Uuden hallituksen tavoitteet alkavat pikku hiljaa seljetä. Tavoitteena ainakin paperilla on mullistaa kunnalliset palvelut. Käyn seuraavassa läpi vapaan sivistystyön järjestämistavoitteita. Helsingin Sanomien tietojen (HS: ”Hallitusohjelma erottaa hyvät kunnat huonoista” 1.6.2015) mukaan tavoitteena on uusi laki, jolla kunnat aiotaan vapauttaa useiden eri lakien velvoitteista. Uusi laki antaisi kunnille vapauden harkita, miten ne toteuttavat muun muassa seuraavia lakeja: kirjastolaki, nuorisolaki, laki vapaasta sivistystyöstä ja museolaki.
Pyrin seuraavassa pohtimaan asioita palvelujen käyttäjän näkökulmasta, en niinkään niiden henkilöiden näkökulmasta, jotka luovat mielikuvia, miltä palvelujen pitäisi näyttää.
Tavoite on periaatteessa monien mielestä oikeansuuntainen, mutta on syytä olla tarkkana, kun vanhat palvelut järjestetään uudella tavalla. Mitä ollaan muuttamassa ja mihin suuntaan?
HS:ssa kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen (joka oli hallitusneuvotteluissa rakennetyöryhmässä) toteaa, että ”annetaan kunnille mahdollisuudet keksiä, miten palvelut tehdään fiksummin”. Lause sisältää sen perusolettamuksen, että nyt palveluja ei järjestetä fiksusti. Tietenkin fiksuudella voidaan tarkoittaa myös sitä, että ei ole fiksua järjestää vapaan sivistystyön palveluja ollenkaan. No, ehkä lain tarkoitusperä ei mene ihan näin pitkälle.
Lähtökohta tällaiselle ajattelulle, on että valtio on ylisäädellyt palvelujen tarjonnan kankeaksi ja kalliiksi. Väitän, että palvelujen tarjonta on vuosien varrella sujuvoitunut valtavin harppauksin. Ei ole puhettakaan valtion 1990-luvun alun pikkutarkasta valvonnasta. Valvonta, jos se koetaan hankalaksi, on kunnan taloushallinnon (ja muun sisäisen hallinnon) aiheuttamaa. Mutta siinäpä onkin tehtävä, miten rahaliikenne yksinkertaistetaan kunnan sisällä!
Hesarin Tuomas Niskakangas toteaa em. jutussa, että ”kärjistäen kyse on siitä, että kirjastosta ei ole väliä kunhan asukkaat saavat jostain kirjoja”. Pitäisiköhän huolestua kirjaston aktiivikäyttäjänä moisesta? Periaatteessa voisimme ajatella, että kaikki kirjaston kirjat digitalisoidaan ja niitä luetaan verkon kautta, mutta ei taida onnistua ihan vähään aikaan. Niskakangas näkee kirjaston roolin äärimmäisen kapea-alaisesti.
Monesti tulee kysyneeksi, kuinka paljon nämä uusia lakeja sorvailevat tahot tuntevat oikeasti maanhiljaisten eli tavallisten ihmisten palvelujen käyttöä. Päättäjät voivat piirrellä innovatiivisia kuvioita helikopteriperspektiivistä. Minua taas kiinnostaa tietää ovatko lakeja suunnittelevat miehet (kuten kansanedustaja Häkkänen ja Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma) asettuneet niiden naisten näkökulmaan, jotka valtaosaltaan käyttävät esim. kansalaisopiston palveluita (70-80 prosenttia kansalaisopistojen palveluiden käyttäjistä on naisia). Pitäisiköhän minun huolestua naisten puolesta, miten heidän palveluidensa käy? Olisiko tässä maanhiljaisten aika nostaa profiilia?
HS puhuu huonoista kunnista ja hyvistä kunnista. Se onkin todellinen uhka, sillä resurssien pienetessä fiksujen ratkaisujen keksiminen saattaa tyrehtyä rahan puutteeseen. Voi olla, että päättäjien enemmistö ei ole moisesta riittävästi edes kiinnostunut. Toisaalta taas palvelujen käyttäjien arkuus saattaa johtaa siihen, että heidän etuaan ei valvo kukaan.
Niin, se kunta (tai mikä tahansa kunta), jonka palvelujen käyttäjäksi itse synnyin, on nyt todella valinkauhassa. Ennen sanottiin, että oli lottovoitto syntyä Suomessa. Voi olla, että tulevaisuudessa sanotaan, että on lottovoitto syntyä kuntaan X. Selvää on, että palvelut heterogenisoituvat tulevaisuudessa. On kuntia, jotka houkuttelevat väkeä koko palvelukirjolla ja on kuntia, jotka kituuttavat ohentuneilla palveluilla siihen saakka, kunnes joku isompi ne nappaa.
Antti Häkkänen kuvaa kunnissa tapahtuvaa - hallituksen tavoittelemaa - muutosta ”hyvinvointivaltion palvelujen pelastuskeinoksi”. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun palvelujen heikentämistä kuvataan palvelujen pelastuskeinoksi. Mitä tarkoittaa innovatiivisuus palvelujen järjestämisessä kuntatasolla? Veikkaan rohkeasti: se tarkoittaa palvelujen järjestäjäverkon harvenemista ja palvelujen ohenemista.
Nykyistä yleistä kunnallisten palveluisen kriisiä on myös systemaattisesti tuotettu,puheilla arvauskeskuksista ja muusta julkisensektorin palvelun kehnoudesta. Muistaako Tikka yleisen naureskelun lapioon nojailevista kunnan miehistä, siitä se alkoi mustamaalaus, toki motivaatio ogelmia on niin yksityisellä kuin kunnallisella taholla, aiheutuen huonosta johtamisesta. Washigtonin konsensuksen eräs pää prinsiippi oli juuri julkisen palvelutuotannon yksityistäminen tuottavuuden nimissä. Itsekin olen tälläkertaa eu sta tulevien ideologisesti virittyneiden muutospaineiden pyörteisiin joutumassa, kun toimialaamme ajetaan tilaaja tuottaja maliin.Itse suhtaudun toisealta muutokseen mahdollisuutena jos pystymme suorittamaan muodonmuutoksen työporukassamme vaikkapa markkinointi ja laskutus osuuskunnaksi, eli perääntymään kommunismista sosialismiin.
VastaaPoista