Puhe

Aleksander Stubb on puhunut.

Kun Ronald Reagan puhui republikaanien presidenttiehdokkaan Barry Goldwaterin puolesta 27.10. 1964, on tästä puheesta käytetty nimeä A Time for Choosing” (”Aika löytää vaihtoehto”). Kannattajien keskuudessa se tunnetaan kuitenkin paremmin kunnianimellä ”The Speech”. Puhe löytyy netistä.

Puheessa Reagan esitteli suuren valtion vastaisen agendansa jo lähes valmiina. Sitä hän tosin pääsi toteuttamaan presidenttinä vasta 1980-luvulla. Asiaan kuului, että hän ei lukenut puolen tunnin pituista puhettaan paperista (paperi hänellä kuitenkin oli), vaan ikään kuin spontaanisti ja improvisoiden, kuitenkin koko ajan laskelmoidusti.

Aleksander Stubbin puheenvuoro puheenjohtajan linjapuheena monilta osin täytti ”Puheen” tunnusmerkit. Se oli sujuvasanainen, tarkoin mietitty puhe rytmitettynä paitsi huumorilla myös yleisön ilmeisen spontaaneilla aplodeilla. Tietenkin hänen puheensa oli Reaganin puheeseen verrattuna yksityistä ja julkista yhteensovittava eikä likikään niin aggressiivinen valtiota ja kilpailijaa kohtaan kuin Reaganilla.

Puheita yhdistää ratkaisevalla tavalla muutoksen halu aikaisempaan politiikkaan.

Teknisesti Stubbin puhe sopisi malliksi siitä, miten poliittinen puhe pidetään. Stubbin poliittinen lahjakkuus viittaa samoihin piirteisiin kuin Reaganilla. Myös Reagan oli hyvin oikeistolainen, mutta pystyi leventämään reviiriään pitkälle liberaaleihin ja jopa vasemmalle. Kielikuvilla voidaan ohjata kannattajia ihailua vahvistavaan suuntaan. Siinä Stubb varmaan onnistui: omat pysyivät hallinnassa ja uusia kannattajiakin varmaan tuli.

Reaganmainen rentous ja letkeä huumori olivat muut huomioni Stubbin puheessa. Stubb on juuri rentoudessa ja maneereissaan ulkoisesti hyvin epäsuomalainen. Stubbin taitavuutta kuvaa, että hän jätti kaksi häneen liimattua merkittävää aihealuetta kokonaan puheen ulkopuolelle, nimittäin EU:n ja Naton. Tämän hän teki varmaan laskelmoidusti, koska puheen yleinen henki oli kansakunnan syviä tuntoja syleilevä. Tähän yhteyteen ei kuulu ulkopoliittisen polarisaation korostaminen. Toisaalta hän samalla vapautui antamasta sovinnollisia lupauksia juuri näillä kahdella alueella.

Tapa, jolla hän viekotteli kansakuntaa yhteisen agendan ääreen samalla, kun naulasi kiinni kokoomuksen perälaudat oli huomiota herättävä.

Stubb pyrki esiintymään koko kansan Stubbina ja unohtamaan poliittiset ilta- ja aamulypsyt. Yömyöhäkokoukset saivat tuomion ja omia kannattajia suosiva poliittinen peli siinä ohessa. Ongelmana on tietenkin se, että syntyy helposti vaikutelma, että muut pelaavat poliittista peliä, mutta Stubb haluaa itsensä ja muiden asettuvan tuon pelin ylä- ja ulkopuolelle. Tämä jää nähtäväksi.

Hän torjui muiden mollaamisen, mutta puheenjohtajavaalikampanjan aikana ei malttanut olla mollaamatta Paavo Arhinmäkeä oma-aloitteisesti ilman Arhinmäen provosointia.

Kiivaissa sote- ja kehysneuvotteluissa paljastuvat vasta todelliset neuvottelijan taidot. Stubb on silloin "vaarassa" tulla vedetyksi tavallisten kuolevaisten poliitikkojen sekaan, mutta pianhan tuo selviää. Silloin koko kansan Stubb joutuu testiin.