maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kultaranta-keskustelut vuonna 2016

Presidentti Sauli Niinistö järjesti perinteisen Kultaranta seminaariin, jossa kutsuvieraana oli Ruotsin pääministeri Stefan Löfven. Mukana oli myös mediaväkeä ja poliitikkoja Ruotsista. Keskityn tässä Kultaranta-keskustelujen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen osaan. Keskustelu käytiin hyvin pitkälle akselilla Suomi-Ruotsi-Nato-Venäjä-USA. Carl Haglundin johtamassa paneelikeskustelussa olivat mukana seuraavat asiantuntijat: ruotsalainen kansanedustaja Allan Widman (Nato-haukka), kansanedustaja Erkki Tuomioja, suurlähettiläs Mats Bergquist (mukana Nato-selvitystyöryhmässä) ja suurlähettiläs Rene Nyberg (mukana Nato-selvitystyöryhmässä).

Keskustelut olivat mielestäni korkeatasoisia. Paneeli oli tasapainoisesti valittu: Widmania lukuun ottamatta muut eivät liputtaneet selkeästi minkään vaihtoehdon puolesta, joskin tiedämme, että kolme muuta panelistia ovat lähempänä liittoutumattomuutta kuin liittoutumista. Rene Nyberg erottui joukosta hyvien, tasapainoisten argumenttien takia, ja sen johdosta, että hän pystyi näkemään nykypäivän historiajatkumon osana. Ei sen puoleen, samaa on sanottava Tuomiojasta ja Bergquistista. Jotenkin masentavaa oli havaita, kuinka jotkut hymyilivät vinosti, kun Bergquist nosti muutaman kerran esille historianäkökulman.

Televisioitua yleisöosuutta seurasi ryhmätyövaihe.

Nostan esille tässä kirjoituksessa muutamia mielenkiintoisa teemoja ja yksittäisiä aiheita.

Suurlähettiläs Mats Bergquist otti esille Ruotsin ulkopolitiikan pitkän linjan, johon hänen mielestään sisältyy ”suunnitelma B”. Tämän logiikan mukaan ”suunnitelma A” pitää sisällään liittoutumattomuuden ja ”B” pitkän aikavälin (150 vuotta) käytännön, jossa Ruotsi on turvautunut suurvaltasuhteisiin enemmän tai vähemmän sopimuspohjaisin ratkaisuin. Tämä oli mielestäni hyvä huomio, jota ei ehkä moni ole tullut ajatelleeksi nyt, kun pannaan merkille USA:n ja Ruotsin läheiset suhteet. Ruotsin aseman turvaajina ovat olleet vuoronperään Saksa, Ranska, Englanti ja nyt viimeksi toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat.

Mats Bergquistin historiakertauksesta kumpusi väittely, jossa Ruotsin toinen panelisti Allan Widman esitti, että Ruotsilla ei ole voinut olla suunnitelmaa B, kun sillä ei ole ollut A:takaan.

Nato-kiivailija Jukka Tarkka heitti provosoivasti väliin, että hän on ymmällä, mikä on Ruotsin linja. Hän siis kieltäytyi ymmärtämästä ”A:n” ja ”B:n” merkitystä. Tarkka kummeksui, miten Ruotsi voi ilmoittaa olevansa liittoutumaton ja samaan aikaan luvata rientävänsä avuksi suurin piirtein kaikille Itämeren valtioille. Mieleeni tulivat Ruotsin lupaukset 1930-luvulla talvisodan alla.

Tämä on kiusalinen ajatus Ruotsin kannalta. Minullakin on epämääräinen tunne, että Ruotsilla on tapana ilmaista kantansa innokkaasti periaatteellisella tasolla ja sitten ratkaista asiat käytännön tasolla siten kuin parhaalta tuntuu akuutissa tilanteessa. On kuitenkin liian pitkälle vedetty johtopäätös moittia Ruotsia epäluotettavaksi kumppaniksi.

Keskusteluissa tulivat esille Ukrainan ja Krimin kytkennät Itämeren alueen jännityksen nousuun. On totta, että Ukraina heijastuu suurvaltojen välisenä kiristyvänä tilanteena myös Itämeren alueella, mutta sen pidemmälle uhkatekijöitä ei kannata viedä. Ei ole mitään miehitysuhkaa.

Mielenkiintoinen keskustelu käytiin Putinin tulossa olevan vierailun merkityksestä. Ruotsalainen kysyjä (parlamentin ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Karin Enström!) sisällytti kysymykseen Venäjää kohtaan tunnettua epäluuloa koskien vierailun sopivuutta. Niinpä Niinistö käytti tilaisuutta hyväkseen ja sanoi, ettei käytyjen valtionpäämiesten keskinäisten kokousten aikana Putin kertakaan ole viitannut torjuvasti Suomen mukanaoloon kauppapakotteissa tai sen ulkopolitiikan vaihtoehtoihin. Olin lukevinani - monen muun tavoin - Niinistön äänessä tiettyä närkästystä. Todella tärkeä viesti niille, jotka yrittävät uudelleen suomettaa Suomea.

Tämä voi avata monen silmiä Ruotsissa Suomen ja Venäjän neuvottelujen pöytätavoista ja haluttomuudesta harjoittaa tarkoitushakuisen ikävää politiikkaa naapurivaltiota kohtaan. Tärkeä puheenvuoro Niinistöltä.

Kun ruotsalaiset usean hengen voimin asettivat kyseenalaiseksi Putinin vierailun (ja antoivat ymmärtää, ettei moinen onnistuisi Ruotsissa), niin Niinistö aivan oikein kritisoi ruotsalaisia vanhentuneista käsityksistä. Reipasta toimintaa. Hämmentävää, että ruotsalaiset eivät tajunneet, että kysymys on sekä Suomen ja Venäjän kahdenkeskisten suhteiden hoidosta että sukkuloimisesta suurvaltojen välillä.

Jotenkin tässä tulee esille ruotsalainen prinsessaherkkyys ja hygieenisyys, jossa ei tajuta, että suhteita on hoidettava myös matalapaineen aikana, ja ehkä juuri silloin painavin perustein. Kaiken kaikkiaan kohteliaisuuksien takaa paljastui selviä – joskaan ei järisyttäviä - mielipide- ja ajatuseroja Suomen ja Ruotsin välillä.

Hetken aikaa viivähdettiin Saksan ulkoministerin Frank-Walter Steinmaierin ”outona” pidetyssä lausunnossa, jossa hän moitti vastikään Natoa sapelin kalistelusta Itä-Euroopassa. Käsitän niin, että ulkoministeri ei toiminut Natoa vastaan, vaan kohdisti yleensä moitteet jännityksen tarkoitukselliseen lisäämiseen Itämeren n alueella – mukaan lukien Naton toiminta. Mielestäni erittäin tervetullut kommentti, vaikka tiedänkin, että paheksujien määrä on suuri. Kiitän rohkeudesta.

Yksi merkittävä keskusteluaihe oli ”Venäjän toiminnan arvaamattomuus”, josta on tullut eräänlainen klisee. Tuomioja aivan oikein puuttui asiaan todeten, että tietyn kehikon sisällä Putin ja Venäjä ovat toimineet hyvinkin arvattavasti. Sotaisaa retoriikkaa Itämerellä on ilmennyt molempien osapuolien taholta. Tuomioja vertasi Venäjän arvaamattomuutta Englannin Brexitin ja Yhdysvaltain presidentinvaalien ennalta-arvaamattomuuteen.

Koolla ollut joukko edusti suomalaista eliittiä monilta elämänalueilta. Suurin osa eliitistä on Nato-myönteistä. Rakenne oli vinoutunut sikäli, että se ei ainakaan edustanut Suomen kansan suhtautumista Natoon. Tämä on syytä pitää mielessä, kun arvioidaan seminaarin lopputulosta työryhmätöineen. Yleisölle avoimesta osasta ei voinut lausua moitteen sanaa.

2 kommenttia:

  1. Ruotsalaisten porvareiden,asenteellisuudelle itäisiä alempirotuisia kansojakohtaan on pitkät perinteet.

    Jevla finne ingen, lausunnot kuusikymmenluvulta on hyvin muistoissa.
    Ruotsalaiset oli myöskin rotuopeisaan ja rotuhygieniasaan edelläkäviöitä, joten emmeköhän jätä heidän lausuntonsa omaan arvoonsa.
    Presidentti Niinistön pisteet silmissäni vain nousevat korkeammalle, hänen puuttumisensa ruotsalaisten puheisiin oli kiitettävää.

    Myös Mykkäsen nimitys ulkomaankauppaministeriksi on omiaan luomaan odotuksia paluusta järkeville suomalaisille linjoille kansaivälisten suhteiden raiteileen saamisessa.

    VastaaPoista
  2. Olen edellisestä suurin piirtein samaa mieltä. Kuitenkin joudun kääntämään tätä liittoutumiskysymystä ympäri tuota pikaa tulevassa kirjoituksessani.

    VastaaPoista