Nato-päivitys 5.0/2022

 

 On aika päivittää Nato-selvitykseni. Tämä päivitys on numero viisi.

1) Skandinaviassa Ruotsi ja Suomi ovat liittoutumattomina maina alueen vakauden symboleja. Nykyinen - ja kymmeniä vuosia jatkunut - rauhanomainen ympäristö  ei tue riskinottoa liittoutumisen kautta.

2) Sanotaan, että Nato-maan kimppuun ei ole koskaan hyökätty. Ei ole myöskään hyökätty Länsi-Euroopan sotilaallisesti liittoutumattomien maiden kimppuun (Ruotsi, Itävalta, Sveitsi, Suomi, Irlanti) kertaakaan Naton olemassaolon aikana.

3) On väitetty, että Naton jäsenenä Suomi on ”oikeassa” demokraattisesti johdettujen maiden viiteryhmässä. Päinvastoin Natossa on runsaasti autoritäärisesti tai epävakaasti johdettuja maita (Unkari, Puola, Turkki, Bulgaria, Romania). Liittoutumattomana maana - kohdassa kaksi mainittujen maiden joukossa - Suomi on itselleen soveliaassa seurassa.

4) Naton viides artikla on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen määrittäessään muille jäsenvaltioille annettavan tuen periaatteita. Viidennen artiklan mukaan kukin jäsenmaa päättää itsenäisesti ja kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti antamansa avun luonteen ja laajuuden. Realismia on 5. artiklan kohta, jossa todetaan avustuskeinona ”poliittiset toimenpiteet”. Useimmat jättäytynevät tämän klausuulin taakse. Natoon projisoidaan ylimitoitettuja toiveita.

5) Suomen saama tuki – jos olisimme Naton jäseniä – voi olla ”kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti” lähinnä henkistä luonteeltaan samaan aikaan, kun liittoutumisen kaikki rasitteet lankeavat osaksemme (altistumme vaaralle, että aluettamme käytetään Naton jäsenenä vihollista vastaan – joka on Naton vihollinen, muttei välttämättä meidän!).

6) Venäjälle Suomen vastainen raja on sen kaikkein rauhallisin raja. Jos Suomi ja Ruotsi muuttaisivat kantaansa liittoutumiskysymyksessä, merkitsisi se Euroopan geopoliittisen aseman muuttumista. Itämerestä tulisi Naton sisämeri, jonka yhdessä kulmauksessa on Pietari.

7) On täysin mahdollista, että Venäjän ja Suomen yhteinen pitkä raja tuo Suomelle Naton jäsenenä ajan mittaan vastuita, joita emme ole alun perin halunneet. Entä ovatko muut maat valmiita puolustamaan Suomen pitkää rajaa?

8) Suomi on Venäjälle erittäin merkittävä yhteistyökumppani kaupankäynnissä. Kaupankäynnin riskit ovat pieniä verrattuna sotilaallisesta liittoutumisesta aiheutuviin riskeihin. Liittoutumattomana maana Suomen asema ei ole - pakotepolitiikasta huolimatta - heikentynyt poliittisesti nykykriisin aikana.

9) Suomi ei ole ollut Venäjän hyökkäyksen kohteena muulloin kuin suurvaltojen (Venäjä itse, Saksa, Ruotsi, Ranska) pelinappulana viimeisten runsaan parin sadan vuoden aikana.  Liittoutuminen tai liittoutumisen epäily lisää sodan riskiä. Natossa Suomi on mahdollisen suurvaltasodan osapuoli ja sen ensi-iskun potentiaalinen kohde. Oikeastaan ainoa asia, jota Venäjä Suomessa pelkää on, että sen aluetta käytetään hyökkäykseen Venäjää vastaan. Yhteiskunnallisella näkijällä Matti Kurjensaarella oli viesti, joka on pätevä tänäkin päivänä: M.K. viittaa kolmekymmentäluvun ”pelottavaan oppiin Suomesta länsimaisen kulttuurin etuvartiona” ja jatkaa: ”Etuvartio ei ole itsenäinen, se odottaa aina päävoimia muualta. Sillanpääasema on aina vaaranalainen. Etuvartio on aina alistettu jollekin muulle, itseään voimakkaammalle ryhmittymälle. Etuvartiona Suomi on aina oleva suurempien käskyläinen ja juoksupoika”.

10) Itsenäinen uskottava puolustus, jossa Suomi itse päättää puolustusvoimiensa koosta ja aseistuksesta, nostaa hyökkäyskynnystä mistä tahansa ilmansuunnasta tulevaa vihollista vastaan. Suomi on hakeutunut uskottavaa puolustusta parantavaan aselajiyhteistyöhön Ruotsin kanssa.

11) Ns. asiantuntijoista (mukaan lukien sotilasasiantuntijat) ei ole välttämättä ratkaisemaan liittoutumiskysymyksiä. Asiantuntijoilla on aina työyhteisönsä: sotilailla painaa kauluslaatta (sotilaat tekevät esikunnissa heille kuuluvaa työtä, jossa otetaan koko ajan huomioon sotilaallisten toimien mahdollisuus). Näkökulma on liian kapea-alainen politiikan välineenä. Media-, talous- ja poliittisen eliitin Nato-kannatuksen vaikuttimia on tutkittu aivan liian vähän. ”Asiantuntijoiden” tai ”tutkijoiden” taustat tulee aina ottaa huomioon (mistä he saavat rahoituksensa ja mitä mahdollisia sitoumuksia heillä on keskenään ristiriidoissa oleviin osapuoliin). Asiantuntijan lausunto on myös mielipide eikä välttämättä enempää.

12) Mahdollinen hiljaa hivuttaminen Naton jäseneksi on kansanvaltaisten periaatteiden vastaista. Kansalaiset asetetaan tapahtuneiden sopimuspohjaisten päätösten eteen ilman laajaa demokraattista keskustelua tai valmistelua. Naton kannattajissa on hyvin paljon yksinkertaistetun päätöksenteon puoltajia. Kansa on pahimmillaan päätöksenteon hidaste tai haitta.

13) Suomen on syytä ajatella ensisijaisesti omaa etuaan erilaisissa kriisien painostus/pakotetilanteissa. Suomella ei ole välttämättä tarvetta käyttäytyä Nato-maiden tapaan. Euroopan yhteisön sisällä Suomen tulee painostaa muita maita todelliseen rauhantyöhön kompromisseineen.

14) Viime aikojen kehitys on osoittanut, että kriisien määrä on lisääntynyt ja ne ovat rakenteeltaan yhä monimutkaisempia. Ei voida mennä esim. Yhdysvaltain selän taakse ja ajatella, että siellä on turvallista toimia. On vaara, että liittoutumisen kautta joudutaan sitoutuneeksi konflikteihin, joihin liittoutumattomana maana ei tarvitse ottaa kantaa. Konfliktiin osallistuvat maat voivat katsoa, että olemme Naton kautta sitoutuneet sotaan, vaikka emme siihen itse osallistu konkreettisesti. Pelkkä sanallinen tuki voi altistaa esim. omaan maahan kohdistuviin terroritekoihin.

15) Yksi hyvin merkittävä seurausvaikutus Suomen kiireiselle etenemiselle Nato-kysymyksessä on kansalaisten jakautuminen kahteen leiriin. Se toimii pidäkkeenä esimerkiksi presidentillä, joka haluaa olla kaikkien suomalaisten presidentti.

16) On selvää, että Venäjä on lisännyt asevarusteluaan ja valtaansa vaikutuspiirissään olevilla alueilla tultaessa 2010-luvulle ja edelleen 2020-luvulle. Vastaavasti Nato on lisännyt toimeliaisuuttaan Itämeren piirissä. Tämä huomioiden Suomen toimet ovat olleet ajantasaisia:  on lisätty puolustuskykyä ja puolustusyhteistyötä Skandinaviassa. Nato-yhteistyö on tiivistynyt ja se tuo oman lisänsä (mutta myös riskinsä) suhteidemme kehitykseen.

17) Suomi hoitaa rauhanaikaisia suhteitaan Venäjään käytännönläheisesti,  ei periaatteelliseen vastustukseen perustuen. Siksi Suomella on liikkumavaraa enemmän kuin monella muulla maalla. Mikään helppo naapuri Venäjä ei ole. Sillä on tapana koetella pikkuista Suomea vaihtelevin keinoin, kuten Saimaan kanavan puunkuljetusten tukkimisella, huostaanottokiistoilla tai turvapaikanhakijatulvalla pohjoisrajalla. Jännitteet ovat olleet kuitenkin hallittavissa. Niitä tulee jatkossakin, kuten muitakin jännitteisiä tilanteita. Niiden kanssa on opittava elämään.  

18) Olen usein näissä kirjoituksissani tuonut esille, että Naton kannattajien mielestä Natoon liittymistä vastustajien puheenvuorot eivät ole osallistumista keskusteluun lainkaan, vain Natoa kannattavien mielipiteet ovat ”aitoa keskustelua”. Keskustelun asteikon tulee tietenkin olla täysimääräisesti käytössä. Kaikkein yksinkertaisinta ja epärelevanteinta ”keskustelua” on se,  kun ”lasketaan plussat ja miinukset” ja tehdään päätös liittymisestä tai liittymättömyydestä tältä pohjalta. Ei tosiasiassa ratkaista Nato-kysymystä,  vaan tehdään asiasta niin yksinkertainen, että se tulee ”ymmärretyksi”. Tosiasiassa ei ole mitään yksityiskohtaista argumenttien luetteloa. Kokonaisuus ratkaisee. Tässä mielessä tämäkin kirjoitus on vain kokonaisuuden hahmottelua.

19) Mediassa Nato-myönteisyys on lisääntynyt vuosien varrella. Esimerkiksi Helsingin Sanomat ei ole sitoutumaton lehti,  mitä tulee kannanottoihin koskien liittoutumista/liittoutumattomuutta. Se on liittoutumisen kannalla. Suuri osa muista tiedotusvälineistä on vähintään varovasti  samalla kannalla. On omaksuttava kriittinen ote ”lehti/mediatietoihin”, jotka eivät edusta millään tavalla objektiivista totuutta. Kansalaismielipide ei tue median yksipuolista asennetta.

20) Meitä houkutellaan esimerkiksi Baltian maiden taholta liittoutumaan, koska sen katsotaan lisäävän balttien turvallisuutta. On eri asia lisätäänkö sillä Suomen turvallisuutta. Ruotsi edustaa sopivan viileää suhtautumista liittoutumista kohtaan myös historiakatsannossa. Riittävä läntinen kumppanuus on järjestettävissä monilla keinoin. On huomioitava kaikkien suhteiden dynaamisuus. Kaikki valtiosuhteet ovat aika-akselilla potentiaalisesti liikkeessä toisiinsa nähden.  

21) Maltti on valttia. On kaikin tavoin pyrittävä kärsivällisyyteen arvioitaessa kansainvälistä tilannetta. Varsinkin Nato-mieliset ovat ”keskusteluissa” kiirehtineet  päätöksentekoa.  Hätiköiminen mielipiteen muodostuksessa, puhumattakaan paniikista,  ei palvele Suomen etua. Tätä kirjoitettaessa vallitsee koko Eurooppaa ravisteleva hysteerinen mieliala.

22) Yleisellä tasolla voitaneen todeta, että  ”eliitin” ja ”kansan” välillä on suhtautumisero Natoon. Aseisiin, varusteisiin ja armeijaan nojautuva eliitti on taipuvaisempi omaksumaan Natoon suopeita kantoja turvallisuutta tuovana ratkaisuna, kun taas kansalaiset ovat painaneet visusti mieleen opetukset,  joita on saatu aiempina vuosisatoina: monesti kansa (siviilit) on se, joka on kantanut raskaimman taakan sodassa.

23) Uusimman HS:n (HS 18.1.2021) teettämän gallupin mukaan 42 prosenttia vastanneista asettui vastustamaan Natoon liittymistä. Kannattajia oli 28 prosenttia. Luvut ovat hämmästyttävän selkeästi Natoon liittymistä vastaan ottaen huomioon viime aikojen Venäjä- ja Nato-uutisoinnin sekä vyörytyksen Natoon liittymisen puolesta. Suomen kansan tahtotila ja realiteettien taju on uskomattoman vahva.