Tarmo Kunnaksen kirjassa ”Fasismin lumous” perehdytään Friedrich Nietzschen rooliin kansallissosialismin airueena. Jo lukion filosofiassa perehdyin ohuesti tähän aikamme suureen filosofiin ja myöhemmin laajemminkin. Nietzscheltä ovat monet eri suuntauksen – olivatpa taidetta, politiikkaa tai kulttuuria – saaneet vaikutteita. Kunnas mainitsee esimerkkeinä italialaisen futurismin ja ekspressionistisen taiteen, joihin Nietzschellä oli vaikutusta. Kansallissosialismi on siten yksi aate muiden joukossa, johon hän on jättänyt jälkensä.
Tarkastelen Nietzscheä seuraavassa Kunnaksen johdattelema, mutta tuon esille myös oman käsitykseni hänen filosofiastaan. Nietzsche ei ollut nationalisti eikä antisemiitti; päinvastoin hän oli kansainvälisyyttä painottava ajattelija, joka arvosteli ankarasti saksalaisuutta. Tämä on ollut tärkeä suoja pahimpia väärinymmärryksiä ja natsisyytöksiä vastaan. Nietzschen ominaispiirteenä on ollut hänen filosofiansa ”monikerroksellisuus”, kuten Kunnas toteaa. Sanoisin, että hänen filosofiansa on ”kirkas, mutta hämärä” ja monitulkintainen.
On ikään kuin kaksi maailmaa: Nietzscheä tulkitsevat tahot, jotka käyttävät häntä sumeilematta omiin tarkoituksiinsa ja sitten eräänlaisena perustana Nietzschen omat katsomukset, joissa pitäydytään filosofisessa ajattelussa ottamatta kantaa konkretiaan, esimerkiksi ideologian ja politiikan käytäntöihin. Hänen kannaltaan suojakerroksena on nimenomaan tämä nietzscheläinen ”filosofinen vyöhyke” joka irrottaa hänet vaarallisesta kosketuksesta esimerkiksi fasismiin, kun vaara uhkaa.
Toisaalta voidaan ottaa esimerkiksi Karl Marx, jonka historia on tuominnut reaalisosialismin vastuunkantajaksi, vaikka hänellä ei ole mielestäni osaa eikä arpaa Leninin ja Stalinin rikoksiin. Moni sanoo selitykseksi, että dialektinen materialismi tarjoaa enemmän tai vähemmän selvän konkreettisen poliittisen ohjelman, jolloin Marxin nimissä tehtyihin julmuuksiin päästään käsiksi. Hän oli kuitenkin 1800-luvun yhteiskuntafilosofi, joka selitti maailmaa 1800-luvun yhteiskunnallisen tilan näkökulmasta. Selittelyt eivät tunnu hänen kohdallaan auttavan. Viime aikoina Marxia on onneksi käsitelty oikeudenmukaisemmin, kun on korostettu hänen panostaan nimenomaan kapitalismin analysoijana.
Nietzschen filosofian ytimessä olivat riskin ja vaaran käsitteet, oli elettävä vaarallisesti. Tämä viehätti natsi-ideologiaa. Vitaalisuus, nuoruus, voima ja elämän- ja vaistonpalvonta olivat vastaisku olevaisen maailman (kuvitellulle) rappiolle, jota edustavat ”hyljeksittävät aineellisuus ja rahatalous”. Kysymys oli siis yhteiskunnan perinpohjaisesta uudistamisesta. Natsit käyttivät em. käsitteitä ja tulkitsivat ne puolloksi omille näkemyksilleen. Vastakohtana Nietzschen ajattelulle oli onnen ja hyödyn tavoittelu ja mukavuuden rakastaminen. Nietzschen kautta elämään tuli elämän maku kaikkine arvaamattomuuksineen. Kysymys ei siis ole vain alkeellisen hyvinvointiyhteiskunnan vastaisesta taistelusta, jonka ensimmäiset lainsäädäntörakenteet astuivat voimaan juuri 1800-luvun lopulla. Mukavuudenhalu oli vuosisatojen aikana rappeuttanut ihmisen.
Natsismiin voidaan liittää barbarian käsite. Se edustaa nietzscheläistä alkuvoimaa, jonka tuli olla natsi-Saksan yhteiskunnan perusta. Natsi-Saksan alastomuuskulttuuri, miesten paljaat ylävartalot ja lapiot edustivat tervehenkistä elämäntapaa kansallissosialismissa.
Yhteenvetona voisi ehkä todeta, että Nietzsche käsittääkseni raivasi filosofiassaan maailman erilaisten oppien ja aatteiden sortuvista rakenteista ja pystytti sitten omansa raunioiden keskelle. Tällainen vetoaa älymystöön, joka herkästi vaistoaa vanhan maailman turtuneisuuden, massan tasapäisyyden ja vaikkapa demokratian tylsyyden. Osa älymystöstä sekä Saksassa että muualla lännessä halusi uutta ja innostavaa tilalle. Viekotteleva fasismi tuntui ainakin aluksi tarjoavan vaihtoehdon sosialismille ja kapitalismille. Osa älymystöstä seurasi pitkälle natsien viitoittamaa tietä, osa rajasi fasismin vastenmielisimmät piirteet pois omista mielikuvistaan. Fasismille oli kuitenkin ominaista ainakin sen kansallissosialistisessa versiossa sisään sulkeva kategorinen ajattelu. Fasismiin taipuvaiset älymystön edustajat joutuivat myöhemmin rimpuilemaan irti hitleriläisyydestä ja selittelemään valintojaan.
Hitleristä on lähinnä hänen sihteeriensä kautta välittynyt kuva, että hän omaksui nopeasti ja helposti (haluamiaan) asioita ja ajatuksia. Minulle on jäänyt käsitys, että hän mielellään toisti muiden keksimiä ajatuksia, mutta ei kertonut lähdettä. Hän omaksui nietzscheläisen ajattelutavan - mutta tulkiten ja valikoiden. Kysymys on eräänlaisesta ulkoaopitusta nietzscheläisyydestä, niiltä osin kuin se palveli natsi-Saksan tarkoitusperiä.
Hitlerillä oli uskollisensa, jotka tulkitsivat Nietzscheä natsien kannalta parhain päin. Nietzsche leikitteli julmuuden ja moraalittomuuden käsitteillä. Näin hän tuli vastaan puolitiehen ja yli natsi-ideologeja, joista Tarmo Kunnas mainitsee Richard Oehlerin. Oehler rinnastaa Hitlerin puheita ja Nietzschen aforismeihin, mutta ”ei jää koskaan miettimään runoilija-filosofin ilmaisun monikerroksista, monimerkityksellistä, metaforista, ironista luonnetta”. Oehler sivuuttaa Nietzschen kielteisen suhteen valtioon, ankaran Saksa-kritiikin, juutalaismyönteisyyden ja nationalismin vastaisuuden. Hän painottaa Nietzscheä mukaillen ja tulkiten führer-oppia ja voimapolitiikkaa.
Nietzsche tavallaan leikitteli ajatuksillaan. Dramaattista asiassa on, että natsit eivät leikitelleet, vaan ottivat Nietzschen eräät ajatukset käytännön ohjenuorakseen – tietenkin niitä vielä omaksi edukseen muokaten.
Nietzschen filosofian ja kansallissosialismin railo olisi saattanut jää leveämmäksi, jos välissä ei olisi ollut Nietzschen sisaren kaltaista henkilöä. Elisabeth Förster-Nietzsche (k. 1935) oli natsipuolueen tukija ja otti Friedrich-veljen asiat hoidettavakseen, kun tämä vuonna 1889 sairastui kohtalokkaasti. Lopun elämäänsä Elisabeth Förster-Nietzsche omisti veljensä muiston vaalimiselle ja vaikutti voimakkaasti natsien Nietzsche-harrastukseen. Kansallissosialistien valinnat ohjasivat käsityksiä Nietzschestä hänen jälkimaineensa kannalta ikävään suuntaan.
Olisiko Nietzsche ollut natsimielinen, jos olisi saanut elää yhtä kauan kuin sisarensa? Nietzscheä sekä altistaa arvostelulle että suojaa hänen filosofiansa, joka on yhdeltä osin leikittelyä vaarallisilla ajatuksilla, mutta toisaalta irti pahimmista natsien sympatisoimista asioista. Kukaan ei saa koskaan tietää Nietzschen itsensä kantaa hänen filosofiansa käytännön soveltamiseen.
Mitä Nietzschellä olisi annettavaa tämän päivän eurooppalaiselle? Hän haluaisi ravistaa vanhan, kaavoihin kangistuneen eurooppalaisuuden irti sitä vaivaavasta anemiasta ja tuoda elinvoimaa, vitaliteettia tilalle. Mutta tarvitaanko tämän toteuttamiseen nietzscheläistä demokratian vastaisuutta?
Toisaalta Nietzschen vaikutus tähän päivään ehkä olisivat juuri nuo ”vaaralliset ajatukset”, jotka äärioikeisto voisi omaksua, elleivät ole sitä jo tehneet. Vastakkainasettelu toisaalta suojatun hyvinvointiyhteiskunnan ja toisaalta jännittävän riskipitoisen, elämänmakuisen ja arvaamattoman uuden yhteiskunnan välillä voisi olla esim. Kokoomuksen Nuorten Liiton näkökulmasta houkutteleva. Mutta torjuttaisiinko nietzscheläisittäin ”(hyljeksittävät) aineellisuus ja rahatalous”?
Käykö jälleen niin, että Nietzschelle jätetään vain oikeus brändiin ja sisällöstä vastaavat äänekkäät tulkitsijat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti