Kamera muistoissani

Ensimmäisen lapsen syntyminen aiheuttaa monia seuraamuksia. Yksi tällainen on kameran hankinta. Pitäähän vauva saada kuvattua heti ensipäivistä lähtien. Elettiin 1970-luvun loppua.

Kameran hankinta osui eräänlaiseen murroskohtaan, sillä juuri tuolloin tulivat markkinoille ensimmäiset mikroprosessoriohjatut järjestelmäkamerat. Tavoittelin Asahi Pentaxia, mutta kuinka ollakaan juuri tuolloin Canon iski pöytään uuden järjestelmäkameransa Canon AE-1:n. Niinpä kameran merkki vaihtui ja sen jälkeen on pysytty samassa merkissä, vaikka objektiivin kiinnitys on muuttunut.

Muistan hinnankin. Elettiin vuotta 1979 ja AE1:n tarjoushinta oli 1490 markkaa FD 50 mm 1.8 -objektiivilla Lauttasaaren optiikassa. Tingin siihen vielä ”satasen” filmin. Japanilaisinvaasio löi juuri tuolloin läpi järjestelmäkameroissa ja hinta oli merkittävän alhainen, mielestäni jopa sensaatiomainen. Käsittääkseni AE-1 oli suurin syyllinen järjestelmäkameroiden menekin kasvuun noina vuosina.

AE-1 toimii edelleen. Lauon sitä tyhjänä huvikseni silloin tällöin vanhoja muistellen. Filmiaika on tietenkin auttamatta ohi, enkä ole sitä jäänyt kaipaamaan. Filmeihin kuluikin pieni omaisuus. Innostuin pitkäksi aikaa erilaisista filmi- ja kuvaustekniikoista. Kun olin töissä Lapinlahden kunnassa 1970-luvun lopulla harrastin mustavalkokuvien kehittämistä. Lapinlahden kameraseura oli aktiivinen ja työskentelin heidän pimiössään. Tulipahan tehtyä satoja mustavalkokuvia kuvan syntyä ihmetellen.

Tietenkin tuli myös pitkäaikainen diakausi. Pystyimme helposti väsyttämään kaikki tutut diaesityksillämme. Yritin pitkästä aikaa tänä jouluna pistää pystyyn diaesityksen vanhojen muistelujen merkeissä: löytyi sadat diat ja löytyi kangas, mutta projektorista oli palanut lamppu. Nyt sitten metsästetään lamppua….

Sitten iski makrovaihe. Hankin 6000 markan hinnalla Canonin 200 millisen makro-objektiivin ja olkatuen. Konttasin tuntitolkulla kesäisin perhosten ja hepokattien perässä. Tai oikeastaan niiden perässä ei kannattanut kulkea, vaan odottaa, että ne tottuvat kuvaajaan. Se olikin kärsimättömälle miehelle hyvää harjoitusta. Aikojen kuluessa tuo FD-objektiivi muuttui museotavaraksi, jolle ei digitaaliaikana ollut mitään käyttöä.

Kamerat ovat vaihtuneet ja vitriini täyttyy erilaisista malleista. Nykyisin kuvaan EOS-sarjan järjestelmäkameralla sekä PowerShot SX50HS-mallilla. Viime mainittu osoittaa, miten kymmenien vuosien haave voi toteutua: kuvia voi ottaa 50- tai jopa 100-kertaisella zoomilla, joiden ulottuvuuksiin pääsivät ennen vanhaan vain TV-kamerat.

Zoom-kameralla otettu kuva/24 mm/kinokoko. Etualalla oikealla sadevesimittari.

Samasta kohdasta samalla kameralla otettu kuva kuin edellä, mutta 200-kertaisella zoomilla kohdistettuna sadevesimittarin asteikkoon.

-----

Rinnalle ovat tulleet kätevät ja hyvälaatuiset kännykkäkamerat, joilla on helppoa kuvata vaikkapa tekstejä kirjastossa! Kännykkäkameroiden sovellusten kehitys on ollut käsittämätön, otetaan vaikkapa esimerkiksi tarkennuspisteen määrittäminen kuvan oton jälkeen.

Sellainenkin ihme on koettu, että tässä välillä oli lähes 10 vuoden jakso, jolloin en kuvannut lainkaan omilla kameroilla. Kuvaamiseen vain kyllästyi. Välttelin kameran käyttöä. Erilaisissa pippaloissa tutut tulivat sanomaan, että otatko kuvan…. ”painat vaan tuosta napista, se on ihan helppoa”. Käyttäydyin pyytäjän toiveiden mukaisesti.

Valokuvaaminen muuttui joka miehen ja naisen harrastukseksi vuosien varrella ja tänä päivänä kuvaamisen määrää ei voi edes kuvitella. Silti hyvän kuvan saaminen on aina tapaus. Se tekee nöyräksi. Onneksi tänä päivänä voi ”räiskiä” kuvia niin paljon kuin ikinä haluaa ilman, että tarvitsee ajatella filmin kulutusta. Aina joku kuva onnistuu.

Filminsiirtovivun kääntäminen…. laukaisimen painaminen ja todella kuuluva suljinääni… ja kaikki on kuin ennen. On aika panna AE-1 vitriiniin.