Kun olen pohtinut Dohan MM-kisojen alla ja niiden kestäessä yleisurheilun tilaa, on yleisurheilun ystävällä syytä huoleen monessakin mielessä.
Suurimpia syitä ovat:
1) Korruptio yleisurheilumaailman huipulla. Sen yksityiskohdista on vaikea saada selvää, koska korruption sanelemat valheet ja väärinkäytökset hiljentävät niiden osapuolet. On väitetty, että nykyinen kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n puheenjohtaja Sebastian Coe on puhdistanut liiton korruptiosta. Uskokoon ken voi. Kun liittoon ja sen johtotehtäviin on tullut mukaan valtioita, joissa korruptio on yhteiskunnassa sisäänrakennettua, ei sovi ihmetellä, että koko yleisurheiluyhteisö on saanut tartunnan.
2) Suurkilpailuja on annettu sellaisten maiden järjestettäväksi, joilla ei ole yleisurheilukulttuuria. Osin tähän voi olla syynä korruptio, mutta myös aito katsojien kiinnostuksen puute on hälyttävä piirre. Viime mainittu taas johtuu siitä, että yleisurheilusta saa parhaan/tarpeellisen sisällön irti vasta, kun perehtyy monipuolisesti lajikirjoon ja seuraa tuloksien kehittymistä pitkäjänteisesti. Valitettavasti monilla maapallon alueilla yleisurheilukulttuuri on lapsen kengissä.
3) Doping-ongelman nouseminen esille yhä uudelleen, vaikka välillä on saattanut olla hiljaisempi ajanjakso. Nyt doping-ongelma on palannut Venäjän vilpin seurauksena. En toki väitä, että muut olisivat puhtaita pulmusia, mutta Venäjän räikeä, systemaattinen valtiojohtoinen doping-ongelma toistaa Itä-Saksan käytänteitä.
4) Urheilulajien sisäisten voimasuhteiden muutokset. Yleisurheilu on tavallaan ”perusurheilua”. Se on kaikkien urheilulajien äiti. Pidän englanninkielisestä nimestä ”track and field”, sillä se kuvaa, mistä on kysymys. Tilanne on muuttunut sillä tavoin, että nousussa ovat joukkuelajit ja lukemattomat ”uudet lajit”, laskussa taas ovat tietyt lajit, joilla on pitkä perinne. Kuinka moni on enää tänä päivänä perillä nykyaikaisen viisiottelun vahvasta asemasta ”perusurheiluna”? Yleisurheilu on yksi näistä lajeista, joiden eteen on tehtävä paljon töitä, jotta se saadaan kukoistamaan.
Tilanne on ristiriitainen, sillä yleisurheilu kyllä leviää maailmalla, mutta sen peitto jää ohueksi, siltä puuttuu suuri yleisö ja ilman sitä markkinointivoimaa.
Suomalaisilla on aivan erityinen suhde yleisurheiluun. Ensinnäkin perinteet ovat aivan mahtavat. Muistan kyllä yleisurheilun laskevan trendin 1960-luvulla. Lehdet (mm. Urheilun kuva-aitta) täyttyivät toivottomasta puhkumisesta, kun uusia huippuja ei syntynyt. Itse asiassa kehitys alkoi jo 1950-luvulla. Sitä ennen sota tuhosi monia nuoria, jotka olisivat voineet nousta monilla elämän alueilla – mm. urheilussa - huipulle. Sota tuhoaa lahjakkuutta. On palattava ajassa 1920- ja 30-luvulle, jolloin urheilulla, ja yleisurheilulla erityisesti, oli kansallistuntoa mullistava, kohottava vaikutus ja urheilun harrastaneisuus oli korkealla tasolla. Ja tietenkin muiden lajien kilpailuakin oli vähemmän.
Urheilun kuva-aitan kansi/numero 6/1965
Uusi nousu koettiin hetkellisesti 1970-luvulla, jolloin nähdäkseni 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa syntyneet suuret ikäluokat ja valmennuksellinen korkeasuhdanne nostivat yleisurheilun tasoa. Perineet vaikuttivat vielä vahvasti ja yleisurheilutähdet olivat suuria sankareista. Toki silloin lajiin tunkeutui myös arveluttavia piirteitä, jotka nostivat tasoa vilpillisin keinoin, mutta jääköön nuo pohdinnat tällä kertaa.
Meillä tiedotusvälineet antavat edelleen paljon ruutuaika yleisurheilulle, vaikka sen asema onkin horjunut. Katsojia piisaa, mutta muutoksia on kuitenkin tapahtunut. Muistan, kuinka keräsin itse parhaita yleisurheilutuloksia laji lajilta Helsingin Sanomien kattavilta urheilusivuilta ruutuvihkoon 1960-luvulla. Kovin on käynyt vaatimattomaksi tulospalvelu meidän aikanamme. Nykyisin tulosseuranta on luvattoman heikkoa ainakin paperilehdessä. Osin tilannetta korjaa netin tulospalvelut. Vanhat 1960-luvun ”Urheilukalenterini” ovat aivan aivan hiirenkorvalla paljosta kalenterin kulutuksesta.
Dohan kisat ovat karulla tavalla osoittaneet, että huipulle pääseminen on kiven takana. Osin tästä saadaan kiittää yleisurheilun leviämistä kaikille mantereille ja kaikkiin maihin, mikä on hyvä asia. Tosiasia lienee, että yleisurheilun pariin ei hakeudu riittävästi lahjakkuuksia. Joukkuelajeissa on yhdessä tekemisen henki, kun yleisurheilu koetaan sopivaksi yksinpuurtajille. Näin sen ei tietenkään tarvitse olla. Mikään ei estä kokoamasta huippuja yhteen kannustamaan toisiaan. Nykyinen naisten pika-aitojen ryhmäenergia on mahtava esimerkki kilvoittelun merkityksestä, vaikka vielä ei olekaan kysymys yhteisistä harjoitusleireistä.
Minulla on Dohassa urheilevien suorituksiin ristiriitaiset tunteet. Toisaalta tunnen myötätuntoa, että epäonnistumisista huolimatta urheilijat yrittävät parastaan, toisaalta koen monien selitykset loputtomasta oikean ”suunnan löytymisestä” kiusallisiksi. Syinä alisuoriutumiseen on monia: kunnonajoituksessa epäonnistuminen, loukkaantumiset, odotusten ylimitoittaminen…….
Lopulta rupean miettimään, mitä psykologisia keinoja urheilijat käyttävät löytääkseen perimmäiset syyt alisuoriutumiselle. Useimmat huippu-urheilijat hallitsevat supliikin. He tarvitsevat supliikkitaitoa kootakseen itsensä taas uusiin voimainponnistuksiin. Jotkut ovat rakentaneet positiivisten odotusten panssarin ympärilleen, joka on osoitus tehokkaasta itsesuojeluvaistosta. Lasse Viren oli oikeassa 70-vuotishaasttelussa, kun hän totesi, että liian monien päätavoite on suurkilpailujen tulosrajan rikkominen, jolla päästään kisoihin eikä se, että menestytään itse kisoissa, minkä pitäisi olla varsinainen tavoite.
:::::::::::::::::
Kaikesta edellä esitetystä huolimatta seuraan jälleen Dohan kisoja suurella kiinnostuksella. En ajattele niin, että suomalaisten tulisi aina olla taistelemassa kärkisijoista, hyvät kisat riittävät.
Huippuyleisurheilulla on edelleen vahva tulevaisuus. Se on nähty esimerkiksi Lontoon olympialaisissa ja saman kaupungin maailmanmestaruuskilpailuissa. Ymmärrän, että hyvää sanomaa pitää levittää yleisurheilun kannalta eksoottisiin ympäristöihin, mutta sittenkin – ottaen huomioon tiedonvälityksen mahdollisuudet – antaisin etusijan niille maille ja kaupungeille, joissa yleisurheilulla on kysyntää. On helppo luetella kymmeniä maita, joissa yleisurheilukatsomot täyttyvät, jos tarjolla on huippujen taistoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti