Jos joku vastustaa teknologian kehittymistä, voidaan ottaa esille – aina ja ikuisesti - höyrykoneiden murskaajat, jotka toimenpiteillään kuvittelivat säilyttävänsä perinteiset käsityöammatit.
En ole mitenkään vahingoniloinen, vaan pikemminkin ymmällä, miten hitaasti toimiva ihminen ja nopeasti käyttöönotettava tekniikka voitaisiin sovittaa yhteen. Toisaalta pankkien irtisanomiset - jonojen kasvaessa harvoilla asiakaspalveluluukuilla - aiheuttavat ärtymystä. Jos vielä pankki tuottaa kasapäin voittoa ja samaan aikaan irtisanoo, on työntekijöiden protestit täysin ymmärrettäviä.
Media on täynnä uutisia, kuinka verkkokauppa syö perinteisen kaupan katteita. Suuret tavarataloketjut eivät meillä Suomessa ole heränneet tapahtuneeseen muutokseen riittävän ripeästi. Nopeat syövät hitaat.
Toimitusjohtajat vaihtuvat ja irtisanomiset ovat jatkuvia nyt myös kaupan alalla.
Matti Apunen valaisee Uber-taksibisneksen toimintamekanismeja Helsingin Sanomissa 17.6.2014: ”Sovelluskapitalisti saapuu ovellesi”. Uber on internetsovellus, jolla taksiasiakas ja taksinkuljettaja saatetaan yhteyteen keskenään älypuhelimen avulla. Myös laskutus on automatisoitu. Uberin taksit ovat rekisteröityjä, mutta heillä ei ole taksilupaa. Oleellista on, että Uber ei omista kuljetuskalustoa, sillä on vain sovellus. Mitä pahaa tässä on?
Taksiliiketoiminta on hyvin säänneltyä ja pienyrittäjävaltaista. Taksit ovat ryhtyneet monin paikoin osoittamaan mieltään Uberia vastaan. Vastakkain ovat pk-yritykset ja kansainvälinen jättiläisyritys. Myötätunto on monilla pk-yrityksen puolella suurta kasvotonta kapitalismia vastaan. Apunen asettuu tutun linjansa mukaisesti ”kapitalistin” puolelle.
Se tavallinen tarina? Kyllä tämä on nykyajan tavallinen tarina. Kivijalkakauppa on väistyvä liiketoiminnan harjoittamisen muoto, paitsi ehkä poikkeustapauksissa. Vai onko?
Kun itse olin työelämässä, kehittelin kumppanieni kanssa virtuaalikauppaa, jossa pikkupuodit olivat verkossa, ja jossa kullakin kauppiaalla oli omat sivut. Paikkakunnan kauppakatu oli itse asiassa yksi kauppa. Kauppa siis avautui netissä kaikille yhtenä tavaratalona. Kauppa oli visualisoitu oikea katu, jossa ihmiset näytöltään näkivät kadun ja klikkasivat kunkin kaupan kohdalta itsensä sisään liikkeeseen, jossa avautui tarjonta kuvina, mainosplakaatteina jne. Virtuaalikaupan kuljetukset olivat myös suunnittelun kohteena. Kaupan asiakas sai hakea tavaran kaupasta tai siten logistiikkayritys huolehti tavaran toimituksesta.
Kaikki edellä esitetty tapahtui vajaat 10 vuotta sitten. Mihin hanke kaatui? Ensinnäkin siihen, että Suomessa ei ole totuttu pk-yritysten yhteistoimintaan. Toiseksi useilla oli jo alkeellinen ”verkkokauppa”. Kolmanneksi osa yrityksistä oli franchising-yrityksiä, jotka eivät saaneet isännältään lupaa lähteä mukaan.
Yritykset olivat keskenään aivan eri tasolla it:n soveltamisessa ja ennen kaikkea innostusta oli sen verran, että hanke lopahti. Mitä tuo viimeinen lause tarkoitti? Sitä, että periaatteellinen kiinnostus, jota monet osoittivat kaatoi hankkeen, koska periaate ei muodostunut käytännöksi. Tietenkin tässä oli paljon omaa vikaani.
Tähän on lisättävä vielä tietynlainen naiviusaspekti. Mutta väitän, että varhainen meno (ei liian varhainen!) mukaan verkkokauppaan olisi saattanut olla pieni osatekijä kivijalkakauppojen pelastamisessa.
Tilanne on kaupan alalla nopeasti muuttumassa aiemmin vain teollisuudessa ilmenneeseen suuntaan eli pitkälle vietyyn automaatioon. Tavara toimitetaan ovelle ja kassatoimihenkilöt häviävät kaupoista itsepalvelun, maksamismuotojen ja logistiikan kehittyessä. Sama kehitys on ollut jo pitkään meneillään pankeissa. Toki logistiikkaan tavarankäsittelyineen syntyy työpaikkoja, mutta lopputulos lienee kuitenkin henkilökunnan vääjäämätön väheneminen.
Oman perheen IT-alan yrityksen toimintaa seuranneena ei minulla kai pitäisi olla mitään kehityksen kehittymistä vastaa. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Vaaravyöhykkeessä olevat työpaikat pitäisi pystyä korvaamaan uudella. Ja sitten on tietenkin haasteena palkkatason hapertuminen uuteen työpaikkaan mahdollisesti siirryttäessä, josta olen niin monta kertaa kirjoittanut. Keskiluokkainen mukava elämä alkaa olla kynnyksen takana.
Sosiaalinen media muuttaa liiketoiminnan rakennetta koko ajan. Se muuttaa mitä tahansa elämänalaa. Suuryritysten lobbaustoiminta siirtyy verkkoon, samoin kutsut mielenosoitukseen lobbaajia vastaan. Taistelu käydään verkossa. On helppoa nähdä, että suuret pyrkivät nitistämään pienet. Pienille jää se osa liiketoiminnasta, johon suurten ei kannata lähteä mukaan. Kysymys voi olla erikoisalasta, jossa pk-yrittäjän taito on niin korkealla tasolla, että suurten ei kannata vaivautua. Toki tällaisia yrityksiä on Suomessa edelleen pilvin pimein. Ongelmaa on turha liioitella. Suuret menestyvät vieläkin ensi sijassa bulkkitavaralla ja bulkkipalvelulla.
On oikein, että koodausta opetetaan koulussa, vaikka kaikkien ei tarvitsekaan tulla koodareiksi. Niiden ihmisten määrää, jotka ymmärtävät koodauksen merkityksen ja voivat toimia koodareiden ja yrityksen operatiivisen toiminnan välillä tulisi lisätä. Pitkäjänteisesti se tapahtuu kouluopetuksen kautta. Pitäisikö siis lupataksien perustaa oma it-sovellus ja lähteä kilpailuun mukaan? Silloin heidän tarvitsisi murtaa nuo omalla kohdallani vastaan tulleet henkisen tason vastarinnat ja monet muut haasteet.
Kun kilpailu- ja kuluttajavirasto ilmeisesti kannattaa taksiliikenteen avaamista kilpailulle, pk-yritykset ovat altavastaajina ja asiakkaat todennäköisesti hyötyjinä, on tilanne mielenkiintoinen.
Meillä saattaa olla pk-yritysten edunvalvonnassa poliittisella tasolla mullistuksen paikka. Mikä on esimerkiksi liberaalin vasemmiston rooli tässä? Kun kaikki muuttuu, niin miksei perinteiset politiikan kuviotkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti