Presidentti palautti suhteellisuudentajun turvallisuuskeskusteluun

Tämä on 800. blogikirjoitukseni

Ahvenanmaan vierailun yhteydessä presidentti Niinistö otti kantaa turvallisuuspoliittiseen keskusteluun tavalla, joka ansaitsee kiitokset. Iltalehden haastattelussa (13.8. 2015 -lehti) Niinistö toteaa, että ”se , että spekuloidaan erilaisilla uhkakuvilla on minusta jossain määrin huolestuttavaa”. Niinistö viittasi julkisuudessa milloin kenenkin taholta tulleisiin arveluihin, mitä Venäjä suunnittelee Suomen pään menoksi. : ”jokainen meistä keksii minkälaisen uhkakuvan tahansa, mutta jos siitä tulee jokapäiväistä, niin vaarana on, että alamme suhtautua mahdottomina pidettyihin asioihin…. arkipäiväisesti”. Erittäin osuvasti sanottu.

Juuri näin on käynyt. Lehdet tietenkin myyvät uutisiaan, missä lainataan ”asiantuntijatahoja”, jotka ovat päästäneet eetteriin spekulaation milloin mistäkin uhkakuvasta. Ns. asiantuntijatahot kilpailevat siitä, kuka osaa esittää maailmanrauhan kannalta synkimmän arvion. Täytyyhän niiden osoittaa olevansa tarpeellisia! Olen lukuisissa blogikirjoituksissa puuttunut tähän tavallisen kansalaisen pelotteluun ja toisaalta tarkoitushakuiseen taktikointiin, jolla pyritään lisäämään kiinnostusta sotilaallista liittoutumista kohtaan.

Mielestäni Sauli Niinistä heitti myös selvän piikin toisen Niinistön, puolustusministeri Jussi Niinistön suuntaan, kun tämä taannoin spekuloi pienten vihreiden miesten hyökkäyksellä Ahvenanmaalle. Todella vastenmielistä puhetta puolustusministerin suusta (blogikirjoitukseni ”Jussi Niinistö, vihreät miehet ja Nato-keskustelu”, 31.7.2015).

Se, mikä armeijan esikuntatyössä on itsestään selvää – siis erilaisten puolustus-, hyökkäys- ja vastahyökkäysstrategioiden pohdinta – ei tarkoita sitä, että ”avoimuuden nimissä” päästellään suusta julkisuuteen isoja ja pieniä sammakoita. On aiheellista kysyä, mihin tällä pyritään, onko kysymys harkitsemattomuudesta vai onko taustalla jokin erityinen tarkoitusperä?

Entä tiedotusvälineet? Tarkoitus on paitsi myydä mediaa niin myös herättää pelkotiloja ja suoranaista paniikkia, jotta liittoutumattomuudesta päästäisiin eroon. Tällainen puhe on mielestäni edesvastuutonta.

Presidentti oli harvinaisen oikeassa, kun hän totesi, että ”minä pitäisin sotakuvat aika lailla kaukana arkipäivän keskusteluista”. Presidentti suhtautui varsin viileästi intoiluun Ahvenanmaan poikkeuksellisesta varustamisesta hyökkäyksen varalta. Hän halusi mielestäni sanoa, että Suomi puolustaa kaikkia valtakunnan osa-alueita.

Kommenttipuheenvuorossaan Iltalehden toimittaja Olli Waris ihmetteli, että väitetyistä Ahvenanmaata koskevista uhkakuvista ei voitaisi puhua. Ei kukaan kiellä puhumasta, mutta kun lainaillaan kritiikittömästi jotain ulkomaista tahoa juhlallisesti luottaen tahon ainutlaatuiseen laatuinformaatioon, mennään saastuneen virran mukana. Miksi antaudutaan niin helposti näiden ulkomaisten ”erikoistutkijoiden” (lue: erikoisarvailijoiden) edessä? On mukava leikitellä ajatuksella suurimittaisesta konfliktista mahdollisesti odottaen, että jonain päivänä voisi sanoa: mitä minä sanoin!

Presidentti viittasi myös erääseen oleelliseen piirteeseen käydyssä poliittisessa ”keskustelussa”, nimittäin äärimmäiseen omaan napaan tuijottamiseen. Koko maailman huomio näyttää nettikirjoittelun perusteella olevan kiinnittynyt Suomeen. Liitettynä turvallisuuspoliittiseen keskusteluun tämä tarkoittaa, ettei ole ajatustakaan esimerkiksi laajasta avainvaltioiden pohjoista pallonpuoliskoa koskevasta suurstrategiasta, jonka yksi tavallinen nappula Suomi on.

Presidentin mielestä turvallisuuspoliittinen keskustelu käy ylikierroksilla. Juuri näin. Kaikki huomio pitäisi kiinnittää olemassa olevien vastakkainasettelujen purkamiseen ilman sensaatiotarkoituksia. Parempi olisi, jos neuvotteluja käytäisiin taustalla (varmaan käydäänkin), jotta irtopisteiden keräämisestä julkisuuskilpailulla vältyttäisiin.