torstai 10. huhtikuuta 2014

Maantieteelle emme mahda mitään!

Washington Post on julkaissut tutkimuksen, jossa amerikkalaiset saivat ottaa kantaa Ukrainan tilanteeseen ja mm. saivat sijoittaa Ukrainan maailmankartalle. Vastauksista piirretystä kartasta muodostuu haulikkokuvio: Ukraina sijaitsee melkein missä vain. Tästä iltasanomat sai aiheen kirkuen otsikoida, että Ukraina sijoitettiin monen kyselyyn vastanneen toimesta Suomeen. Vastausten suurin osumatihentymä oli kuitenkin suurinpiirtein Ukrainan tai lähialueen kohdalla.

En tiedä kumpi on järjettömämpää amerikkalaisten yleissivistyksen puute vai Iltasanomien itsekeskeinen ”Ukraina sijaitsee Suomessa” -uutisointi. Lehti olisi ihan yhtä hyvin voinut tehdä jutun siitä, että useat amerikkalaiset sijoittivat kartalla Ukrainan Yhdysvaltoihin!

Katso kartta tästä!

Olen seurannut näitä varsinkin Yhdysvalloissa suosittuja dummies-ohjelmia, jossa tavalliset (?) kansalaiset vastailevat yleissivistystä koskeviin kysymyksiin. Asetelma on se, että Ihmiset saavat nolata vapaasti itsensä. Amerikkalaiset ovat otollinen kohderyhmä tällaiselle, koska ovat niin rohkeita vastaamaan kyselyihin riippumatta siitä tietävätkö asiasta mitään. Suomalaiset suhtautuvat tietämättömyyteensä paljon kriittisemmin.

Dummies-ohjelmissa asetelma on usein se, että naurajat ovat yleisönä paikalla. Siis hieman enemmän tietävät ihmiset nauravat itseään vähän tietämättömimmille ihmisille. Siinä koko ohjelmaidea!

Huolissaan tästä Washington Postin kyselystä voidaan olla siksi, että monissa hyvin tärkeissä kysymyksissä tarvittaisiin kuitenkin pohjatietoja, että voitaisiin ottaa kantaa. Yleissivistyksen puute ja tietynlainen nurkkakuntaisuus on todella silmiin pistävää.

Kyselyssä tiedusteltiin mm. amerikkalaisten halukkuutta interventioon Ukrainaan. Voimankäyttöön oli sitä suurempi kannatus mitä heikompi käsitys oli Ukrainan sijainnista. Washington Postin tutkijat ihmettelivät, miksi maantieteestä tietämättömät halusivat eniten käyttää voimakeinoja Venäjää vastaan.

Itse en ihmettele lainkaan. Tietämättömyys on paha tauti, koska se sisältää itsekritiikin puutteen voimankäytöstä lähtien ja kuvitelman Yhdysvaltain kaikkivoipaisuudesta. Monille amerikkalaisille maailma loppuu Yhdysvaltain rajalla ja muu maailma on enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. Niinpä siihen voidaan kohdistaa irrationaalista vihaa ilman järjen käytön suodatusta.

Kysymys ei ole siitä, etteikö tietoa olisi tarjolla yllin kyllin helposti omaksuttavassa muodossa, vaan siitä, että tietomäärä polarisoituu, koska osa ihmisistä ei halua tietää (!) tai priorisoi oman aatteen tai päähänpinttymän objektiivisen tiedonhankinnan edelle.

Periaatteellisemmalla tasolla voidaan pohtia, mikä on tiedon merkitys kansainvälisissä suhteissa. Asetu vihollisesi asemaan, neuvoi aikanaan Robert McNamara. Minusta tätä voisi soveltaa laajemminkin: pyrittäisiin ymmärtämään – vaikkei välttämättä hyväksymään – toisten kulttuuria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti