Natosta riidanlähde

 

Presidentti Niinistö varoitti riidasta ja eripurasta uudenvuodenpuheessaan sekä koskien koronaepidemiaa että turvallisuuspolitiikkaa. Niinistö: ”Suomen turvallisuudesta ei soisi (kotimaisessa keskustelussa) tulevan repivää riidanlähdettä: ”Yritetään edelleen ymmärtää, että joku toinen voi ymmärtää asian toisin”.

Tuskin oli presidentti vaiennut, kun alkoi riitely,  mikä suunta Suomen turvallisuuspolitiikassa pitäisi ottaa. Aktiivisia tuntuivat - odotetusti - olevan erityisesti Naton kannattajat, etunenässä  Petteri Orpo, joka haastoi jo ennen Niinistön puhetta muut puolueet ottamaan ”selkeitä kantoja” Nato-jäsenyyteen. Vihreiden ja RKP:n eduskuntaryhmien puheenjohtajat  Atte Harjanne ja Anders Adlercreutz kiirehtivät tukemaan Orpon ajatusta. Erityisesti Harjanteen kanta on mielenkiintoinen. En ole havainnut vihreiden ottavan ryhmänä näin selkeää kantaa  Natoon. Sen sijaan Annika Saarikko ihmetteli suomalaista keskustelukulttuuria,  kun kokoomuksessa kiirehditään muita puolueita ottaman kantaa Natoon. Kovinpa on yksipuolisen hätäistä. Saarikko: ”Ikään kuin kielteinen kanta ei olisi lainkaan kanta”. Olen usein näissä kirjoituksissani tuonut esille, että Naton kannattajien mielestä Naton vastustajien puheenvuorot eivät ole osallistumista keskusteluun lainkaan, vain Natoa kannattavien mielipiteet ”ovat keskustelua”. Samoin mielipiteiden esittämisestä toistaiseksi  pidättyvät koetaan jotenkin arveluttaviksi ikään kuin harkintaa ei tarvittaisi.

Tässä kirjoituksessa esitetyt puheenvuorolainaukset tai viittaukset ovat pääosin Iltalehdestä. Niiden pohjalta esitetyt mielipiteet ovat omiani.

Keskustan kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Jouni Ovaska on ihmetellyt Orpon ja Harjanteen Nato-kiireitä. Ovaska toteaa, että vakauden tavoittelun pitää olla ohjenuorana myös kuumentuneessa turvallisuuspoliittisessa ympäristössä. Ovaska näkee aivan oikein, että Suomi ajaisi Nato-hakemuksellaan itsensä suuren kiistan polttopisteeksi.

Keskusta ei kannata Nato-jäsenyyttä, vaikka haluaakin pitää avoinna mahdollisuudet siihenkin.

Eduskunnan ulkoaisainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Kimmo Kiljunen moittii Orpoa ja kumppaneita liian kevyestä suhtautumisesta Natoon: ”Nato-jäsenyys ei voi olla mikään kevyt poliittinen hokema”. Kansalaiskeskustelu tunnutaan sivuutettavan kokonaan. Mielipidekyselyissä Natoon liittymistä  vastustavien  kanta on ollut ylivoimainen liittymistä  puoltavien kantaan verrattuna (40 prosenttia vs. 26  prosenttia). Sotilaallinen  liittoutuminen on kansakunnan kannalta niin tärkeä asia,  ettei sillä pitäisi käydä huutokauppaa.

Puolueiden kannat tuntuvat muutamien kannanottojen perusteella hahmottuvan yllättävän nopeasti, eivätkä ne -  vihreitä (eduskuntaryhmän  oikeistolainen  puheenjohtaja!) lukuun ottamatta - kohota kulmakarvoja. Arvioni mukaan merkittävistä puolueista Sdp:n, keskustan, kristillisdemokraattien ja  vasemmistoliiton kannattajat suhtautuvat  pidättyvästi Natoon, samoin enemmistö vihreiden kannattajista.  Myötämielisiä ovat kokoomuksen ja RKP:n kannattajat. Perussuomalaiset suhtautuvat ambivalentisti tai pidättyvästi joitakin yksittäisiä kansanedustajia lukuun ottamatta, mutta  päivitettyä kantaa ei ole arvioitavissani.  

Kiljunen viittaa eduskunnan hyväksymään tuoreeseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen sekä puolustuspoliittiseen selontekoon. Niiden piti heijastaa yhteistä kantaa, mikä on merkitsevää niin elintärkeän asian kuin turvallisuuspolitiikan argumenttina. Tavoitteena oli tietenkin luoda pitkäkestoiset suuntaviivat turvallisuuspolitiikalle, jos kansainvälinen tilanne sen vain sallii. Kiljunen toteaa Iltalehdelle toimittamassaan kirjoituksessa, että Nato-optio on olemassa, ”kuten itsenäiselle maalle kuuluukin”.

Kiljunen ei odota paljoa tammikuun puolen välin neuvotteluilta: ”Eurooppa ei kaipaa uutta Jaltaa (=etupiirejä) vaan pikemminkin  uutta Helsinkiä (= yhteistä käsitystä turvallisuudesta)”.

Kokoomuksen ja RKP:n ulostulot ovat juuri sen tyyppisen keskustelukulttuurin avaamista ja ylläpitämistä,  josta presidentti Niinistö varoitti. Kannanotot ovat olleet niin aggressiivisia,  että ovat herättäneet vastareaktion. Näin ei pitänyt käydä. Riitelyä on nähty koronapandemian yhteydessä, mutta nyt eripura on levinnyt turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Niinistö mainitsi sekä pandemian että turvallisuuspolitiikan aiheuttaman  kiistelyn esimerkkeinä epätoivottavasta mielipiteenvaihdosta. Voiko kansakunta olla eripurainen jakautumatta nykyisten nettiketjujen provosoimana aikana?

Myös presidentin uudenvuodenpuheessa oli varovaisen kryptisiä sanontoja,  jotka saattavat kannustaa spekuloimaan.