Vaihtoehtona vaihtoehdottomuus

Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola on kehittänyt uusia lähestymistapoja perustellakseen sotilaallisen liittoutumisen tarvetta: ”Venäjä on keksinyt uusia hybridikeinoja, joilla se pyrkii vaikuttamaan Suomeen omien päämääriensä toteuttamiseksi. Nämä operaatiot levittävät geopoliittista riskiä Suomeen ja lisäävät maariskiä. Venäjän perustoiveet liittyvät Suomen asteittaiseen irti saamiseen lännestä tai ainakin Suomen hyödyllisyyteen läntisen hajaannuksen lisäämisessä”. Näin toteaa Aaltola Verkkouutisissa. Sitten hän jatkaa johdattelevasti: "Venäjän toiveisiin on mahdoton vastata tavalla, jossa kykenisimme tyydyttämään sekä Venäjää, länttä että omia turvallisuustarpeitamme. Tilanteen epätoivottavuutta voi pelata pois monimutkaisilla kiertoilmaisuilla. Aikaa on hyvä ostaa, mutta selkeyteen olisi kohta korkea aika palata." Eli Aaltola yrittää saattaa meidät pakkorakoon, jossa meidän on valittava epäkelvon harmaan vyöhykkeen ja hyvän lännen välillä. Yksioikoista.

Muutama viikko sitten hän Etelä-Saimaan pettymyksen tuottaneen Nato-gallupin seurauksena vertasi Naton vastustajia sateenkaari-liikkeeseen. Suurin osa sateenkaarilaisista uskoo itsenäiseen puolustukseen. Osan vastustajista hän nimeää pasifisteiksi, osan Venäjä-orientoituneiksi myötäilijöiksi. Joka tapauksessa koko joukko leimataan vanhanaikaisiksi haihattelijoiksi.

Aaltolalle ei tule mieleen, että Venäjä-suhteita pyrittäisiin hoitamaan normaaleina naapurisuhteina. Tämä on siis perusoletus. Sen päälle voidaan rakentaa vaikkapa hyviä kaupallisia suhteita. Suhteiden myönteinen hoito ei siis edellytä - kuten Aaltola kuvittelee – uskoa pasifismiin tai uskoa itsenäisen puolustuksen korostamiseen jne. Nämä voivat olla ja ovatkin monille tärkeitä ajattelun elementtejä, mutta eivät ne muodosta mitään ehtoa hyvien naapurisuhteiden harjoittamiselle.

Aaltola ei halua eikä pysty ajattelemaan Venäjää naapurina, jonka kanssa hoidetaan asiallisesti suhteita – kaikesta huolimatta. Venäjä on hänelle mysteeri ja yhtä suuri mysteeri ovat Nato-vastaisesti ajattelevat ihmiset: eivätkö he käsitä, että tällainen Venäjä-sopuilu on nurinkurista, ja suorastaan luonnonvastaista? Tämä eksoottinen maa ei ymmärrä sitä, minkä Viro on havainnut jo kauan aikaa sitten: Venäjän kanssa ei kannata harrastaa suhdepeliä, vaan liittyä läntiseen arvoyhteisöön, jonka vankkumaton edustaja on Nato.

Meille yritetään tuputtaa Aaltolan kaltaisten ihmisten taholta, että historiallisessa jatkumossa (70 vuotta rauhanomaisia suhteita) on nyt selvä katkos. Kuulumme aivan eri kulttuuripiiriin kuin Venäjä ja meidän on osoitettava se Venäjälle. Ns. asiantuntijat kehittelevät yhä uusia tapoja ajaa läpi Nato-propagandaa. Esille on nostettu muun muassa Suomen maariski. Se on kytketty Venäjän maariskiin. ts. kansainväliset sijoittajat välttelisivät Suomea, koska Suomen ylle laskeutuu Venäjän uhka, jos se ei liity Natoon. Ajattelu on täysin spekulatiivista ja perustuu pelottelutaktiikkaan, jolla pyritään vaikuttamaan kansalaisten mielipiteisiin.

Samoin tuntuvat yleistyvän uskonnollisen heräämisen kaltaiset kääntymiset: Naton aiempi vastustaja kertoo asiantuntijoiden kääntäneen hänen päänsä ja kääntymisen Nato-kannattajaksi tapahtuneen. Näihinkin selityksiin kannattaa suhtautua suurella varauksella.

Edellä esitettyä taustaa vasten yritin tulkita mielessäni Vladimir Putinin puhetta Moskovan voitonpäivän juhlassa. Se oli selvästi sovinnollisempi kuin moni odotti. Läpivirtaavana sanomana puheessa oli monesti korostamani yksinapaisen maailman torjuminen. Putin hakee kollektiivista turvallisuusjärjestelmää, jossa Venäjällä on merkittävä rooli, ehkäpä yhtä suuri kuin Yhdysvalloilla. Koska Venäjä kokee olevansa Yhdysvaltain näkökulmasta kakkosluokan suurvalta, se hakee Kiina-yhteistyöltä lisää voimaa turvallisuusstrategialleen.

Toisen maailmansodan kokemus, jossa liittoutuneet maat avustivat Muurmanskin kautta Neuvostoliittoa sai tunnustusta Putinilta. Olen näkevinäni tässä viittauksen kollektiivisen turvallisuusstrategian avulla saatuihin/saatavin etuihin. Putinin viesti jää odottamaan tarkennusta.

Meillä Suomessa Aaltolan kaltaiset tutkijat haluavat toimia uuden kylmän sodan sotilaina: Venäjä on kohdattava silmästä silmään. Angela Merkelin linja tuntuu tässä paljon realistisemmalta: hän ei halua lisätä jännitystä - kauppapakoitteiden lisäksi - vastareaktiona Ukrainan tapahtumille.

Ns. tutkijoiden ja asiantuntijoiden vaihtoehdottomuusleikkeihin ei kannata lähteä mukaan, vaan säilyttää kylmän viileä harkinta. Vaihtoehtoja on aina enemmän kuin yksi.