Eräät kirjoittajat ovat noituneet SDP:tä keskiluokan unohtamisesta. Peruste on, että juuri keskiluokka on se, joka pitää hyvinvointiyhteiskuntaa yllä. En protestoi, mutta haluan tarkentaa kuvaa. Lasse Lehtinen valittaa, että Suomessa demarit eivät ole hoksanneet samaa, mikä on muualla (Pohjoismaat, Englanti) satanut laariin eli keskiluokkaisten äänestäjien käytöstä. Ehkä se johtuu siitä, että demarit ovat Suomessa olleet vuosikymmeniä vasemmistolaisempia kuin rinnakkaispuolueet muualla. Toisaalta on syytä muistaa, että poliittisessa keskustassa on tungosta. Miten on erottautumisen laita, jos kaikki tunkevat keskelle. Kenen keskusta on paras keskusta?
Lisäksi SDP:tä on moitittu teollisuustyöväestön unohtamisesta. Näyttää siltä, että perussuomalaiset ovat kaapanneet ideologittomia työläisiä vasemmistolta.
Jopa naiset on kirjattu SDP:n tappiosarakkeeseen, vaikka demareiden kansanedustajien sukupuolijakauma käytyjen vaalien jälkeen on hämmentävän naisvoittoinen (21-13). Mutta ilmeisesti äänestäjien puolella on ollut vuotoa perussuomalaisiin. Oikeistodemarit (kuten Lasse Lehtinen ja Ruben Stiller) ovat käynnistäneet moitekampanjan demareiden saamiseksi ”oikeille” tavoille. Totta on, että perussuomalaisten ehdokkaina oli hämmentävän monenlaista väkeä työläisistä korkeastikoulutettuihin. Toisaalta nyt on edessä hallitustesti, jossa nähdään pysyykö perussuomalainen massa koossa. Veikkaan, että ristiriitoja tulee nimenomaan henkisesti laaja-alaisen kansanedustajajoukon pitämisessä ruodussa.
Jotkut ovat jääneet haikailemaan aseveliakselia (SDP + kokoomus), joka toimi suurissa kaupungeissa vuosikymmeniä betoniin valettuna. Nykyistä välirikkoa ei voitane pitää kovin pitkäaikaisena. Taantumalla on ollut merkittävä tulehduttava vaikutus poliittisiin suhteisin, vaikka sitä ei haluta myöntää. Monet ovat halunneet lähestyä tannerilaista oikeistodemariutta paluuna vanhoihin hyviin aikoihin. Tässäkin on puolensa.
Edellä esitetty puolustaa keskelle siirtymää jo siitäkin syystä, että vasemmisto-oikeisto akseli (ja yleensä ideologia-akseli) kärsi vaaleissa tappion. Ideologiat näyttävät juuri nyt vanhanaikaisilta, vaikka niiden tarve ei ole kadonnut mihinkään. Paradoksaalisesti Suomeen on nyt muodostumassa selvä ideologinen hallitus-oppositioasetelma, joka nostanee ideologisen väännön kierroksia.
Äänestäjien historiattomuus on yksi keskeisistä demareiden häviön syistä. Mm. työmies Putkonen ja Stiller ovat tuoneet esille, että demarien loistavat saavutuksen ovat jääneet unholaan, koska ihmiset eivät muista menneitä kasvavan hyvinvoinnin aikoja. Hyvinvointiyhteiskunnan itsestäänselvyys on haihduttanut sen hohdon nuorilta äänestäjiltä. Ehkä hyvinvointiyhteiskunta muistuu mieleen, kun se ensin on rapautunut riittävästi.
Demariuden voima on ollut kovassa talouskasvussa. On ollut, mitä jakaa. Ja vastaavasti taantumat ja lamat (sekä 1990-luvun alussa että nyt) ovat romahduttaneet kannatuksen. Tässä välillä, monesti mainitsemani ”tuplaseitsemän” lihavan vuoden aikana (1994-2007), SDP saavutti huikean tuloksen, kun se 1995 kaappasi 28,3 prosentin kannatuksen eduskuntavaaleissa.
::::::::::::::::::::::::::::::
Onko mikään säilyvää? Jos Eurooppa ei nouse jaloilleen protestit tulevat yltymään. Ne tulevat sekä vasemmalta että oikealta. Eduskuntavaaleissa nähtiin jo kokoomuksen nuorten oikeistosiiven nousu, joka tulee palauttamaan uudestaan osan ideologisesta asetelmasta. Sille voi syntyä vasemmistolainen vastavoima, joka organisoituu puoluekenttään jollakin vaikeasti määriteltävällä tavalla. Se voi lisätä vihreiden tai vihervasemmiston kannatusta, mutta voi valua myös perinteisille vasemmistopuolueille. Joka tapauksessa vastakkainasettelu todennäköisesti lisääntyy ja keskelle pakeneminen vähenee, oletan.
Molemmat reunat vahvistuvat lähitulevaisuudessa. Siksi keskiluokan heikkenevän aseman tulisi olla poliittisen huomion keskiössä. Asemiaan menettävä keskiluokka vasemmistolaistuu, mutta ei ole ”sosialistinen”. Vasemmistolaistuvan keskiluokan jäsen on koulutettu vasemmistoliberaali, osin pienyrittäjyyteen kallistuva, mutta kaikissa tapauksissa elanto on taistelun takana. Lopputulema on, että keskustasiirtymä on menneen talven lumia ja tulevaisuudessa yhteiskunta polarisoituu.
Työn muuttuva luonne on vahvistamassa edellä kuvattua kehitystä. On vahvistumassa trendi, jossa muodostuu rajapinta, jonka yläpuolelle syntyy paljon arvoa luovaa työtä (mutta ei paljon työllistävää työtä) ja alapuolelle matalan arvon työtä (paljon työllistävää työtä). Samaan aikaan työmarkkinoiden turbulenssi kasvaa: internet sekä luo paljon työpaikkoja että myös tuhoaa paljon työpaikkoja.
Yleinen palkkakehitys on digitalisaation myötä paikallaan pysyvä tai aleneva (ei koske huipputyöpaikkoja). Työpaikat syntyvät globaalilla tasolla ja onnistujamaat kaappaavat huomattavan osan arvoa luovista työpaikoista. On todennäköistä, että Suomi saa työpaikkatasolla sekä osan onnistujista että myös osan alenevan elintason kanssa kamppailevista.
USA:n esimerkki osoittaa, että politiikka polarisoituu ja pienituloiset syrjään valtavirrasta joutuneet ovat paradoksaalisesti hyvin konservatiivisia. Amerikkalainen joustava palkkaus on heijastunut elintason alenemisena moniin ihmisryhmiin, mutta työllisyys on suomalaittain katsoen korkealla tasolla. On syntynyt paljon heikosti palkattuja palvelualan työpaikkoja.
Suomessa jäykemmät palkkarakenteet ovat johtaneet työttömyyden kasvuun, koska ei ole haluttu luopua hyvästä palkkakehityksestä. Nyt ja lähitulevaisuudessa vasemmisto ja liberaali oikeisto taistelevat edistyksellisten, hyvin koulutettujen, mutta toimeentulovaikeuksien kanssa kamppailevien kansalaisryhmien äänistä ja köyhähkö, mutta omin avuin toimeentuleva väestö konservatisoituu ja saattaa muodostua perusuomalaisten kaltaisten puolueiden pysyvämmäksi kannattajakunnaksi.
Jos edellä esitetty kehitystrendi toteutuu – kuten oletan – muodostuu kansalaisten äänistä taistelu hyvin monimutkaiseksi ja siirtymät poliittisella kartalla suuriksi. Vasemmiston todennäköinen äänestäjä on koulutettu, mutta silti vaatimattomasti palkattu ”uustyöläinen”, jonka toimeentulo on turbulenteista työmarkkinoista johtuen epävarmalla pohjalla.
Poliittisella kentällä on vaalitavastamme aiheutuvia kieroutumia, hyvänä esimerkkinä on juuri keskusta, joka Ahon aikakaudella purjehti muodikaan uusliberalimin aallonharjalla,itseasiassa ymmärtämättä sen sisältöä ja tavoitteita oikeasti. Tämänpäivän keskustassa on verkot levitetty vaallitaistelussa niin leveälle kuin repeämättä vain on mahdollista. Väyrysen suuntaus ajetiin maanpakoon välittömästi vaalien jälkeen.Olli Rehnin liberaali suuntaus voi myöskin joutua suunnitellun hallitusratkaisun jyräämäksi, on näet niin, että puolueensisällä maalaisliittolais kristillinen konservativismi ja prakmaatikot saavat voimaa persujen ja kokomuksen sisäisiltä aateveljiltä. Paula Lehtomäen aktiivinen pudottaminen oli tästä esimakua. Kokoomuksen sisällä on samantapaista aatteellista hajontaa, enkä oikein näe stubin asemaa kovinkaan vahvana, nuret konservatiivi tiikerit voivat piankin aloitaa stubin saalistuksen ja savustamisen marginaaliin. Väitänkin varsinaisen poliittisen taistelun suomen suunnasta vasta nyt alkavan ja demarit ja muut itseasiassa mitättömyyksiksi osoittautuneet ryhmittymät ovat siitä sivussa. Vaalit meillä käydään valheellisen sumuverhon seassa tunteellista tikaa heittäen, ei hyvä.
VastaaPoista