Mihin on kadonnut taloudellinen kasvu?

Paul Krugman pohtii tuoreessa kolumnissaan ”The Big Meh”, miksi suuret teknologiset odotukset ja niitä seuranneet keksinnöt eivät heijastu taloudelliseen kasvuun. Miten on mahdollista, että nopea teknologinen muutos ei näy ripeästi kasvavina bkt-lukuina?

Monet taloustieteilijät ja teknologia-asiantuntijat ovat Krugmanin kanssa samaa mieltä siitä, että teknologisen vallankumouksen kasvuodotukset ovat olleet katteetonta hypetystä. Työn tuottavuus ja tulot eivät ole kasvaneet niin kuin niiden odotettiin kasvavan.

Onko tämä kokemus tuttu joltain menneeltä ajalta? Mieleen tulee 20-25 vuoden takainen aika, jonka ajallisia ääripäitä voisi määrittää henkilökohtaisten tietokoneiden massiivinen läpimurto 1980-luvun puolessa välissä ja matkapuhelimet sekä internetin ensiaskeleet 1990-luvun alussa. Kuitenkaan taloudellinen kasvu ei yltänyt poikkeuksellisiin lukemiin.

Monet selittivät hidasta teknologisen edistyksen vaikutusta talouteen sillä, että informaatioteknologiaan liittyvät keksinnöt ovat eri asia kuin niiden käytön oppiminen. Piti siis odottaa jonkin aikaa, ennen kuin uudet innovaatiot muodostuivat taloudellisen kasvun kannalta merkittäviksi ilmiöiksi. Kaikki näytti menevän ennustusteen mukaan, kun ripeä tuottavuuden ja taloudellisen kasvun kausi käynnistyi 1990-luvun puolivälissä.

Mutta mitään pitkäkestoista taloudellista buumia ei seurannutkaan vaan Krugmanin mielestä vain ”one-time spurt” , joka kuihtui 10 vuotta sitten. Sen jälkeinen internetin kaiken kattava läpimurto, kehittyneet kännykät ja tabletit eivät ole räjäyttäneet talouskasvua vaan kasvu on jäänyt hitaaksi, vaikka siitä poistettaisiinkin finanssikriisin vaikutus.

Krugmanin johtopäätös on, että koko 40 vuoden digitalisoitumisen ajanjakso on ollut pettymys, iso pah! Otsakkeet ovat kyllä olleet mediassa kirkuvia, mutta mitä on jäänyt käteen? Ehkä Krugmanin ajattelu on liian talouspainotteinen, itse tuotteet sovelluksineen ja ohjelmistoinen ovat olleet rajoja rikkovia.

Silti ihmettelyn aiheita jää.

Mielestäni Japani kuvaa tätä tilannetta parhaiten. Maa, joka yhdessä vaiheessa hallitsi viihde-elektroniikan laitevalmistusta mielin määrin näytti valtaavan maailmanmarkkinat. Eihän oikeastaan ollut muita kuin japanilaisia kameroita paria poikkeusta lukuun ottamatta! Kuitenkin viimeiset 25 vuotta ovat olleet stagnaation aikaa Japanissa. Japani on elänyt deflaatiokurimuksessa. Edistys näytti merkitsevän, että yhä monipuolisempia laitteita tuotettiin yhä halvemmalla. Japanilaisten hyvinvointi ei kuitenkaan romahtanut, sillä Osmo Soininvaaran ottaman esimerkin mukaan 1990-luvun alussa ostettu kallis matkapuhelin oli vaihtunut nykyajan halpaan, mutta uskomattoman tehokkaaseen matkaviestimeen, itse asiassa mobiilitietokoneeseen. Laadun kehittyminen on ollut uskomaton. Mutta mihin jäi taloudellinen kasvu? Aivan oikein Osmo Soininvaara on viitannut laadun kehittymisen mittaamisen vaikeuteen. Meillä on vain talouden määrämittareita!

Onko niin, että musiikintoisto-ohjelmia ja formaatteja (televisioiden uusia malleja, digitaalisia kelloja, tabletteja….) tuotetaan pilvin pimein ja niiden innovatiivisuus ylittää kaiken aikaisemman, mutta bisnesta niistä ei synny odotetusti - ei ainakaan kansantalouden tasolla.

Samaan viittaa Krugman, kun hän sanoo, että musiikin toisto mitä ihanimmilla vempaimilla ja internetin välineillä ei lisää kansantuotetta. Krugman heittää väitteen, että nopea kasvu 1995-2005 johtui enemmänkin vähittäiskaupan, varastoinnin ja logistiikan kasvusta. Me Suomessa voimme kuitenkin protestoida, sillä Nokia kiistatta lisäsi Suomen bkt:ta merkittävästi juuri tuona aikana. Mutta ehkä se johtui siitä, että kerrankin olimme hypeteknologian eturintamassa, josta käsin tuloksenteko onnistui.

Me odotamme jatkuvasti uusia innovaatioita, jotka pukkaavat kansantalouden uuteen nousuun. Miten olisi teollinen internet, entä big data tai robotisaatio tai pilvipalvelut ja onhan meillä vielä 3D-painatus? Ehkä kysymys on vain taidon, keksintöjen hyödyntämisen ja osaamisen puutteista?

Näyttää siltä, että digitalisaatio työntää työmarkkinoilta varsinkin keskiluokkaisia/keskituloisia ihmisiä pienipalkkaisiin palveluammattien rutiineihin, joista osa niistäkin voidaan tietoteknistää. Tämä kehitys ei käsittääkseni ole mitenkään kasvuintensiivisyyttä lisäävää. Bkt:n nopealta kasvulta puuttuvat edellytykset. Tullaan jälleen tilanteeseen, jossa laadun mittaus olisi tärkeämpää kuin määrän mittaaminen. Miten mitata kansalaispalkkatyötä, jos se tulee digitalisaation seurauksena ajankohtaiseksi?

”Vanhassa maailmassa” lopulta menestyksen avain saattoi olla nousu tuhoisasta toisesta maailmansodasta. Tämän tyypistä nousun katalysaattoria tuskin kukaan toivoo. Ehkä todellinen vaihtoehto on tyytyminen niukkaan kasvuun ja tasapainoiseen ympäristösuhteeseen.

Suomen talouden heikko kehitys ei siis ehkä johdukaan - ainakaan pääosin - tunaroivista hallituksista vaan edellä luetelluista syistä. Ei muuallakaan tahdota päästä sinänsä vaatimattomaan 2-3 prosentin bkt-kasvuun! Olemme vain rakentaneet olemassa olevan elintasomme kumuloituvalle kasvuhypelle, johon meillä ei tahdo olla varaa. Asia erikseen on, että omat saamattomuudet tulevat ”normaalin anemian” päälle.