Ayn Rand ja puhtaan kapitalismin ylistys

Jussi Jalonen on tehnyt varsinaisen suurtyön laadittuaan lukupäiväkirjan venäläis-yhdysvaltalaisen kirjailijan Ayn Randin massiivisesta teoksesta Atlas Shrugged. Kiitokset! En ole Randin tuotannon asiantuntija, mutta minua kiinnostaa hänen vaikutuksensa nykyihmisiin, erityisesti eräisiin Yhdysvaltain johtaviin poliitikkoihin (ja Suomessa esimerkiksi Björn Wahlroosiin). Mitä nämä ihmiset näkevät Randissa?

Käytän ohessa osittain pohjana Jalosen päiväkirjaa. Täydennän kuvaa elämäkertatiedoilla ja esimerkiksi youtube-aineistolla. Tulkinnoista kannan tietenkin vastuun itse.

Olen käsitellyt Ayn Randia ja enemmistötyranniaa myös seuraavissa blogikirjoituksissa: "Ayn Rand, Björn Wahlroos ja enemmistön pakkovalta" 18.2.2012 ja "Enemmistön vai vähemmistön tyrannia?" 24.12.2013.

Ayn Rand syntyi Venäjällä vuonna 1905. Hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1926, jossa vaikutti kuolemaansa saakka (1982). Epäilemättä hänen käsityksiinsä vaikuttivat tapahtumat Venäjällä. Siirtyminen sosialismiin ja - niin kuin hän sen käsitti – enemmistötyranniaan järkytti häntä. Miten suuri nuoruuden elämänkokemuksen vaikutus oli Randiin? Tällä tiedolla, mikä minulla on sanoisin, että käsittämättömän suuri. Se ulottui läpi elämän ja vaikutti koko Yhdysvalloissa oloajan. Myös Yhdysvallat saa Randilta erittäin kriittisen kohtelun. Hämmästyttävää, koska Yhdysvallat jo perusolemukseltaan poikkesi Venäjästä erityisesti ideologian osalta.

Rand koki valtion ja yksilön välillä vallitsevan vastaansanomattoman ristiriidan. Niinpä hän asetti nämä kaksi toisiaan vastaan jo varhaistuotannossaan. On merkille pantavaa, että monet amerikkalaiset konservatiivit (varsinkin republikaaneiksi tunnustautuvat sekä tietenkin teekutsuliikkeen kannattajat) ovat ottaneet Randin yhteiskuntafilosofian ohjenuorakseen.

Rand osallistui urallaan myös poliittiseen toimintaan ja mm. kannatti oikeistolaista Barry Goldwateria vuoden 1964 presidentinvaaleissa. Tarkemmin tarkasteltuna tämä kytkentä konservatiiveihin ei välttämättä ole aivan näin selvä. Rand oli ateisti. Hän suhtautui kaikkiin uskontoihin kielteisesti. Tämän luulisi vaikuttavan uskonnollismielisiin konservatiiveihin. Tästä ristiriidasta selvitään yksinkertaisesti siten, että ei huomioida Randin niitä kantoja, jotka ovat omaa ajattelua vastaan!

Avain Randin ajatteluun syntyy ehkä kolmen sanan kokonaisuudesta: järki – egoismi – kapitalismi. Kukin näistä oli alisteinen edellä mainitulle. Järkiperäisyyden korostaminen johti Randilla kaiken mystiikan ja yliluonnollisen täydelliseen kieltämiseen. Mitä kummallista tässä on ? Ei mitään, ehkä lukuun ottamatta ehdottomuutta, jolla hän torjuu kaiken epärationaalisen. Hänen kannattajissaan on kuitenkin paljonkin irrationaalisuuden vankeja (vrt. teekutsuliike ja sen masinoimat ajatukset). Jälleen opettajan ja seuraajien todelliset mielipiteet poikkeavat toisistaan. Randin perustama oppisuunta ”objektivismi” korostaa juuri rationaalista ajattelua ja objektiivista todellisuutta.

Rand liitti mielellään yhdistelmän järki – egoismi – kapitalismi kaksi ensimmäistä sanaa yhteen: hän halusi, että järkiperäinen egoismi olisi johtava moraalikoodi. Rand vei egoismin käsitteen todella pitkälle. Hän ei hyväksynyt minkäänlaista uhrautumista (ainakaan ilman vastavuoroisuuden periaatetta) toisen hyväksi eikä toisaalta kenenkään pitänyt odottaa jonkun toisen uhrautuvan itsesi hyväksi.

Randin johtoajatus on ”itsekkyyden hyve”. Tämä johti kaiken eettisen altruismin tuomitsemiseen. Hyvin monet libertaarit allekirjoittavat nämä Randin väitteet. Tästä esimerkkinä olkoon Björn Wahlroos, joka on tunnustanut Randin henkiseksi isäkseen Adam Smithin ja Milton Friedmanin ohella (HS 12.2.2012). Juuri oman edun tavoittelun hyväksyminen johtavaksi käyttäytymiskoodiksi on Wahlroosin ajattelun keskiössä. Tämä ajattelu takaa hänen mielestään kapitalismin parhaat tulokset. Myös Randilla liikemies-jumala oli kapitalismin keskiössä.

Wahlroosin siirtyminen Ruotsiin veroja ”pakoon” voidaan pitää Randin viitoittamana raadollisena esimerkkinä, miten oma etu asetetaan yhteiskunnallisen uhrautumisen sijaan. Atlas Shruggedin sankarin John Galtin sanoin sellaisen yhteiskunnan hyväksi ei tarvitse tehdä työtä, joka omalta puoleltaan vaatii vain uhrauksia. Tietenkään Wahlroos ei toisaalta halua katkaista siteitään suomalaiseen yhteiskuntaan – hänen bisneksensä on täällä.

Randin mielestä maailman saastuttivat tavalliset ihmiset, jotka keksivät päätöksenteon pohjaksi enemmistöperiaatteen. Enemmistö rupesi tyrannisoimaan vähemmistöä, joka muodostui ihanteellisista kapitalisteista. Lopulta enemmistön tyrannia johtaa Wahlroosin mukaan - Randia mukaellen - eliitin irtautumiseen (Wahlroos: eliitti äänestää jaloillaan!) omaksi yhteisökseen.

Egoisti Rand ei voinut hyväksyä Jeesuksen kaltaista uhrautumista toisten puolesta. Ajattelu johti ateistiseen maailmankatsomukseen. Minua on aina ihmetyttänyt Randin kaltaiset joko-tahi -ihmiset. Uhrautuminen toisen hyväksi käsitetään kategorisena ja totaalisena uhrautumisena. Harva tähän ryhtyy. Mutta, jos olet myötäelämishaluinen ja -kykyinen , niin mikä siinä on niin paheksuttavaa? Tuskinpa ihmiskuntaa nykymuotoisena olisi, jos empatia olisi lakannut olemasta ammoisina aikoina. Tänä päivänä pitäisi ehkä käydä keskustelua enemmänkin siitä olemmeko ulkoistaneet altruismin hyvinvointiyhteiskunnalle.

Minkä kirjailijankuvan Rand antaa itsestään? Häntä on sanottu pohjimmiltaan kioskikirjailijaksi. Ehkä tämä on hiukan liioiteltua, mutta osuu kyllä sinne päin. Kuinka moni lukee Atlas Shruggedin lopulta pelkkänä tarinana ilman syvällistä sanomaa?

Historiakatsannossa Atlas Shrugged muistuttaa 1930-luvun laman kuvausta, mutta vain etäisesti. Rand vie Rooseveltin New Dealin haluamaansa vastenmieliseen suuntaan eli paljon pidemmälle kuin Roosevelt. Tarkoitus on osoittaa, miten kurja lopputulos seuraa valtion puuttumisesta elinkeinoelämään ja yritystoimintaa. Oikeastaan kaikki, mihin valtio puuttuu, muuttuu tuhkaksi.

Monille oikean reuna kulkijalle Roosevelt edustaa luotaantyöntävää sosialismia. Amerikkalaisen äärioikeiston ihanne on pieni valtio Randin tyyliin (mieluiten yövartijavaltio poliiseineen, armeijoineen ja ”objektiivisine” tuomioistuimineen).

Rand projisoi ihanneyhteiskuntansa John Galtin ”siirtokuntaan” (tai ”lakkolaisyhteisöön” tai ”valittujen laaksoon”), jonka Galt perustaa pelastaessaan valitsemiaan korkeatasoisia ihmisiä, jotka ”yhteiskunta” yrittää tuhota joko kollektiivin lihasvoiman (kommunismi!) tai ”mielen mystiikan” (esim. kristinusko) avulla.

Ateisti Rand otti messiaanisen tehtävän vapauttaa opetuslapsensa syntisten keskeltä pelastuksen saarekkeeseen.

Itse asiassa näen Randin pienen valtion rinnasteisena Thomas Jeffersonin pieneen hallintoon. Kysymys on projektiosta Jeffersonin ajoista tähän päivään. Muodostuu aikuisten satu, utopia, joka ei voisi toimia tänä päivänä. Eikä se toiminut edes 1800-luvun vaihteessa. Jeffersonin kilpakumppanin Aleksander Hamiltonin maailma oli lähempänä nykypäivää teollisuuden rahoituksineen ja velanoton siunauksellisuuksineen (Jefferson olisi halunnut omillaan toimeentulevien ihmisten/kaupunkien/osavaltioiden/liittovaltion yhteisön, joka olisi perustunut maatalousvaltaisuuteen).

Itse asiassa Rand on korvannut jeffersonilaisen yksinkertaisen maatalousyhteisön yhtä yksinkertaisella teollisuusyhteisöllä.

Miksi sitten randilaiset, teekutsulaiset ja yksioikoiset oikeistolaiset pyrkivät epätoivoisesti yksinkertaiseen maailmaan? Ehkä tässä ei ole kysymys kovin mullistavasta ajatuksesta. Useat ihmiset haluaisivat huutaa: seis maailma. Tästä ajattelusta johdettuna yhteiskunta ikään kuin tahallisesti vaikeuttaa ihmisten elämää luomalla sääntöjä sääntöjen vuoksi, byrokratiaa byrokratian vuoksi. Suomessakin tämä ajattelu on relevanttia, kun muutama kuukausi sitten saimme kaikki ”yhtaikaa” päähämme, että kuntiemme kiusaksi on luotu yli viisi sataa tehtävää.

Randiin kriittisestikin suhtautuvalle saattaa jossain vaiheessa tulla pakottava tarve nähdä Randin hahmossa jotain ylevää, jotain poikkeuksellista, jotain ylemmyydentuntoista älyllisyyttä. Minua hän ei sytytä, enkä halua teeskennellä tuntevani myötäsyntyistä kiinnostusta tai sympatiaa hänen hahmoaan kohtaan.

Toki myönnän esimerkiksi Randin haastatteluista tehtyjen amerikkalaisten youtube-koosteiden osoittavan, että Randissa on vahva älyllinen ulottuvuus. Randin päässä (katsokaa hänen silmiään!) vastaukset syntyvät haastattelijan vielä esittäessä kysymystään. Mutta oli hänen päässään myöskin tunnelukko, joka esti häntä vapautumasta vanhan Neuvostoliiton ajan kokemuksista. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi hän heijasti kuvittelemansa yhteiskuntakoneen kauhistuttavan voiman kostonhimoisesti Yhdysvaltoihin.

Kuten edellä on viitattu, Randin sairaalloisen vainoharhainen kuva yhteiskunnan toimista viittaa hänen Neuvostoliiton aikaisiin kokemuksiinsa. Tosin Rand poistui Neuvostoliitosta jo 1920-luvun puolessa välissä, joten hän ei omakohtaisesti voi perustaa fiktiotaan muuhun kuin perheensä bisneksen tuhoamiseen. Stalin ei ollut sellaisessa asemassa vielä tuolloin, että olisi pystynyt käynnistämään vainot kanssatoimijoihinsa ja tavallisin ihmisiin.

Tietenkin Rand saattoi muodostaa käsityksensä sillä perusteella, mitä Stalin tekin 1930-luvulla. Atlas Shruggedin fiktio muodostuisi näin ollen Yhdysvaltain - Randin mielestä - liioitellun pitkälle viedyn 1930-luvun kokemuksen yhdistämisestä Stalinin Neuvostoliiton tapahtumiin 1930-luvulla.

Yllättävä yhteys voisi löytyä myös Yhdysvaltain verotuksen tasosta kirjan julkaisemisen hetkellä (1957). Ylin marginaaliveroprosentti oli nimittäin 91-92 prosenttia 1940-luvun lopulta 1960-luvun alkuun. Vaikka todellinen vero ei ollutkaan erilaisten vähennysten jälkeen noin korkea, voi olla, että osa amerikkalaisista tunsi samaa vastenmielisyyttä valtiota vastaan kuin Rand. Varsinaiset verokapinat syntyivät Yhdysvalloissa vasta 1970-luvulla.

Tärkeintä on kuitenkin Randin halu ajaa omaa agendaansa läpi ja muodostaa kuva yhteiskunnan murhaavasta vaikutuksesta ihmisten elämään. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kokemukset ovat vain välikappale hänen pyrkimyksissään. Kuvauksellaan hän tietenkin vääristää todellisuuden tunnistamattomaksi - minun mielestäni - sairaalloisten kuvitelmiensa mukaisesti.

Randin vainoharhaisuuden symboliksi voisin nostaa esimerkiksi hänen tupakan valistuskampanjoiden vastaisen kammonsa: tämä ketjupolttaja – joka menehtyi keuhkosyöpään - piti niitä kommunistien salaliittona.

Nykypäivän republikaanit ja muut oikeistolaiset tahot nappaavat Randilta lähinnä kuoret oman agendansa edistämiseen. Ateisti Randin Atlas Shruggedin teksti on ikään kuin raamattu, jota ei voi lukea sanasta sanaan omaksuen sen sanoman kirjaimellisesti, vaan käsittäen kirjan symboliseksi kuvaukseksi maailmasta, jossa yhteiskunnan myrkky saastuttaa ihmisten elämän.

Sankarikapitalistit asetetaan yhteiskunnan mädännäisyyttä vastaan. Sankarit ovat niin puhtaaksi viljeltyjä ja jaloja hahmoja, ettei elävästä elämässä taida löytyä heidän vertaistaan. Tähän perustunee Randin ”kieron kapitalismin” kritiikki erotetuksi ihanteellisesta kapitalismista. Kapitalismillakin on siis nurja, viheliäinen puolensa.

Kapitalismi on epätodellista, koska Randin synteesi on mahdoton: olla samaan aikaan jalo, kova ja sydämetön ja kuitenkin oikeamielisyyden perikuva. Randilla on suunnaton viehtymys eliitin ainutlaatuisuuteen ja haluun irrota tavallisten ihmisten maailmasta, johon sisältyy halu tyrannisoida eliittiä. Rand vapauttaa tuntemasta syyllisyyttä siitä, että eliitin jäsen tunnustaa itselleen, että on muita parempi ihminen. Randin maailmassa kapitalistit eivät sorra köyhiä, vaan tapahtuu päinvastoin. Kyvyttömät massat eivät ymmärrä, miten paljon etevimpien keksinnöt hyödyttävät massoja.

Ayn Randin alter egon (näin sen käsitän) John Galtin radiopuhe Atlas Shrugged -teoksessa on avain hänen ajatteluunsa. Valtiota tarvitaan Randin-Galtin maailmassa lähinnä yövartijatehtäviin – ei kovin omaperäinen ajatus. Muutoin ihmisen pitää olla vapaa yhteiskunnan rasitteista.

Lopulta Atlas Shrugged -teoksessa saavutaan utooppiseen oikeudenmukaisuuden ja mielenrauhan laaksoon. Minkälainen on Randin (Galtin) harvojen ja valittujen utopia? Referoidaan sitä Jussi Jalosen sanoin:

”Kirjan viimeisenä kohtauksena meille näytetään välähdys Galtin siirtokunnasta, jossa valot palavat ikkunoissa ja laaksoon pelastautunut valittu kansa suunnittelee tulevaisuutta. Midas Mulligan miettii jälleenrakennuksen investointeja. Danneskjöld makailee sohvalla lueskellen Aristotelesta. Tuomari Narragansett tekee muutoksia Yhdysvaltain perustuslakiin ja lisää pykälän, joka kieltää kongressia säätämästä lakeja kaupan ja tuotannon rajoittamiseksi tai säätelyksi. Francisco ja Hank Rearden miettivät metalliteollisuuden haasteita”.