Ylen Areenassa on mahdollista kuulla Ruben Stillerin johtama keskustelu (alun perin 28.1.2022) ”Nato
– uhka vai mahdollisuus”, jossa ottivat yhteen Nordic West Officen
toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä ja
professori Heikki Patomäki. Penttilä
edustaa innokasta Natoon liittymisen linjaa ja Patomäki taas edustaa kantaa, jossa
vastustetaan Natoon kiinnittymistä. Keskustelun sivutuotteena puheenjohtaja
Ruben Stiller ilmoitti itsekin kannattavansa Natoon liittymistä ”varsinkin, jos Ruotsi on mukana”. Onhan se tietenkin reilua,
että puheenjohtaja tunnustaa kantansa, mutta asetelman julkituotu epätasapaino herättää kyllä huomiota. Herrasmiehenä
Patomäki ei reagoinut asetelmaan millään tavalla.
Patomäki edusti keskustelussa argumentoivaa linja, jossa hän
pyrki osin tieteellisestikin perustelemaan kantaansa. Risto E.J. Penttilä
tuntui edustavan Nordic Officen lobbauslinjaa, jossa pyrittiin perustelemaan
täydellä eliksiirillä Nato-myönteistä linjaa. Myönnän, että Penttilän siekailematon kiire Natoon
herätti minussa hämmennystä ja ärtymystä.
Stiller aloitti teeman käsittelyn presidentinkin suosimasta kansanäänestyksestä.
Penttilän mukaan nykyisenä hybridivaikuttamisen aikana ja Brexit-kokemusten
perusteella ei löydy puoltoa kansanäänestykselle, vaan oikea paikka tehdä
päätös on eduskunta edustuksellisen demokratian periaatteiden mukaisesti. Patomäki
perusteli kansanäänestyksen hyväksyttävyyttä kansalaisten valveutuneisuudella
ja totesi, että myös asiantuntijat
voivat olla kykenemättömiä arvioimaan tilannetta objektiivisesti ja olla ns. ”tyhmiä”.
Hybridikulttuuri ei Patomäen mukaan ole muuta kuin kiertoilmaisu propagandalle
ja mielipidevaikuttamiselle, joita on
aina viljelty. Vain tekniikka on muuttunut. Siispä Patomäeltä löytyy tuki
kansanäänestykselle. Mielestäni se, että mielipidetiedusteluissa kansan selkeä
enemmistö kerta toisensa jälkeen on puoltanut liittotumattomuutta osoittaa
päättäväisyyttä, ei päätöksentekokyvyn puutetta. Liittotumattomuuden enemmyys
kansalaismielipiteessä on ratkaisu sinänsä, ei horjumista kahden vaihtoehdon
välillä.
Stiller johdatteli keskustelua siihen suuntaan, että kansan
mielipide on arvaamaton. Sanoisin tähän, että Suomessa jos missä kansalaisten mielipiteet
ovat vakaita (vrt. Nato-kyselyjen galluphistoria!) lukuun ottamatta pientä mielipideterroristien joukkoa. Netin
suurisuut voidaan jättää omaan arvoonsa. Suomen kansan saavuttamalla yleissivistyksellä on tässä suuri merkitys,
sitä ei pidä aliarvioida.
Asetan kyllä itsekin kyseenalaiseksi kansanäänestyksen
toteuttamisen pelkästään Ukraina-konfliktiin liittyen. Kansanäänestystä Nato-agendassa
tarvitaan, koska kysymys on pitkäjänteisestä Suomen ulkopolitiikan
linjavalinnasta, ei jonkin erilliseen kriisiin hoidosta. Penttilä tuntui
kytkevän valinnanvaihtoehdot Ukrainan konfliktiin.
Median puolueellisuudesta Nato-keskustelun yhteydessä
käytiin rikastavaa mielipiteenvaihtoa. Patomäki kiinnitti aivan oikein huomiota
Helsingin Sanomien omaksumaan Natoon
liittymistä suosivaan kantaan. Samaa linjaa edustavat iltapäivälehdet ja suurelta
osin maakuntalehdet. Lapin kansan
Patomäki mainitsi ääriesimerkkinä suoranaisesta sotaintoilusta Nato-hengessä.
Olen täysin samaa mieltä Patomäen kanssa lehdistön asennoitumisesta. Missä on
lehtien kehuma sitoutumattomuus? Patomäki heitti epäilyn varjon myös
Ulkopoliittisen instituutin puolueettomuuden ylle.
Jopa Stiller kiinnitti huomiota mielipidetiedusteluissa
esiin tulleeseen faktaan, että kokoomuksen kannattajista 35 prosenttia on
Natoon liittymistä vastaan. Uutisoinnit viime aikoina ovat kirkuneet Naton kannatuksen
lisääntymisestä. On tietoisesti häivytetty julkisuudessa se mielipidekyselyjen
tulos, että liittoumattomuudella on
selkeä enemmistö (42 prosenttia vastaan 28 prosenttia) takanaan. Ruben Stiller stillermäisesti (viitaten mielipidetiedusteluihin):
”Eivätkö nämä (luvut) osoita, että Suomi ei ikinä tule menemään Natoon?”
Penttilä viittasi MTV3:n mielipidetiedusteluun, jossa jatkokysymyksenä kysyttiin, että jos kansakunnan
johto liputtaa liittoutumisen puolesta, niin mikä olisi tavallisen kansalaisen kanta
siinä tapauksessa? Tulos: kansan enemmistön mielipide muuttuu myös. Penttilä
sivuutti täysin presidentin kannan (MTV:n haastattelussa esitetyn), jossa presidentti selkeästi sanoi, ettei pidä tällaisista
spekulatiivisista kysymyksistä ja esitti jopa puolitosissaan, että miksi ei tehdä gallupia, jossa kansalaisilta kysytään, miten ”äänestäisit, jos poliittisen johdon ilmoitettaisiin vastustavan
liittoutumista!” Vielä presidentti totesi, että kun kansalaisten mielipide oli
hiukan muuttunut Nato-liittoutumisen suuntaan, niin kansan mielipide on ruvennut kelpaamaan
niille, jotka aiemmin hylkivät kansalaismielipidettä!
Yhteenvetona presidentin MTV3-haastattelusta
voidaan todeta, että kansan polarisoituminen on presidentin kannalta
epämiellyttävin vaihtoehto. Sitä hän ei halua. Niinistö ei halua jäädä
historiaan valtiomiehenä, joka oli jakamassa Suomen kansaa kahtia. Stiller
halusi tulla kamppailun keskiöön väitteellä, että Nato-kiistelyssä ei ole
kysymys kansan kahtiajakautumisen vaarasta tai sitten sitä voidaan nähdä
kaikkialla. Koska väite ei ottanut tulta Penttilä/Patomäki -keskustelussa sivuutan
tässä kysymyksen. Presidentin kanta tuli selväksi.
Entä onko Natoon hakeminen hypähdys, balettiaskel vai harppaus
verrattuna nykytilanteeseen? Miten keskustelijat näkisivät muutoksen? Tässäkin mielipiteet erosivat. Odotetusti
Patomäki piti siirtymää suurena, koska Venäjällä perusoletus Suomen tilasta on
puolueettomuusasema. Venäjällä eroa liittoumattomuuden ja Naton välillä pidetään
suurena. Penttilä näkee siirtymän jopa vain kosmeettisena, joka tapauksen
vähäisenä johtuen jo voimassa olevasta kumppanuusyhteistyöstä Naton kanssa.
Onko Nato-optio mantra, jonka nimeen vannotaan? Penttilän mielestä
se on juuri sitä, koska sen taakse mennään piiloon – molemmin puolin. Menettääkö
koko optiokäsite merkitystään, kun sitä jatkuvasti toistetaan ilman
seuraamuksia eli ei haluta selkeitä kyllä/ei
-ratkaisuja? Patomäki: optiolla on hinta (isäntämaasopimus, hävittäjät) ja se
on kallis. Osittain tähän tilanteeseen on jouduttu ”Nato-hivuttamisen” seurauksena.
Onko tässä järkeä? Vakaa malli on toiselta nimeltään ”Suomen linja”, jota se on noudattanut, ja joka tästäkin eteenpäin on kannatettava
linja. Tällä linjalla Suomi ei uhkaa ketään.
Penttilä ihaili Niinistön uudenvuodenpuheessa esitettyä uhkausta (optiota)
Putinille: Ruotsi ja Suomi voisivat liittyä Natoon! Sanoisin, että Penttilä liioittelee (jälleen kerran
) sanottujen sanojen merkitystä. Penttilä suurentaa Suomen roolia käsitemielikuvilla.
Joka tapauksessa herrojen mielipide-ero tässäkin kysymyksessä on
selvä.
Entä Venäjän vastatoimet, jos Suomi hakee Naton jäseneksi? Penttilä (pelkistetysti): Suomella ei ole mitään vaaraa, koska se on jo EU-ratkaisun yhteydessä
integroitunut länteen. Patomäki (pelkistetysti): Suomen ei tarvitse valita puoltaan dramaattisesti
liittymällä Natoon.
Mitä seuraa, kun USA
on Naton johtotähti, jonka johtoasema horjuu sisäpoliittista syistä. Noudatetaanko
demokraattisia periaatteita enää lainkaan, joiden levittäjänä Yhdysvallat on - varauksin
- kerännyt kannuksia? Mitä merkitsisi Trumpin valtaan paluu?
Patomäellä on suuri epäily, ettei Suomi USA-johtoisen Naton jäsenenä päädy
paljon puhuttuihin ”ytimiin”. Päinvastoin
USA:n hegemonia Natossa merkitsee, että pienillä
valtioilla on marginaalinen asema ja korkeintaan hillitsevä vaikutus operatiivisissa
asioissa.
Patomäki esittää raflaavan kysymyksen: miksi sotilasliittoja
yleensäkään on muuttuvassa maailmassa?
Etupiirit? Niiden olemassa oloa ja muodostumista ei
varsinaisesti kiistetty, mutta etupiirikäsite laajenee ja muuttuu siitä, mitä
sillä yleensä tarkoitetaan. Kiinan rooli tulee kasvamaan ja se tulee jaolle
etupiireistä.
Penttilä toisti koko keskustelun ajan todisteluketjua, jossa
oletus yksi johtaa oletukseen kaksi, joka
taas johtaa oletukseen kolme jne. Koko päättelyketjun tuloksena syntyy jonkinlainen
Francis Fukujama -syndrooma: tien päässä
on seesteinen tulevaisuus, eräänlainen pysyvä tila. Voisiko sanoa Pax
Nato? Uskokoon ken voi. Penttilän näkökulma
oli häpeilemättömän läntinen Nordic West Officen tyyliin.
Patomäki vältti tyylilleen uskollisena populistisia poikki
ja pinoon -mielipiteitä, ja pysytteli tieteenomaisissa argumenteissa.
Tämä nykyinen synntynyt ja synnytetty polittinen,geopolittinen kriisi näyttäisi olevan oiva akakausi toteuttaa monenlaisia polittisia tavoitteita,kutenesimerkiksi maamme aseman vahvistaminen, kuvitteelisen lännen ytimessä,jonka reaalinen asema tosin on, jälleen toimia inhaan itään suuntautuvana,etuvartiona.
VastaaPoistaSyynä nykyiseen melskeeseen näen Venäjän ja sen johdon tarkoitushakuisen toiminnan.
Venäjä on päässyt erääseen tavoitteeseensa jo nyt,eli öljynhinnan ja maan valuutan kurssit eivät enää seuraa toisiaan.
Vaikka energian hinnat ovat nykyisin korkealla, niin maan valuutta jatkaa heikkenemistään, mikä tosiasiallisesti vahvistaa Venäjän vienntiin tarkoitettujen tuotteiden kilpailullista asemaa, lisäksi viellä ulkomailta tuodut tuotteet ovat suurimmalle osalle venäläisille aivan liian kalliita.
Kun muistelemme minkälaista meno oli Jeltsinin aikaan ,jopa suomalaisilla maanteillä, siellä oli valtavat rekkajonot viemässä läntistä roinaa Venäjälle,nyt nuo jonot ovat tyystin kadonneet.
Putin on siis onnistunut,ainakin osittain tuonninkorvaus politiikassaan.
Nyt uutiset kertovat että pian europpaan alkaa virrata venäläiseltä Kalugan autotehtaalta Nissanin ja Renaultin yhteisyrityksen valmistamia, erittäin edullisia autoja, jotka ovat edullisia läntisille kuluttajille, koska on maailman aliarvostetuin valutta Rupla.
Myös Ukraina ja sen presidentti on ilmoittanut maansa kärsivän nykysen läntisen informaatiosoden tuottamasta sotahysteriasta, kun maa on joutumassa entistäkin pahempaan ahdinkoon, kun maasta valuttavarat pakenevat,ne vähäisetkn mitä siellä on. Ukraina on euroopan köyhin kansakunta.
Lisäksi viellä mikä tulee vaikuttamaan kansaiväliseen politikkaan tulevaisuudessa on Trumpin paluu, jota keskustelijat pitivät täysin mahdollisena,silloin kuten Penttilä kauhisteli Yhdysvallat voi pyrkiä diliin Venäjän kanssa,yrittäessään houkutella Venäjää mukaansa Kiinan patoamiseen pyrkivään politikkaan, koska juuri Venäjän resurssien hyödyntäminen antaisi kiinalaisille runsaasti lisää resursseja kasvuun. Kiina silloin ei tarvitse,etenkin taantuvaa länttä, yhtään mihinkään, länsi on antanut Kiinalle sen mitä se tarvitsee.
Kaikki kommentit Venäjästä tuntuvat keskeneräisessä tilanteessa arvuuttelulta. En usko, että kellään on selviä osviittoja, mitä on tapahtumassa. Tärkeintä on, ettei itse provosoi kriisiä tai konfliktia.
VastaaPoista