keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Duunarin arvot nelikentässä

Viime vuosina on käyty poliittista taistelua työläisten sieluista. Tarkastelen asiaa seuraavassa oikeisto-vasemmisto ja liberaalit – konservatiivit -nelikentän avaamasta näkökulmasta.

Kommunistien ja sdp:n taistelu ammattiyhdistysvallasta ohjasi menneinä vuosikymmeninä ei-kommunistit automaattisesti sdp:n riveihin, kun muiden puolueiden tarjoamat vaihtoehdot vaikuttivat liian porvarillisilta (esim. maalaisliitto/keskustapuolue ei jo perinteensä takia voinut olla työväenpuolue). Sitten tulivat perussuomalaiset kuin tyhjästä ja ”paljastivat”, että ei-kommunistien (eli sdp:tä äänestäneiden joukossa) oli paljon muita kuin sosialisteja (eikä edes vasemmistolaisia). Yhtäkkiä tarjoutui mahdollisuus äänestää ”työväenpuoluetta ilman sosialismia”, siis perussuomalaisia.

Suuri osa sdp:n kannattajista oli ja on keskituloista väkeä, joka ei tunnista itseään siitä ”köyhien puolustamisesta”, jota sdp tarjoaa vaalimainonnassa. Siispä ainakin osa porvarillistuneesta työväestä löysi poliittisen kodin perussuomalaisista. HS:n mielipidepalstalla imatralainen sdp:n vaikuttaja Antero Lattu kirjoitti 1.5.2015 (”Sdp:n kannattaisi puolustaa keskituloisia”) juuri tästä demarien keskiluokkaongelmasta. Hän kirjoittaa, kuinka Neuvostoliiton romahtamisen seurauksena koko poliittinen kenttä on siirtynyt vasemmalla, ilmeisesti tarkoittaen, että puolueet ovat kattavasti siirtyneet hyvinvointiyhteiskunnan kannattajiksi. Samalla Sdp tarkoituksella tai tahattomasti on siirtynyt vasemmalle, josta kuitenkin osa perinteisestä kannattajakunnasta on vaurastuessaan vieraantunut. Latun mukaan sdp:ssä oli ja on myös taipumusta yrittää vallata kannattajakuntaa vasemmistoliitolta. Vasemmistoliitto on kuitenkin pitänyt laidan kiinni ja vuotoa ei ole tapahtunut viime vuosina, joskaan myöskään se itse ei ole pystynyt laajentamaan kannatustaan. Lattu viittaa myös edellä esittämääni asiaan, jossa suuri osa demareiden kannattajista ei ole pitkään aikaan ollut sosialisteja. Juuri tähän työväestön osaan perussuomalaiset ovat iskeneet kiinni.

::::::::::::::::::::::::::

Tässä on jotain tuttua! Mieleen tulee skarpin yhteiskunnallisen ajattelijan Matti Kurjensaaren kirjoitus vuodelta 1960 (teoksessa ”Jäähyväiset 50-luvulle”, jonka arvioin 23.9.2013 blogikirjoituksessani ”Pitkät jäähyväiset työväenluokalle ja hyvinvointiyhteiskunnalle”), jossa hän kertoo seuraavaa: ”Ajankuva on muotia seuraava, eau de colognelta tuoksuva, valkokauluksinen sosialidemokraatti, jolla on osakehuoneisto, huvila ja purjevene.” Siinä meillä on sosiaalidemokraatti yhdellä a-kirjaimella!

Kurjensaari ei päästä lukijaa helpolla. Oheinen katkelma on samasta blogikirjoituksestani:

”Kurjensaari lainaa Emile Zolaa kuvatessaan työväen sosiaalista nousua keskiluokkaan irti omasta elinpiiristään ja sitä kautta irti myös korkealentoisista aatteista. Zola kirjoittaa: lakkoilevien kaivostyöläisten johtaja ”halusi antaa noille ihmisille korkeampia näkymiä, nostaa heidät keskiluokan …. maailmaan. Mutta kuinka kauan se kestäisikään!” Vähitellen johtaja unohti ”huolensa, joka alituisesti oli pakottanut hänet kuvittelemaan itseään heidän asemaansa; sen sijaan hän alkoi tuntea, kuinka hänessä heräsi ajatuksia ja kuvitelmia sen yhteiskuntaluokan piiristä, jota hän tähän saakka oli halveksinut ja jota vastaan taistellut”. Ja tämä tapahtui jo 1800-luvulla!”

Kuinka moni suomalainen työväen taistelija onkaan kokenut tuon samaisen sosiaalisen nousun!

::::::::::::::::::::::::::::::::

Ylen vaalikoneen avulla vuoden 2015 kansanedustajaehdokkaat on sijoitettu nelikenttään (oikeisto-vasemmisto, liberaalit-konservatiivit) ja tulokset ovat mielenkiintoisia. Kun on jossain vaiheessa syytetty, että kaikki puolueet ovat samanlaisia, niin Ylen vaalikone osoittaa päinvastoin selviä eroja puolueiden välillä. Niinpä on nähtävissä kuinka sdp:n ehdokasjoukko sijoittuu huomattavalta osin vasemmalle kuitenkin keskiviivan tuntumaan jakautuen sitten konservatiiveihin ja liberaaleihin suhteellisen tasaisesti, kun taas perussuomalaisten enemmistö sijoittuu keskilinjan oikealle puolelle ja edelleen konservatiiveihin. Huomattakoon, että kummankaan puolueen ehdokkaiden keskittymät nelikentässä eivät kunnolla edes kosketa toisiaan! Tämä vahvistaa edellä esitettyä kuvaa, jossa sdp:n porvarillistuneet kannattajat on löytäneet puoluekentästä poliittisten tavoitteidensa porvarillisen vastaanottajan. Samalla se vahvistaa Latun ajatuksen, että sdp:n ehdokkaiden keskittymä sijoittuu keskiluokkaisen taustansa mukaisesti nelikentässä välittömästi (mutta vain niukasti) keskiviivan vasemmalle puolelle, osin keskiviivan päälle.

Onko johto ottanut huomioon tämän keskiluokkaistumisen?

Terävä yhteiskunnallinen havainnoitsija Tommi Uschanov kiinnittää huomion siihen, että seitsemän vuotta vanha ”Yhteiskuntatutkimus 2008” paljastaa, että kun mielipidetiedusteluun osallistuneet ihmiset saivat sijoittaa itsensä vasen-oikea –asteikolle (äärioikeisto 10, äärivasemmisto 0), niin vihreiden arvo oli 4,5 ja SDP:n 4,6 eli puolueet ovat yhtä vasemmalla. Vasemmistoliitto odotetusti oli eniten vasemmalla arvolla 2,9. Toisin sanoen aiemman kahden vasemmistopuolueen sijasta meillä on niitä nykyisin kolme. Yhteinen kannatus on 32 prosentin luokkaa.

Ylen vaalikone vahvistaa edellä esitetyn kuvan. Sekä SDP että vihreät sijoittuvat oikeisto-vasemmisto-akselilla keskeisiltä osin keskiviivan vasemmalle puolelle jakautuen sitten vihreiden liberaalivoittoiseen ja demarien tasaisesti liberaaleihin ja konservatiiveihin jakautuneeseen fraktioon. Joka tapauksessa arvonelikentässä SDP ja vihreät ovat lähellä toisiaan ja vasemmistoliito niiden vasemmalla puolella painottuen arvoliberalismiin.

Olisi jännittävää, jos nyt hallitusta kokoavien puolueiden lailla sdp, vihreät ja vasemmistoliitto rakentaisivat oman yhteisen strategiansa, perustaisivat varjohallituksen ja nimeäisivät varjoministerit sekä laatisivat varjohallitusohjelman. Näin syntyisi symmetrinen asetelma, jossa kansalaiset pääsisivät vertailemaan opposition ja hallituksen toteutusohjelmia.

Demarit ja vihreät pyrkivät näkemään toistensa ohjelmissa eroja, joita niissä ei ole. Erottautuminen on tietysti yksi poliittisen puolueen ohjenuorista, mutta ehkäpä juuri nyt olisi yhteistyön paikka. Vihreät ovat menestyneet vasemmistolaisuudellaan mainitsematta sitä erikseen. Kannattajilla on tunne, että vihreillä ei ole mitään perinteistä ideologiaa. Erityisesti ideologittomuus vetoaa nuoriin ja toisaalta loitontaa nuoria sdp:stä. Uschanov aivan oikein kiinnittää huomiota siihen, että työväen toivon sanomaa tarjoava sdp ei vetoa nuoriin, joista vain harva 18-21-vuotias on työelämässä mukana.

Ketkä ovat jääneet demareihin? Merkittävä ryhmä on pienipalkkaiset palveluelinkeinojen ihmiset, joilla on koko- tai osa-aikatyö tai mahdollinen 0-tuntisopimus oman tahtonsa vastaisesti.

Uschanov näkee sdp:n ongelmana puolueen halun muuttaa ihmisiä puhdasotsaisiksi työväen esitaistelijoiksi, vaikka solidaarisuudelle ei löydy enää aiempaa kannatusta, niin hienoa kuin yhteinen taistelu olikin. Tulisi siis ottaa potentiaaliset kannattajat sellaisena kuin he ovat.

Osa haasteesta sisältyy Uschanovin toteamukseen, että melkoinen joukko nuorista on niin vieraantunut politiikasta, ettei välitä siitä tuon taivaallista.

Ihminen on, mitä hän odottaa! Vasemmiston olisi siis luotava kuva, jossa unelmia on vielä jäljellä. Unelmat eivät kuitenkaan riitä, tarvitaan reaalimaailman positiivisia tavoitteita. Valitettavasti totuus on nykyolaissa toinen: suuri osa keskiluokasta on vaarassa pudota elintasossa alaspäin: mahdollisen työttömyysjakson jälkeen uusi työ on aiempaa heikommin palkattu.

Olisiko sdp:n siis asetuttava yleensä keskiluokkaisten puolelle vai olisiko sen otettava ajaakseen niiden ihmisten asiat, jotka ovat tippumisvaarassa? Suuri osa keskiluokasta joutuu kantamaan huolta siitä, miten he pystyvät säilyttämään sen, minkä he itse ja heidän vanhempansa – usein otsansa hiessä – ovat saavuttaneet. Pitäisin tätä koko nyky-yhteiskunnan suurimpana haasteena, sillä hyvinvointiyhteiskunta toimii keskiluokan varassa.

Sdp:n ongelma on ”luonnollinen poistuma”. Sen tarjoama tulevaisuus ei ole sisältänyt niitä asioita, joita ihmiset kaipaavat. Korvaavia äänestäjiä ei ole tullut riittävästi niiden sijalle, jotka ovat poistuneet keskuudestamme. On paljon helpompaa sanoa, mikä meni pieleen kuin sanoa, mitä pitäisi tehdä! Arvojen näkökulmasta tilanne on kinkkinen. Suomalaista yhteiskuntaa uhkaa globaalin kehityksen seurauksena polarisaatio, joka ilmenee arvojen vastakkainasetteluna, mutta myös vastakkainasetteluna ihmisten toimeentulon näkökulmasta.

Miten polarisaatio näkyy käytännössä puoluekentässä? Arvonelikenttä osoittaa, miten kaukana ääripäissä ovat vihreät (liberaalit vasemmistolaiset) ja perussuomalaiset (konservatiivit oikeistolaiset). Ei ihme, että puolueet eivät sovi samaan hallitukseen. ”Ärsyttävä” on kai käsite, joka kuvaa puolueiden välejä. Vastaava on nähtävissä perussuomalaisten ja vasemmistoliiton suhteissa.

Onko mahdollista, että poliittiseen keskustan nimiin vannominen väistyy ja toteutuu amerikkalainen ilmiö, jossa reunat pitävät keskialueella olevia pihdeissä? Arvioin kuitenkin, että skandinaavinen yhteiskuntamalli toimii panssarina pahimpia polarisoitumishaasteita vastaan.

Demareilla on kaksi päävaihtoehtoa, pyrkiä keskustaan konsensushengessä (punamulta tai peruspunamulta) tai sitten pyrkiä yhteistyöhön vasemmistoliiton ja vihreiden kesken. Yhteinen oppositioasema tukee tätä pyrkimystä. Kaukana takanapäin on kokoomuksen ja sdp:n aseveliakseli ja puhdas punamultakin on väistynyt toistaiseksi. Politiikan käänteet ovat kuitenkin muodostuneet jyrkiksi, joten mitään vaihtoehtoa ei voi sulkea pois.

Trendinä on pyrkimys päästä lähelle äänestäjää (kättelyt marketeissa ja toreilla, ”kotikäynnit” jne.). Äänestäjiä ”ei tavata” massoina suurissa puhetilaisuuksissa enää vaan henkilökohtaisesti. Tätä voi perustella sillä, että yksilöllistyminen on edennyt nopeasti. Mutta onko se myös tulevaisuutta? Viime aikoina on pystytty osoittamaan, että yhteisöllisyys on niukassa, mutta selvässä nousussa. Voisiko poliittiseksi johtoajatukseksi nousta ihmisten – kenen tahansa, rikkaan tai köyhän - halu liikkua samoissa tilaisuuksissa, samoissa harrastuksissa ja välttää nurkkakuntaisuutta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti