Päivän sana on rakennepolitiikka. Se on jotain, mitä pitäisi uudistaa. Päällepäin asia näyttää selvältä, mutta syvemmältä kaivettaessa rupeaa epäilemään, mikä on uudistuksen todellinen saldo. Pääministerikin näytti TV-haastattelussa epäuskoiselta. Selvää on, että kun yritetään tehdä kolmessa vuodessa ainakin 10 vuoden urakka, loppuu helposti usko. Mutta, mikä on pääministerin lääke? Vaikutti siltä, että leikkauksia ja veronkorotuksia ollaan tekemässä hätäisesti. Teemme siis matkaa tulevaisuuteen melkoisessa sumussa.
Kokoan seuraavassa omat kootut selitykseni.
1) Julkiset palvelut heikkenevät siinä määrin että niiden käyttö alkaa vähentyä vuosien kuluessa. Kukapa käyttäisi heikkotasoisia palveluja? Monilla vain ei ole muuta mahdollisuutta, jolloin seurauksena on kansalaisten eriarvoisuuden kasvu. Olemmeko matkalla kohti näennäishyvinvointiyhteiskuntaa, jossa hyvinvoinnin kehikko on kunnossa, mutta siitä on tosiasiassa vain kuoret jäljellä?
2) Vanhusten palveluista siunaantuva säästö ei yllä hallituksen tavoitteisiin. Yhä suurempi osa vanhuksista joutuu laitoshoidon/kotihoidon loukkuun. Kotihoito ei riitä (on myös kallis) ja laitoshoito ajetaan alas. Vanhusten työssä käyvien lasten hoivapanos kasvaa samaan aikaan, kun työn tehostamisvaatimukset kasvavat. Näiden työikäisten pitäisi siis keskittyä yhä voimakkaammin työtehtäviinsä. Vanhukset ovat ikään kuin yhteiskunnallisella syytingillä ilman, että syytinkiä piisaa.
3) Etla ilmoittaa säästötarpeeksi 3,5 prosenttia BKT:stä, VM 4,7 prosenttia (tämä merkitsee yli 9 miljardia euroa). Asiasta ei käydä erittelevää keskustelua. Ero näiden kahden prosenttiluvun välillä on miljardiluokkaa. On eri asia puhua 6,5 miljardin säästötarpeesta kuin 9,5 miljardin säästötarpeesta.
4) Kulutuskysyntä heikkenee eikä vahvistu. Jos rakenteellisilla muutoksilla ei ole työtä joustavoittavaa vaikutusta, vaan säästöt toteutetaan pääosin leikkauksina, on mahdollista, että talouden anemia pahenee.
5) Toimien ja virkojen kompetenssivaatimuksia ollaan väljentämässä. Toimenpide on oikeansuuntainen, mutta jotain menetetään. Hyvinvointiyhteiskunta on perustunut pätevyysorientaatiolla. On ollut hienoa saada palveluja, jotka ovat perustuneet tiukoille ammattitaitovaatimuksille.
6) Rakenteiden muutoksiin on ladattu valtavat odotukset. Sisäänrakennettu odotus on, että palvelut tuotetaan nyt tehottomasti. Tämä ei pidä paikkaansa. Tehostamisodotuksissa tullaan pettymään.
7) Tietoteknisessä tehokkuusodotuksissa petytään. Maailmalla on valtava määrä esimerkkejä (viimeksi Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmän tietotekninen toteutus) epäonnistuneista järjestelmistä.
8) Talouskasvuun ei luoteta. On vaara, että taloudellisen kasvun toiveajattelun sijasta sorrutaan kasvun aliarviointiin ja leikataan tarpeettomasti. Tämä voi olla myös ideologisen tavoiteasetannan mukaista: leikataan joka tapauksessa. Kasvu on tietenkin uskonvarainen asia, eikä lähimpään vuoteen ole odotettavissa juuri minkäänlaista kasvua. Mutta entä sen jälkeen? Esimerkiksi 3 prosentin bkt:n kasvu (Tilastokeskuksen ennakkotieto 2012: BKT 192,5 mrd euroa) merkitsee lähes 6 mrd lisäystä BKT:hen vuositasolla. Käänteiden ennustaminen (sekä huonompaan että parempaan suuntaan) on osoittautunut vaikeaksi.
Edellä oleva ei ole ennuste vaan pikemminkin arvaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti