Tämä on 300. blogikirjoitukseni.
Edward Snowdenin tapaus, jos mikä osoittaa selvästi, miten amerikkalainen ajattelutapa on muuttunut vuosikymmenien varrella. Miksi ei muuttuisi, onhan maailmakin muuttunut? Mielestäni kysymys on kuitenkin ajatustapojen syvissä virroissa tapahtuneista muutoksista.
Jos ajattelen tilannetta 1960- ja 1970-luvulla, niin opin tuntemaan Yhdysvallat yksilön oikeuksien puolustamisen maana. Kuluttajasuojaa kehitettiin valtavalla teholla. Yhteiskunnan epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin tartuttiin herkästi. Kansalaisoikeusliike oli tämän vaiheen symboli. Jossakin vaiheessa on tapahtunut merkittävä muutos negatiiviseen suuntaan. On siirrytty terveestä itsekriittisyydestä patrioottiseen oman edun tavoitteluun. Toki myönnän perspektiiviharhan mahdollisuuden: ehkä näen muutoksen suurempana kuin se onkaan.
Milloin olettamani muutos tapahtui? Oikeastaan sanoisin, että rinnakkain yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin pureutuneen ajattelutavan kanssa eteni kyyninen suurvaltalogiikka. Suurvaltapolitiikassa Yhdysvallat oli yhtä jähmeä kuin Neuvostoliitto toisella puolella. Taistelua käytiin ns. kehitysmaissa. Esimerkiksi Vietnamin sodassa yksioikoinen dominoteoria oli Yhdysvaltain politiikan ytimessä. CIA harjoitti omia hämäräbusineksiaan. Tarkoitus pyhitti keinot. Toisaalta Daniel Ellsbergin paljastukset, My Lain joukkomurhan aukirepiminen ja monet muut tapahtumat kertovat, että yhteiskuntakritiikki oli hereillä ja voimissaan.
Watergate-skandaalia moni voisi pitää käännekohtana. Kuitenkin juuri se osoitti, miten räikeisiin – presidentinkin tekemiin - virheisiin puututtiin kovimman kautta. Itse asiassa ajoitan tarkoittamani ajattelutavan muutokset hiukan myöhempään aikaan eli 1980-luvulle. Silloin pääsi vallalle edelleen jatkuva räikeän ideologinen oikeistosuuntaus, joka epäili sekä oman maan että muiden maiden kansalaisia amerikanvastaisuudesta. Tietynlainen omahyväisyys omasta erinomaisuudesta levisi amerikkalaisten keskuuteen. Itsetutkiskelu ja itsekritiikki saivat väistyä.
Vainoharhaisuuden kautta ei siis voi kytkeä suoraan ja pelkästään WTC-tornien räjäytykseen. Ilmiöllä on varhemmat 1980-luvun juuret. Ehkä ratkaisevaa on, että Yhdysvallat pyrki 1980-luvulla ykkösasemaan Neuvostoliiton kustannuksella: ideologinen taistelu oli voitettava.
Neuvostoliiton romahdus näytti ratkaisevan tahtojen taistelun Yhdysvaltain eduksi. Voimansa tunnossa olleet konservatiivit eivät tyytyneet kuitenkaan kylmän sodan voittoon, vaan hakivat vihollisia sekä läheltä että kaukaa. Kyllä armeija ja CIA omalta osaltaan pitivät huolen siitä, että varustelumenot pysyivät korkealla tasolla, vaikka päävihollinen Neuvostoliitto olikin lakannut olemasta. Mielestäni voidaan huoletta puhua ylivarustaumisesta. Varustautuminen ei kuitenkaan voinut estää uudenlaisen sodankäynnin keinoin toteutettuja itsemurhalentoja New Yorkissa.
WTC-tragedia sitten laukaisi patoutuneet epäilyt: paha maailma sai kasvot.
En vähättele missään tapauksessa sitä kauhua ja järkytystä, minkä WTC-tornien räjäytys aiheutti amerikkalaisille. Mihin sitä voisi verrata? Neuvostoliitto menetti toisessa maailmansodassa 20 miljoonaa ihmistä. Verisiä taisteluja käytiin sen alueella, sen aluetta tuhoten. Samaan aikaan Yhdysvaltain maaperällä (mantereella) ei ollut havaittavissa kuin joitakin tihutöitä satamissa. Itse asiassa täytyy mennä sisällissodan aikaan ennen kuin Amerikan mantereella käytiin verinen taistelu (600 000 uhria).
Ehkä sisällissodan tragedian ajallisesta etäisyydestä johtuu, että WTC käynnisti massiiviset ja minun mielestäni hysteeriset turvallisuuskampanjat, joiden jälkeen ei näytä olevan paluuta 40-50 vuoden takaiseen omien toimien kriittiseen tarkasteluun. Lopputuloksena on ollut tietynlainen omahyväisyys. Jos ulkomaalaisia epäillään, niin se johtuu siitä, että on syytäkin epäillä! Tapaus Snowden on nostanut esille piileviä asioita amerikkalaisesta epäluuloisuudesta. Vasta nyt ymmärretään vakoilun – siitähän on kysymys – laajuus. Yhdysvallat on käyttänyt internetajan ylivoimaa sumeilematta omaksi hyväkseen. Me tavalliset pulliaiset olemme nähneet vain tiedon jakelun solmukohtien järjestymisen amerikkalaisten kautta.
Teollisuusvakoilun laajuus on yksi ilmeisiä seuraamuksia internetajan muutoksista. Siihen on suhtauduttu naivisti. Yhden kaikkein uskomattomimmista mielipiteistä lausui Aleksander Stubb, jonka mielestä meidän ei kannata olla erityisen huolissamme, jaammehan amerikkalaisten arvomaailman! Tulee jälleen mieleen Leninin iskulause ”hyödyllisistä idiooteista”.
Kaikki tämä olisi tietenkin voinut tapahtua ilman WTC-tuhojakin. Kuitenkin WTC-tragedia kärjisti ongelman ja aiheutti mccarthyismiin verrattavan vainoharhaisuuden, joka kohdistui moniin ulkomaalaisiin. Nyt amerikkalaisille voidaan aina perustella nettivakoilua kansalaisten turvallisuushakuisuudella ja turvallisuuspolitiikalla.
Jottei totuus unohtuisi, niin niin nyttemmin on paljastunut, että muut valtiot eivät ole seisoneet tumput suorina, vaan ovat ylläpitäneet omaa nettivakoilua. Väittäisin kuitenkin, että se on ollut suorastaan vaatimatonta amerikkalaisen eliksiirin rinnalla.
Tapaus Snowdwnia voidaan käyttää testitapauksena. Olisiko hän ollut sellainen roisto 1960- ja 1970-luvulla kuin miksi hänet nyt luokitellaan? Jos tällainen vertailu yleensäkään on relevanttia, niin sanoisin, että Snowdenia ei olisi ajettu nurkkaan nykypäivän tapaan.
Johtuiko amerikkalaisten itseruoskinta 1960-ja 1970-luvulla vain sen henkisestä ylivoimasta? Sillä oli varaa suhtautua kriittisesti omiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Kuka tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti