Otsake tuli mieleen, kun pohdin Björn Wahlroosin lanseeraamaa ”enemmistön tyrannia” -käsitettä ja Barack Obaman minimipalkkojen korotusesitystä Yhdysvalloissa. Wahlroos toteaa kirjassaan Markkinat ja demokratia (jonka alaotsake on paljon puhuva ”Loppu enemmistön tyrannialle”), että ”51 prosenttia äänestäjistä voi ajaa läpi lain – sanokaamme nimenomaan heitä hyödyttävän hankkeen – jonka kustantaminen jää kaikkien veronmaksajien maksettavaksi”. Näin on tavanomaisten lakien osalta.
Wahlroos on huolestunut vähemmistön suojasta, vaikka hyväksyykin demokratian periaatteena. Häntä ei kiinnosta kovin paljoa päinvastainen tilanne, jossa vähemmistö harrastaa tyranniaa. Tällainen tilanne on ollut kuitenkin Yhdysvalloissa jo pitkään, kun enemmistön mielipide on asetettu kongressissa kyseenalaiseksi useiden hankkeiden osalta. Näitä ovat olleet ns. Obamacare, budjettilait (alijäämiä koskien), velkattoa koskevat lait ja viimeksi minimipalkkaa koskeva Obaman lakiesitys. Kaikissa näissä on ollut samantyyppinen tilanne.
Otetaan esimerkiksi tuo viime mainittu minimipalkkalaki. Sen takana ovat demokraatit ja mielipidetiedustelujen mukaan republikaanien ja sitoutumattomien konservatiiviäänestäjien selkeä enemmistö eli 57-59 prosenttia. Voitaneen laskea, että lakihankeen takana voisi olla 2/3 tai jopa ¾ amerikkalaisista. Silti on epäselvää meneekö laki läpi. Republikaaneilla on sisäinen mekanismi, joka tekee enemmistöstä vähemmistön panttivankeja. Enemmistö ei tahdo uskaltaa äänestää vähemmistön mielipiteen vastaisesti, koska teekutsuliikkeellä ja äärioikeistolla on ote kaikista republikaaneista. Rahan valta ja ideologinen puhdasoppisuus ovat kantavina voimina tässä pelissä.
Tässä on esimerkki siitä, kuinka jo ennen äänestystä on luotu tilanne, jossa vallitsee vähemmistön tyrannia. Väitän, että vähemmistön tyrannia on paljon yleisempää kuin Wahlroosin mainitsema enemmistön tyrannia. Yhdysvalloissa on tilanne, jossa vain äärimmäisen kovan painostuksen jälkeen edellä lueteltuja lakihankkeita on saatu läpi, minimipalkan osalta kaikki on vielä auki.
Demokratia ja enemmmistömielipide voidaan syrjäyttää hyvin brutaalilla tavalla. Esimerkkini on vuodelta 1999, jolloin Yhdysvaltain hallitus asetti johdanaissääntelyä valmistelevan toimielimen. Valtiovarainministerin huoneeseen kerääntyneet 12 suurimman pankin johtajaa torppasivat kaikki sääntely-yritykset. Ei siinä paljon demokratia painanut. Johdannaisääntelyn puutteet olivat merkittävältä osalta johtamassa finansskiriisiin.
Mikä tämä vähemmistö on, joka pystyy usein taustalta ohjailemaan päätöksentekoa demokratian ollessa voimassa ainakin näennäisesti? Se vaihtelee tapauskohtaisesti tietenkin, mutta siihen kuuluvat suurpankien johto, muu talouspoliittinen eliitti, suuryritysen johtoa, johtavia poliitikkoja ja taustalla vaikuttavat elinkeinoelämän rikkaat hyvin verkostoituneet harmaat eminenssit. Eliittiin voidaan toki laskea myös esimerkiksi ylempään keskiluokkaan kuuluvat eliitin osaksi itsensä mieltävät henkilöt Lyhyesti voi sanoa, että kysymys on niistä, joilla on suuret tulot, omaisuuksia tai omaisuuksien edunvalvontatehtäviä tai jotka hyötyvät välillisesti tai suoraan eliitin yhteisessä rintamassa toimimisesta.
Tällä vähemmistöllä on suuri valta, jolla se pystyy ohjailemaan poliittista päätöksentekoa. Voidaan ottaa esille vaikkapa pyrkimykset rakentaa Guggenheimin museo Helsinkiin. Kun Wahlroos sanoo, että enemmistö käyttää vähemmistön rahoja, niin Guggenheimin kohdalla näkisin eliitin (siis vähemmistön) tavoittelevan museon rakentamista kaikkien veronmaksajien (siis enemmistön) rahoilla. Käsitän, että meneillään on kova painostus museon saamiseksi Helsinkiin, vaikka sillä on kovasti vastustajia. Yritys on hellittämätön. Kun yksi yritys epäonnistuu, yritetään heti toista.
En väitä, etteikö Guggenheimin museon kannattajiin kuuluisi taiteen tuntijoita, tavallisia taiteenharrastajia, tavallisia kaupunkilaisia ja esimerkiski matkailuelinkeinojen edustajia, mutta kokonaiskuva on se, että eliitti ja eliittiä seuraavat ihmiset ovat maksattamassa museota kaikilla veronmaksajilla. Hellittämätön yritys saattaakin johtaa lopulta tulokseen.
Asemaan perustuvalla vähemmistöllä on usein verrattoman paljon paremmat mahdollisuudet menestyä hankkeissaan kuin enemmistöllä. Siksi Wahlroosin enemmistötyrannia vaikuttaa lähinnä demokratian panettelulta.
Enemmistödemokratia on siis suoja eliittivähemmistön pyrkimyksiä vastaan. Se varmistaa tai ainakin pyrkii varmistamaan demokratian itsepuolustuksen.
Toki Wahlroos ottaa esimerkin myös vähemmistön tyranniasta. Esimerkki tulee maataloustuista. Sinä maatalouden lobbarit junailevat asian niin, että maatalouden harjoittajat saavat hyödyn ja samaan aikaan enemmistön eli ruoan kuluttajien kanta on, että asia on ”liian pieni” protestoitavaksi ja syövät mieluummin kalliimpaa ruokaa.
Mutta Wahlroosia ei vaivaa niinkään vähemmistön tyrannia, vaan enemistön tyrannia. Jos siis enemmistödemokratia on huono ratkaisu, niin mikä olisi parempi? Tähän Wahlroos esittää todella omaperäisiä ajatuksia: kullakin äänestäjällä pitäisi olla useita ääniä, jotka voi jakaa useiden ehdokkaiden kesken tai sitten pistää ”pelimerkit” yhdelle ehdokkaalle. Eikä tässä kaikki, hän ehdottaa myös, että voitaisiin kehittää järjestelmä, joka sallisi äänestää paitsi jonkun puolesta niin myös jotakuta ehdokasta vastaan. Lopulta hän päätyy niin hullunkurisiin ehdotuksiin, että toteaa itsekin niiden johtavan järjestelmään, joka on ”luultavasti liian monimutkainen sekä altis virheille ja manipulaatiolle”. Tämä johtopäätös on oikea!
Enemmän kuin itse enemmistödemokratian mahdollisiin ongelmiin tulisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka suoraan ja välittömästi ihmiset voivat vaikuttaa asioihin. Ihmisillä on selvä tarve vaikuttaa nykyistä välillistä demokratiaa suoremmin ainakin osaan asioista.
Meillä on myös suunnaton ongelma, jonka toin edellä esille johdannaista koskevassa kysymyksessä: miten torjutaan demokratiaa uhkaava lobbauskoneisto, joka usein painostaa pienen vähemmistön asiaa loppuun saakka.
Demokratian ongelma on myös varsinkin Yhdysvalloissa vaaleissa käytetyt rahasummat. Vain kaikkein hyvätuloisimmilla on mahdollisuus mennä vaaleissa läpi. Tämä heikentää nimenomaan köyhien vähemmistöjen asiaa, koska miljonäärin voi olla vaikea asettua köyhän asemaan. Tässäkin kohtaa sanoisin, että turhaan on Wahlroos huolissaan: kyllä äveriäiden edunvalvontaan löytyy voimaa yllin kyllin.
Olen kirjoittanut Wahlroosista myös seuraavat blogikirjoitukset:
Wahlroos ja markkinaskeptikot
Wahlroos ja enemmistödemokratia
Wahlroos ja julkiset palvelut vs. markkinat
Wahlroos ja historian loppu
Wahlroos ja vuosi 2008
www.historiajatkuu.blogspot.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti