Ei värillä väliä

Paul Krugman pohtii tuoreessa kolumnissaan keskiluokan köyhtymisen ongelmaa, jota olen itsekin käsitellyt monissa kirjoituksissani.

Viimeisin vavahduttava todiste yhteiskunnallisten luokkien problematiikasta on Baltimoren tapahtumat. Freddie Grayn kovakourainen käsittely johti tämän mustan nuoren kuolemaan ja siitä käynnistyivät levottomuudet sekä Baltimoressa että laajemmin. Kaikki tämä ja monet muut vastaavat ilmiöt ovat tapahtuneet mustan presidentin aikana. Mutta onko presidentin ihon värillä mitään oleellista tekemistä tapahtumasarjojen kanssa? Ehkäpä ei, mutta Obamalta saatettiin odottaa enemmän ongelmien torjumiseksi. Presidenttiä suurempi voima - polarisoitunut asetelma Yhdysvaltain politiikassa - toimii tehokkaana esteenä välttämättömille uudistuksille.

Krugman näkee todellisena syynä levottomuuksiin taloudellisen eriarvoisuuden kasvun, joka näkyy yhteiskunnallisena pahoinvointina. Jos Baltimoren mellakoista on jotain hyötyä, niin ainakin huomio kiinnittyi oleelliseen asiaan eli eriarvoisuuden myrkylliseen vaikutukseen monen amerikkalaisen elämässä.

Kysymys ei ole mustan väestönryhmän erillisestä ongelmasta, vaan samat talouden ongelmat koskevat myös valkoisia. Miten ongelmat ilmenevät Baltimoren seudulla ? Ainakin elinajan odotteen laskemisena jopa kehitysmaiden tasolle. Tätä on pidetty aiemmin mustien ongelmana, mutta nyt sama trendi on havaittavissa myös valkoisilla. Monien köyhien ja heikosti koulutettujen valkoisten naisten varhaiset kuolemat hämmästyttävät ja vertautuvat Neuvostoliiton romahduksen jälkeiseen elinajan odotteen laskuun Venäjällä. Itsetuhokäyttäytyminen, huumeiden ja alkoholin käyttö ovat välittömiä syitä , mutta taloudellinen ahdinko on taustalla merkittävä tekijä. Jotkut ideologit väittävät vieläkin, että kysymys on huonoista henkilökohtaisista valinnoista, jotka ovat johtaneet köyhyyteen, vaikka tarjolla on ollut keskiluokkainen elämäntapa.

Selitys ei ole ihan näin yksinkertainen.

Ratkaiseva muutos on ollut keskiluokkaisten työpaikkojen häviäminen. Mustat olivat siis ”varoittavana esimerkkinä” tulevasta kauan sitten, tätä ei kuitenkaan huomioitu ja nyt ongelmat ovat yhtä lailla valkoisilla. Keskiluokkaisten työpaikkojen kato on koko läntisen maailman ilmiö, ei rotuun liittyvä. Perässä ovat tulleet lukuisat yhteiskunnalliset ongelmat, jotka näkyvät esimerkiksi Baltimoren kaltaisina ilmiöinä.

Ideologisessa taistelussa edellä kuvattua kehitystä on pidetty epäonnistuneen (liian avokätisen) sosiaaliturvan ongelmana. Sitä se ei tietenkään ole, vaan globaalin talouden sanelema tilanne.

Monet köyhät kokevat järjestelmän epäreiluna, ponnisteluista huolimatta köyhyys kolkuttaa ovella.

Entä meillä Suomessa? Hyvinvointiyhteiskunnan suojaverkko suojelee Suomessa, mutta verkon silmäkoko kasvanee tulevaisuudessa säästötarpeiden kohdistuessa yhteiskunnallisiin menoihin ja niiden seurauksena pudokkaiden määrä lisääntyy myös Suomessa.

Maahanmuuttajat ovat Suomessa ainakin jossain määrin Yhdysvaltain mustien asemassa. Heitä syyllistetään monista vaikeuksista, joiden lähde on muualla. Sopeutuminen globaaleihin työpaikkamuutoksiin on iso haaste.

Meillä on sekä voimakas taantuma että keskiluokkaisten työpaikkojen menetyksen uhka samaan aikaan päällä. Tarjonnan taloustieteen apostolit puhuvat työn tarjonnan lisäämisestä, mutta työpaikkakato on otettava vakavasti.

Aiemmin olen jo viitannut tutkimuksiin, joissa paljon arvoa (ITC-työ, digitalisaatio) sisältävät työt toimivat vetovoimatekijänä, mutta valitettavasti niiden työllistävä vaikutus on pieni. Yhdysvalloissa tapahtunut kehitys, jossa keskiluokkaiset työpaikat muuntuvat pienipalkkaisiksi on meilläkin tapahtumassa oleva tosiasia.

Seuraavien kahden hallituksen on tiedostettava haasteet ja valmistauduttava niiden kohtaamiseen.