Politiikan pelikirjasta

Perussuomalaiset ovat tuoneet poliittisiin toimintatapoihin ja strategioihin toisaalta uusia piirteitä, toisaalta soveltaneet vanhoja keinoja uudessa tilanteessa. Seuraavassa yritän yhteenvedonomaisesti käydä läpi persujen keinovalikoimaa.

Lähtökohdan määritän siten, että persut ovat luoneet uuden sisällön konservatismille. Vanhoista konservatismin eri muodoista ei ole kyse, vaan eräänlaisesta uuskonservatismista, joka nousee työväenluokan porvarillistumisesta. Toki kannatusta löytyy muistakin ryhmistä, mutta keskeinen kannattajakunta muodostuu entisistä vasemmistolaisista ja vasemmistopuolueiden kannattajista.

Puolueen nopea nousu on aiheuttanut huojumista monissa eri asioissa. Suomalaiseen puoluekentän posliinikauppaan on ikään kuin tunkeutunut norsu, joka kääntyilee tavalla, joka aiheuttaa muille sopeutumisongelmia, ja jonka kanssa se itsekin on vaikeuksissa.

Joka tapauksessa puolue antaa muille tilaisuuksia iskeä heikkoihin kohtiin. Aiheita löytyy helposti ja säännöllisin välein, mutta kiusaamisherkkyyttäkin on havaittavissa muiden taholta.

Yritän määrittää syntyneen poliittisen pälkähän ominaispiirteet seuraavassa:

1) Hyökkäyksen suunnan kääntäminen

Hyökkäys on paras puolustus. Omat kömmähdykset yritetään sysiä ainakin osin muiden kontolle. Näitä muita ovat ”valtamedia” ja ”vanhat” puolueet. Muut syyllistyvät mustamaalaukseen. Julkisuuteen kerrotaan, että ”olemme ajojahdin kohteena”.

Taitava manipuloija kääntää huomion vähäiseen sivuhaaraan. Olli Immosen oli helppoa ravistaa yltään epäilyt, että hänen Facebook-kirjoituksensa liittyi jotenkin Anders Behring Breivikin teon muistamispäivään, niin kuin muutamat erehtyivät väittämään. Samalla hän suuntasi huomion pois kirjoituksensa keskeisestä paheksutusta sanomasta vähäiseen Breivik-sivujuoneen.

2) Vakiintuneen ajattelutavan satunnaistaminen

Vaikea kohta. Tarkoitan tällä, että kun sattuu kömmähdys, se selitetään virheeksi. Mutta kun sama toistuu kerta toisensa jälkeen, kysymys onkin toistuvasta sattumuksesta eli pinttyneestä ajattelutavasta. On vaikea irtautua sellaisesta ajattelu- tai toimintavasta, jonka kömmähdyksen tekijä on sisäistänyt vakiotoimintatavakseen.

Mitään ”parannusta” ei tapahdu, koska niin ei ole tarkoituskaan tapahtua. Pyydetään anteeksi esim. muodollista käyttäytymistä. Itse asiakohdassa ei kuitenkaan tapahdu aitoa katumusta. Puoluejohto voi yrittää kapseloida ongelman periaattella ”tuli on irti, leviäminen estettävä”.

3) Vetkuttelustrategia

Ongelmien ilmetessä ei vastuunkantajaa tahdo ilmestyä julkisuuteen. Niinpä noudatetaan viivytysstrategiaa. Toivotaan, että pahin on ohi, kun lopulta asiasta esitetään kannanotto. Tästä esimerkkinä Olli Immosen todella hidas julkisuuteen tulo Facebook-kirjoituksensa kommentoinnin osalta. Vastaavasti puolueen puheenjohtaja vetäytyi lomalla olon taakse kieltäytyessään tulemasta esille. Tätä voisi sanoa ”vetkuttelustrategiaksi”. Perussuositus ”tule heti julkisuuteen ja pyydä anteeksi ja/tai oikaise väärinkäsitykset” ei ole käytössä.

4) Häirikkösyndrooma

Nopeasti kasvaneeseen eduskuntaryhmään tulee helposti epätoivottavaa käytöstä, jonka asiallisemmin käyttäytyvät kokevat kiusalliseksi. Eri asia on, jos epäasiallisuudesta tulee tavaramerkki. Ao. edustaja riistää silloin itselleen oikeuden käyttäytyä poikkeavasti. Häneltä odotetaan ”normiepäasiallisuutta” ja jotkut saattavat pettyä, kun hän yrittää tehdä parannuksen.

5) Puheenjohtajan aloitteet

Puheenjohtajan ja koko puolueen menestys perustuu tiettyihin usein populistisiin argumentteihin, jotka puheenjohtaja on alun perin ottanut välineekseen saadakseen kansalaisten kannatuksen ja päästäkseen valtaan. Puheenjohtajan opetuslapset eivät kuitenkaan osaa peliä, vaan seuraavat sokeasti (ulkoaopitusti) mestarin jälkiä tajuamatta, että rooli on varattu vain supliikkimestarille.

6) Takinkääntö

Populistisen puolueen sisäänrakennettu ongelma. Mikään ei tahdo onnistua niin kuin oppositiossa, jossa kaikki oli niin selvää. On pari tapaa sopeuttaa hallitusvastuu ja populismi. Voidaan ilmoittaa, että ”kyllähän me olisimme edenneet kannattajiemme tahdon mukaisesti, mutta kun muut eivät suostuneet”. Toinen tapa: ”tehtiin puolueen tavoitteiden vastaisesti, mutta pysymme hallituksessa, koska sieltä käsin pystymme minimoimaan vahingon”.

7) Vihapuheen kääntäminen

Puolueen kellokas käyttää vihapuheenvuoron. Muiden puolueiden edustajat paheksuvat asianomaisen käyttäytymistä. Tämä käännetään itsensä vastakohdaksi: vihapuheen onkin käyttänyt poliittinen vastustaja, joka pahansuopaisuudessaan tulkitsee väärin alkuperäisen vihapuheen käyttäjän terveet motiivit ja isänmaalliset pyrkimykset. Poliittisten vastustajien ja median kärkinimet listataan valikoiden ja vaaditaan vähän toverituomioistuimen tapaan vääristelijät vastuuseen.

8) Puhutaan omille

Koska muut vain vääristelevät persujen puheita, kohdistetaan kansanedustajien/puoluetoimiston viestintä vain omille, jotka kyllä tietävät, mistä on kysymys. Muiden mielipiteethän ovat vääristeltyjä, koska niitä ohjaa median persuvastaisuus. Persut muodostavat herkkähipiäisen, itsensä väärinkohdelluksi tuntevan ryhmän, jonka perusteltu oikeassa oleminen katalin perustein kyseenalaistetaan muiden toimesta.

9) Politiikan osaaminen

Edellä olevasta huolimatta (tai siitä johtuen) on todettava, että Timo Soinin porukoilla on ollut poliittista taitoa selvitä kovista haasteista. Kysymys on pikemminkin siitä, kestääkö puolueen suosio tulevaisuudessa jatkuvien kompastelujen ja takinkääntöjen keskellä. Säilyykö hauras yhtenäisyys vai muodostuuko fraktioita?