella.
Kaiken kaikkiaan Suomi joutui tinkimään sekä demokratian
että itsemääräämisoikeuden ylevistä tavoitteista suomettumisklausuulien
johdosta.
Kolmannen osan jälkeen saattoi vetää johtopäätöksen,
että suomettumisen historiaa käsitellään varsin populaarilla tavalla. Asiasta
toiseen riennetään kovaa vauhtia pysähtymättä syvemmin pohtimaan kunkin vaiheen
merkitystä. Onneksi Areenaan on luvattu syvempi perehtyminen audiona.
(jatkuu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti