Työajan pidennyksellä lisää tuottavuutta?

Mediassa käydään kovaa väittelyä siitä lisääkö hallituksen ja EK:n yhteinen päämäärä - vuosittaisen työajan pidentäminen 100 tunnilla - työn tuottavuutta ja kilpailukykyä. Ajatuksena on, että samalla palkalla enemmän työtunteja tehden saadaan enemmän tulosta ja kilpailukykyä aikaan.

EK lähtee perusolettamuksesta, että talouskasvua voidaan saada lisää joko työn määrää lisäämällä tai työn tuottavuutta kasvattamalla.

Toisenkinlaisia näkemyksiä on tuotu esille.

On mm. esitetty, että lisätunnit syövät mahdollisuutta työllistää lisähenkilöstöä, joka kuitenkin monilla tahoilla on tavoitteena. Työttömyyden ollessa korkealla viedään olemassa olevan henkilöstön lisätunneilla työmahdollisuuksia työttömiltä. Työajan lisäämisen puolustajat taas lähtevät siitä, että kun kustannuskilpailukyky sisäisen devalvaation avulla (enemmän tunteja, sama palkka) paranee, nousee talous kasvu-uralle ja sitä kautta työllistyminen kohenee.

VM, Suomen Pankki ja tietenkin EK näyttävät liputtavan vahvasti viime mainitun vaihtoehdon puolesta. Monet muut epäilevät operaation onnistumista tai suhtautuvat siihen tyystin kielteisesti.

Tarkasteluun pitäisi ottaa nykyaikainen tapa tehdä työtä. Kuinka paljon meillä on vielä työrutiineja, joissa työn tulos paranee (lisääntyy), kun päivittäinen työaika lisääntyy. Työ on tällöin ”konemaista” – tosin ihmisaivoin ja käsin tehtynä – jolloin automaattisesti syntyy enemmän tulosta työhön käytetyn ajan lisääntyessä. Vai syntyykö?

On monia muitakin keinoja lisätä kilpailukykyä ja työn tuottavuutta. Viime vuosina on puhuttu paljon työhyvinvointiin panostamisesta, jolloin viihtyvyyden lisääntyminen työssä tuottaa paremman työn tuloksen. Samaan suuntaan vaikuttaa tietenkin osaamisen parantaminen.

ITC:n käytön tehostaminen voisi olla (ja on) monissa töissä ratkaisu parempaan työn tuottavuuteen, kunhan käytettävät järjestelmät toimivat ja keskustelevat keskenään. Vain joitakin aikoja sitten lääkärini valitti, että hän joutuu käyttämään useita eri ohjelmistoja yhden potilaan asian käsittelyyn, jolloin siirtymät vievät aikaa.

Nykyaikainen moderni konepaja on esimerkki työn tuottavuuden kohenemisesta jättiharppauksin. Tietenkin on töitä, joita ei enää automaation takia edes ole, kuten liikennepoliisin tehtävät. Yksi tapa tuottavuuden kohenemiseen onkin siirtää tuotanto paremmin tuottaville aloille.

Kunnallisessa työssä työn automatisointi on paljon vaikeampaa kuin konepajassa. Sielläkin on mahdollisuus edetä. Olen useasti esittänyt lukio-opetuksen tehostamista käyttämällä hyväksi verkko-opetusta. Uuden hallituksen ohjelmassa on tämän suuntaisia ajatuksia. Opettajat ovat kovien haasteiden edessä, kun opetuksen luonne muuttuu.

Olen sitä mieltä, että mekaaninen työajan pidentäminen ei ole kuin korkeintaan osa-ratkaisu Suomen talouden ongelmiin. Tarvitaan parempia tuotteita, parempia brändejä ja parempaa markkinointia. On hyvä, jos pystytään kehittämään b to b-tuotteita, mutta tarvitaan myös kuluttajatuotteita (esim. ohjelmisto-osaamisen mahdollistamia innovatiivisia tuotteita). Tässä kännykkä-Nokia oli mahtava esimerkki, ei riitä, että saatiin menestyvä kuluttajatuote, saatiin myös hetkeksi yksi johtavista globaaleista brändeistä, jonka ”kaikki” tunsivat. Vieläkään ei tajuta kuinka uskomaton yritys Nokia oli.

Lopulta tullaan innovaatioihin, joita tarvitaan uuden luomisessa. Suomella on tässä kova haaste edessään. Meillä on kyllä propelipäitä, mutta tuotteistaminen ja markkinointi kaipaavat lisäsysäyksiä. Tarvitaan globaaleja menestystuotteita.

Oleellista on, että aikayksikköä kohden saadaan enemmän aikaiseksi, ei se, että lisätään mekaanisesti työaikaa. Tämä voi tapahtua paremman osaamisen, paremman työviihtyvyyden tai parempien ohjelmien avulla, mutta ennen kaikkea tarvitaan kansakunnan tasolla tietoa, taitoa ja tunnetta, että panostukset tulevaan koskevat kaikkia. Tässä yhteydessä on pakko tuoda esille työhön ja palkkaan ko hdistuva oikeudenmukaisuuden vaatimus. Jos se puuttuu, putoaa ainakin osa menestymisen edellytyksistä pois.

Monet kaikkein innovatiivisimmat ihmiset kokevat jo nyt, että tekevät töitä kykyjensä ja jaksamisensa rajoilla. Näitä ihmisiä on vaikeaa motivoida palkattomalla lisätyöajalla. Juuri nämä ihmiset ovat uusien tuotteiden takana. Tuskinpa monikaan heistä voi pidentää päivää, koska työ on jo nyt intohimo.

Kannustus, huomioiminen ja palkitseminen voivat olla todelliset eteenpäin vievät voimat monien pellepelottomien motiiveina. Myös johtamisen ongelma on ilmeinen Suomen työpaikoilla. Luontainen johtaja saa porukasta enemmän irti. Erityisesti tämä koskee asiantuntijaorganisaatiota.