Informaatiosota ja minä

Helsingin Sanomat referoi Tallinnassa 28.5.2015 pidetyn Naton kyberturvallisuuskeskuksen konferenssipuheita suodattamatta lainkaan kritiikin läpi niitä viestejä, joita tilaisuudessa välitettiin (HS: ”Venäjä oppi verkon vallan”, 29.5.2015). Artikkelin läpivirtaavana sanomana on, että kaikki ne, jotka yrittävät ymmärtää Venäjän tarkoitusperiä (joka ei tarkoita hyväksymistä) ovat hyväntahtoisia hölmöjä. Heitä viedään Venäjän propagandan avittamana kuin pässiä narusta milloin mihinkin suuntaan.

Pilkka osuu erityisesti niihin, jotka vastustavat Natoon liittymistä. Heistä halutaan tehdä Venäjän propagandan uhreja. Tämä on tahallista sen (suuren) kansanosan aliarvioimista, joka on Natoon liittymistä vastaan. Peitellyin sanakääntein heistä tehdään Pietarin trollitehtaiden jatkeita.

Entä, jos nuo Suomen kansalaiset, jotka kyselyissä vastustavat rautaesiripun uudelleen pystyttämistä ovat päätyneet ajatuksiinsa - kuten oletan - ihan omilla aivoillaan? Omalta osaltani voin sanoa, että olen argumentoinut tapahtumia - itse ne havainnoiden - noin 50 vuoden ajan. Olen joskus sanonut, että heräsin pikkupoikana suurvaltapolitiikkaan syksyllä 1961, kun Neuvostoliitto pudotti kaikkien aikojen suurimman ydinlatauksen Novaja Zemljalla. Georgia ja Ukraina ovat seuranneessa tapahtumaketjussa vain jatkumon osia.

Otetaanpa esille muutamia perusperiaatteita, jotka haluan selkeästi sanoa:

1) Onko Venäjä syyllistynyt kansainvälisen oikeuden vastaisiin toimiin Ukrainassa viemällä Venäjän joukkoja rajan yli? Vastaukseni: kyllä

2) Onko Venäjä käynnistänyt kampanjan suurvalta-aseman palauttamiseksi? Vastaukseni: kyllä

3) Onko Venäjän tiedotusvälineiden ylivoimainen enemmistö Vladimir Putinin kontrollissa? Vastaukseni: kyllä

4) Harjoittaako Venäjä propagandaa (hybridi- ja kybersotaa) hajottaakseen lännen yhtenäiseksi kuvaillun mielipiteen? Vastaukseni: kyllä

5) Onko Venäjä omilla toimillaan vaarantanut maailmanrauhan? Vastaukseni: kyllä, omalta osaltaan.

6) Pitääkö meidän edellä esitetyn perusteella kiireesti liittyä Natoon? Vastaukseni: Ei pidä, perusteluni olen esittänyt kirjoituksessani ”Nato-selvitykseni 3.0”.

Edellä esitetty ei mitenkään estä minua arvostelemasta sitä kuvaa, mikä lännessä propagandasyistä annetaan Venäjästä. On muutenkin Suomen kansalaisten aliarvioimista kuvitella, että Venäjän propaganda olisi jotenkin omaksuttu oman ajattelun ohjenuoraksi. Tietenkin on niitä, joita propaganda johtaa tai vie, mutta epäilen vahvasti, että tämä joukko on pieni.

Kuvitellaanko oikeasti, että ihmiset, jotka näkevät joissakin Venäjän toimissa itsepuolustuksen tarkoitusta ovat Pietarin trollien uhreja, jotka ovat irtaantuneet liberaalin länsimaisen ajattelun piiristä ja hajottavat tahallaan lännen väitettyä yhtenäisyyttä? Onko mieli todellakin saastunut, jos joku yrittää vielä nähdä, että maailmaa ei voida jakaa kategorisesti hyvään ja pahaan?

Nostan seuraavassa esille joitakin näkökohtia HS:n uutisoinnista koskien Tallinnan konferenssia.

Ensin lehti antaa esimerkkejä Venäjän informaatio-operaatoista (joihin vastaan): ”Yhdysvallat haluaa sysätä Ukrainan sisällissotaan”. Vastaukseni: tästä ei ole todisteita, mutta sen sijaan Yhdysvallat on pyrkinyt saamaan jalansijaa Ukrainassa luomalla otollisen ilmapiirin Natoon liittymiseksi, jonka se tietää olevan maailmanrauhaa uhkaavan ja äärimmäisen vastenmielinen skenaario Venäjän kannalta. Yhdysvalloissa on piirejä, jotka haluavat provosoida Venäjää tajuamatta potentiaalisia seuraamuksia.

”Suomessa vaikuttaa Yhdysvaltojen tukema upseerijuntta.” Vastaukseni: Ei ole upseerijunttaa. Sen sijaan meillä on upseeristossa huomattava joukko henkilöitä, jotka pyrkivät omilla toimillaan kiirehtimään Suomen liittymistä Natoon. Useilla upseereilla on tiiviit yhteydet Natoon.

”Länsimedian toimittajat vihaavat Venäjää.” Vastaukseni: Vain pieni osa vihaa, mutta suuri osa pyrkii antamaan Venäjästä kuvan, joka on peripaha. Osa suhtautuu neutraalisti, mutta kaihtaa minkään positiivisen viestin välittämistä Venäjästä. Osa suhtautuu aidon uteliaasti haluten päästä selkeyteen Venäjän pyrkimyksistä.

HS:n artikkelissa todetaan Venäjän heränneen myöhässä propagandasotaan. Tämä pitää paikkansa. Osa esimerkiksi tietotoimisto Sputnikin viesteistä on lainauksia lännen median kriittisistä puheenvuoroista koskien länsimaiden omia toimia ja osa on selvästi propagandistisia. Useimmilla ei ole vaikeuksia erottaa viestien todellisia tarkoitusperiä.

Lännen oma Venäjään kohdistama propaganda on kymmenien vuosien kehittelyn tulos.

Tärkein ase objektiivisuuden tavoittelussa tänä päivänä on pitää riippumaton media vahvana. Valitettavasti tästä on poikettu polarisaation suuntaan varsinkin Yhdysvalloissa. Toisaalta USA:ssa on esitetty mielestäni parhaat argumentoidut mielipiteet myös toisinajattelijoiden näkökulmasta. On virkistävää lukea uusista näkökulmista, joista itsekin voi oppia.

HS:n Laura Halmisen kommenttipuheenvuoro Tallinnan konferenssia koskevaan artikkeliin on hyvin kuvaava. Halmisen mukaan ”Venäjälle riittää, kun muut pysyvät tilassa, joka ei uhkaa Venäjää”. Kukapa ei toimisi näin! Halminen selittää tarkemmin: Tätä päämäärää (Venäjää uhkaamatonta tilaa) palvelee …. ”vaikkapa Suomessa vallitseva epätietoisuus siitä, mitä Nato tekee tai jättää tekemättä. Näin epävarmuus lisääntyy". Venäjää ei todellakaan tarvita sen toteamiseksi, että Naton 5. artikla on väljätulkintainen koskien toimenpiteitä, joihin Nato-maat velvoitetaan kriisitilanteessa.

Jos minun pitäisi puristaa yhteen virkkeeseen edellä esitetty, voisi se kuulua näin:

Kaikki se, mikä HS:n Tallinnan konferenssierittelystä välittyy, viittaa median pyrkimykseen luoda kuva, ettei suurvaltojen pidä asettua toistensa asemaan, vaan päinvastoin luoda tietoista vastakkainasettelua.p>

Tämä kirjoitus on vastalauseeni tällaisia tendenssejä vastaan.