Kiinalaista yleisurheilua

Olen monta kertaa ajatellut, että en taida jaksaa katsoa telkkarista tulevia yleisurheilun suurkilpailuja. Luopuminen ei ole helppoa. Niin vain veri vetää TV:n ääreen kerta toisensa jälkeen. Juuri nyt seurailen MM-kisoja Pekingistä.

Aloittelin 1960-luvun alussa pikkupoikana penkkiurheilun. Ensimmäiset muistikuvat ovat Rooman olympiakisoista vuodelta 1960. Mitkä ovat suurimmat muutokset noihin päiviin? Sanoisin, että kaikkein laajakantoisin muutos on suuren rahan ilmestyminen yleisurheiluun. Rahan mahtiaseman kasvu on yhteydessä tähtikulttiin. Aiemmin maaotteluilla oli suuri merkitys, mutta ne ovat käytännössä pyyhkiytyneet kokonaan pois kilpailukalenterista. Ei voi kuitenkaan sanoa, että niiden tilalle ovat ilmestyneet GP-kisat, mitä nimiä niillä sitten eri aikoina on ollutkin (Timanttiliiga, entiseltä nimeltään Kultainen liiga jne. ). GP-kisat ovat aivan oma kilpailumuotonsa. Käytän seuraavassa näistä kisoista yleisnimeä GP-kisat. Ne ovat kilpailumuoto, joka perustuu juuri noihin kahteen asiaan eli rahaan ja tähteyteen.

Vain Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelu on säilyttänyt merkityksensä eräänlaisena reliikkinä menneiltä ajoilta. Vielä 1960-luvulla amatöörisääntöjä yritettiin varjella tiukasti. Turhaan, sillä ”ruskeat kirjekuoret” olivat yleinen puheenaihe. Silti epäilen, että vain suurimmat tähdet tuolloinkin saivat tuntuvia palkkioita. Tekopyhä häveliäisyys ei onneksi enää ole ongelma. Tänä päivänä palkkiot huipulla ovat aivan eri tasolla. Käytännössä suuret palkkiot ovat polarisoituneet muutamille huipuille. GP-kisat muodostavat kiertävän sirkuksen, joka ”saapuu kaupunkiin” ja niiden vetovoima säilyy niin kauan, kun huippuja on radalla tai kentällä. Tähtikultti on usein hyvin ohut. Mitähän tapahtuisi, jos Usain Bolt poistuisi kisoista yhtäkkiä?

Kaikki tähtää GP-kisoissa jänisten avulla saavutettaviin ennätyksiin. Juoksut on rakennettu ja rakenteellistettu palvelemaan ennätysnälkää, joka katsojilla on. Rahapalkkiot ja tähteys on kiinnitetty sekunteihin ja sentteihin. Muistan, että 1950-1970-luvulla jänisjuoksut oli kielletty. Niinpä maailmanennätysaika oli hylkäysuhan alla, jos se todettiin jänisjuoksulla aikaansaaduksi.

Yleisurheilu on menettänyt asemiaan vuosikymmenien ajan muihin lajeihin ja erityisesti joukkuelajeihin verrattuna. Lisäksi lajikirjo on kasvanut käsittämättömästi. Yleisurheilun hidas väistyminen on ollut selvä ja näinä aikoina on vaikea saada aikaan 100 parhaan tilastoja yleisurheilulajeittain johtuen yleisurheiluharrastaneisuuden hiipumisesta.

Vielä ovat kuitenkin maanosan mestaruuskilpailut, MM-kisat ja olympialaiset säilyttäneet mies miestä ja nainen naista vastaan -luonteen. Rahapalkkiot eivät ole niissä ainakaan samalla tavalla tärkeässä asemassa kuin GP-kisoissa ja hyvä näin. Toki maailmanmestaruudesta saa 60 000 euroa.

Varsinkin olympiakisoissa yleisurheilu on säilyttänyt asemansa aivan johtavana lajina kaikki olympialajit huomioiden. Jänikset eivät näyttele minkäänlaista roolia vaan tulokset perustuvat vanhaan kilpaurheiluaatteeseen.

Totta kai maailmanmestarit ja olympiavoittajat hinnoittelevat arvonsa tulevissa GP-kisoissa suurkilpailussa annettujen näyttöjen avulla. Hyödyt kiertyvät lopulta urheilijoille ja heidän taustajoukoilleen. Aiemmin urheilijat keräsivät glooria myös isänmaalleen ja kyllä nytkin niin tapahtuu (vrt. varsinkin monet eksoottiset valtiot!), mutta yhä enenevässä määrin mainetta ja mammonaa kerätään itselle. Muissa urheilulajeissa tapahtunut kehitys huomioiden tässä ei ole mitään poikkeuksellista.

Kehitys kehittyy, mutta myös synkkiä pilviä on noussut yleisurheilumaailman ylle. Kova kilpailu on tuonut lieveilmiöitä olympia- ja MM-tasolle saakka. Doping-uutiset ovat vakiouutisia suurkilpailujen yhteydessä. Raha, tähtikultti ja doping muodostavat epäpyhän kolminaisuuden, jonka olemassa olo on sisäänrakennettu huippu-urheiluun halusimmepa tai emme. Vanhojen näytteiden uudelleentsekkaus on paljastanut ja paljastaa vanhoja salassa pysyneitä doping-rikkomuksia. Tämä on johtanut ja johtaa omituiseen tilanteeseen, jossa esim. Pekingin MM-kisojen mitalit voivat vaihtaa omistajaa vielä 5 tai 10 vuoden päästä.

Tietysti on ilahduttavaa, että esimerkiksi Venäjällä dopingin vastainen työ on tuottanut tulosta, tosin vasta sitten, kun skandaalit olivat ryvettäneet koko venäläisen yleisurheilun. Erityisesti ”uudet” yleisurheilumaat, kuten Turkki, Valko-Venäjä ja monet arabimaat ovat paljastuneet dopingin saastuttamisiksi. Kenian doping-ongelman paljastuminen on myös huomion arvoinen asia. ”Kaikkihan käyttävät ” on yleinen hokema. En nyt osaisi tuomita ihan näin voimakkaasti.

Suomen menestys on pudonnut samaan tahtiin, kun rahapalkkiot ovat levinneet ympäri maailman. Kilpailu on koventunut dramaattisesti jo yleisurheilun leviämisen takia: palkkionmetsästys on globaalia. Doping- valvonnan ottaminen vakavasti Suomessa on ollut osaltaan johtanut siihen, että 1970-luvun kaltaista menestystä ei ole enää odotettavissa.

Suuret (yleis)urheilutapahtumat ovat kasvaneet ulos alkuperäisistä raameistaan ja paisuneet sellaisiksi mammuttitapahtumiksi, että rikkaatkin maat harkitsevat monta kertaa ennen kuin hakevat tosissaan kisoja. Niinpä kisat valuvat nykyisin diktatuurimaihin, jotka haluavat profiilin nostoa. Yhtä jalkaa em. kehityksen kanssa on kulkenut massiivinen korruptiokulttuuri. Se on järjestelykoneiston dopingia.

Pekingissä on käyty hienoja kilpailuja, jotka tekevät kisojen suosion ymmärrettäväksi. Maailmanennätyksiä ei hevillä lyödä enää suurkisoissa (Pekingissä päästin lähelle miesten kolmiloikassa ja naisten moukarissa ja lopulta 10-ottelussa se onnistuikin), koska ne on monesti tehty aiempina hurlumheivuosina ja -vuosikymmeninä ihanneolosuhteissa ja dopingin avulla. Tärkeintä onkin tänä päivinä hermoilematon ”kilpailulahjakkuus”, jolla pystytään tasaisessa kilpailussa saamaan tarvittava etu kilpakumppaneihin.

Pekingistä voidaan yhteenvetona todeta, että kisat kasvoivat loppua kohden ja loivat unohtumattoman tunnelman. Otetaan esimerkiksi amerikkalaiset: suoritukset olivat dramatiikkaa täynnä. Pitkälti toistakymmentä kertaa joko täydellinen epäonnistuminen tai täydellinen onnistuminen.

Urheilun perussanoma on nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Nämä ovat ne sanat, joiden varassa huippu-urheilu edelleen toimii. Kun dopingskandaalit joskus haalistavat mestareiden maineen ja mielessäni kyseenalaistan koko urheilun, voin aina palata kilpaurheilun historian terveinä (!) pitämiini huippuhetkiin vähintään puolen vuosisadan taakse.

Myönnän hyväuskoisuuteni. Taidettiin mustikkasoppaankin lorauttaa jotain piristävää.