Mediaa seuraamalla voisi vaikka vetää johtopäätökset, että meillä on synkeä hallituskriisi, josta selvitään vain ennenaikaisilla eduskuntavaaleilla. Hallituskriisin syy on, että kaikki asiat ovat rempallaan. Ihmiset ovat tyytymättömiä ja haluavat muutosta. Muutoksen suuntaa tai sisältöä ei määritetä. Eikä ihme, jos nimittäin konkretisoitaisiin muutosvaatimukset, hajoaisivat mielipiteet välittömästi. Kysymys on siis kaipuusta johonkin parempaan, ehkä Kekkosen aikaan, jolloin hallitusten keski-ikä oli lähempänä yhtä vuotta kuin neljää vuotta.
Meidän iso ongelmamme on kasvun tyrehtyminen eikä siihen ole vaikuttanut nykyinen hallitus, vaan ankeat ajat maailmalla ja meitä erikseen rankaiseva elinkeinorakenteen muutos. Elinkeinorakenteen muutos on (ja on ollut) paitsi elinkeinoelämän ongelma niin myös monen eri hallituksen ongelma tästä taaksepäin ja tästä eteenpäin. Tilanteessa on jotain samaa kuin 1990-luvun alussa, kun meillä ja muualla oli syvä taantuma, mutta meillä oli vielä yksi ”rakenteen” erityisongelma, nimittäin Neuvostoliiton kaupan romahdus.
Harjoittamamme masokistinen arvostelu on myös silmiinpistävää, olemme matkalla kohti ryysyrantaa – tosin Tanskan mallin mukaan ensimmäisessä luokassa.
Tietenkin oloomme ja elämäämme vaikuttaa, että totuimme kovaan kasvuun 1994-2007. Kontrasti oli liian voimakas kaikilla tasoilla, myös tunnetasolla. Krapulassa ei ole hauskaa herätä uuteen maailmaan. Mutta pakko on. Mutta millainen se maailma on?
Aion seuraavassa eritellä meitä kohdannutta kurjuutta hieman tarkemmin. Teen sen oikein virallisen indeksin avulla. Indeksi on nimeltään SPI (Social Progress Index). Kysymys ei ole uudesta keksinnöstä, mutta on syytä hiukan eritellä mittarin sisältöä, ennen kuin mennään konkreettisiin tuloksiin. Indeksi muodostuu kolmesta mitattavasta pääalueesta, jotka ovat Ihmisen perustarpeet (Basic Human Needs, sisältäen mm. peruslääkehuollon ja henkilökohtaisen turvallisuuden), Hyvinvoinnin lähteet (Foundations of Wellbeing, sisältäen mm. pääsyn tietolähteisiin, terveydentilan ja ekosysteemin kestävyyden), Mahdollisuudet (Opportunity, sisältäen mm. henkilökohtaiset oikeudet ja vapaudet, suvaitsevaisuuden ja pääsyn jatkokoulutukseen). Käännökset eivät ole varmaan aivan virallisia, mutta eiköhän ne näistäkin avaudu.
Harwardin yliopiston sovellus ”sosiaalisen edistymisen indeksistä” pistää maat paremmuusjärjestykseen (2014) ja antaa näin mahdollisuuden eritellä eri maiden menetystä edellä esitetyillä mittareilla:
“Social Progress Index
1. New Zealand
2. Switzerland
3. Iceland
4. The Netherlands
5. Norway
6. Sweden
7. Canada
8. Finland
9. Denmark
10. Australia”
Listalla Yhdysvallat on sijalla 16, Saksa sijalla 12 ja Ranska sijalla 20. Suomen kokonaisindeksi on vain hilkkua pienempi kuin Kanadalla, Ruotsilla ja Norjalla. Mittauksessa on tulokset 132 maasta.
Erityisen hyvin Suomi pärjää henkilökohtaista vapautta ja valinnanmahdollisuuksia sekä perusterveydenhuoltoa koskevissa kohdissa. Indeksin ehkä merkittävin huomio Suomen osalta on, että kärkitusinasta lähes kaikkien muiden bkt/asukas -lukema on korkeampi kuin Suomella. Silti Suomi pystyy ohittamaan laadukkaalla hyvinvoinnillaan koko joukon maita, joissa bkt on korkeampi. Tulos on pahasti ristiriidassa niiden väitteiden kanssa, että suomalaisilla menisin jotenkin huonosti kansainvälisesti verraten, tai että meillä hyvinvointi- ja muut palvelut tuotettaisiin jotenkin tehottomasti.
Päinvastoin ankeinakin aikoina pärjäämme loistavasti kovassa seurassa.
Entä käytännön julkiset palvelut? Miten suoriudumme niissä?
Kuntaliiton Reijo Vuorento on ansiokkaasti kiinnittänyt huomiota kuntapalvelujen tehokkuuteen ja näin torjunut pinnallisia väitteitä byrokraattisista ja kankeista palveluista. HS:n mielipidekirjoituksessa 26.3.2014 (vastaus Matti Apusen tyypilliseen vuodatukseen) Vuorento toteaa mm., että ”tavallisen palkansaajan palkastaan maksama kuntaveron taso ei ole juuri muuttunut kymmeneen viime vuoteen”. Miten tämä on mahdollista, kuntaverohan on koko ajan noussut? Tosiasiassa kuntaverosta tehdyt vähennykset (vaikutus noin 5 prosenttia) ovat muuttaneet tasaverona pidetyn kuntaveron vähitellen progressiiviseksi. Eli Vuorento tarkoittaa, että ns. efektiivinen (so. todellinen vero) ei ole juurikaan noussut tavallisella palkansaajalla.
Vähennykset ovat syöneet kuntaveron tuottoa ja toisaalta valtionosuusleikkaukset ovat heikentäneet kuntien tulopohjaa. Siitä huolimatta hyvää palvelutasoa on sitkeästi pidetty yllä.
Kunnan työntekijöiden määrä ei ole juurikaan kasvanut suuren laman jälkeen pariin kymmeneen vuoteen, vaikka tehtäväkenttä on laajentunut huimasti. Työn tuottavuus on korkealla tasolla.
Ruotsissa on oivallettu hoitaa heikosti työllistettäviä paremmin ottamalla heitä kunnan palvelukseen. Niinpä Ruotsissa on kuntasektorilla yli miljoona työntekijää (meillä vajaat 440 000).
Kunnissa tehty työ ei ole lainkaan ristiriidassa yrityksissä tehdyn työn kanssa, vaan nämä tehtävät ja työt lomittuvat Suomessa yhdeksi maailman parhaista yhdistelmistä. Suomen loistava sijoitus SPI-indeksissä on nimenomaan esimerkki hyvän julkisen ja yksityisen sektorin risteytyksestä.
Suomessa julkiset palvelut eivät muodosta 58 prosenttia bkt:stä niin kuin usein väärin tulkitaan, vaan vain noin 19 prosenttia (se 58 prosenttia sisältää terveydenhoidon ja koulupalvelut ym., mutta tarkoittaa paljon muutakin, kuten olen aiemmissa blogikirjoituksissani todennut).
Julkisista palveluista on tehty eräänlainen sijaiskärsijä juuri nyt kohtaamillemme taloudellisille ongelmille. Tarvitaan kuitenkin pitkäjänteistä työtä, että kasvu saadaan kunnolla käyntiin ja kansainvälisesti katsottuna varsin kohtuullinen velkaantuminen suhteellisesti laskevalle käyrälle.
Tulevat kasvua heikentävät talouden näkymät (EU:n anemia, Kiinan kasvun hiipuminen, Ukrainan kriisin arvaamattomat taloudelliset seuraamukset) jäävät rasitteeksi, joten välitöntä helpotusta nykytilanteeseen ei ole tiedossa. Kärvistely jatkuu.
Hoidammeko asiamme vain velan ansiosta hyvin? Emme sillä velkaantumisen taittamisessa olemme hyvällä tiellä ja meidän tarvitsee antaa vain hivenen periksi nykyisistä palveluistamme. Meillä on monia keynesiläisiä taloustieteilijöitä, joiden mukaan näitäkään leikkauksia ei olisi tarvinnut tehdä nyt kaavaillussa laajuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti