Joukkovoiman uusi tuleminen

Matti Kurjensaaren kirjassa ”Jäähyväiset 50-luvulle” (julk. vuonna 1960), pohditaan eräänä teemana joukkovoiman merkitystä osana vasemmistolaista kulttuuria. Näkökulma on hiukan kaihoisa (jo tuolloin!), sillä sielunsa silmin Kurjensaari tajuaa, että perinteisen joukkovoiman aika alkaa olla taakse jäänyttä elämää.

Tietenkään Kurjensaari ei tuolloin voinut tietää että 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa käytiin joukkovoiman merkeissä ”viimeiset taistot”. Vasemmistolaisuus nousi johtotähdeksi vielä hetkeksi vähän samaan tyyliin kuin tänään liberaali oikeistolaisuus.

Blogikirjoituksessa ”Pitkät jäähyväiset työväenluokalle ja hyvinvointiyhteiskunnalle” (23.9.2013) kirjoitan seuraavasti Kurjensaaren imponoimana:

”Työväen perinteinen edunvalvonta on joukkoliikkeen varassa. Kurjensaari kuvaa tuolloin ajankohtaisen ilmiön, siirtotyömaiden näkökulmasta työväen joukkoliikettä: Siirtotyömaat `ovat muodostuneet työväen radikalisoitumisen tehokkaiksi keskuspaikoiksi. Siellä missä on suuria miesjoukkoja koolla ja perheistään erillään, ollaan poliittisesti katsoen huomattavasti toimintavalmiimpia kuin kotioloissa´. Tämä on avainasia, kun mietitään, miten vaikeaa on tänä päivänä synnyttää vanhaa työväen henkeä. Ei ole enää vastaavia tilaisuuksia. Suurten tehtaiden aika on käymässä vähiin ja juuri siellä olivat ennen vanhaan koolla työväen sankarit. Tähän päivään siirrettynä työväen henki voisi tarkoittaa facebook tai twitter -kohtaamisia. Mutta ovatko tehdastyöläiset omimmillaan netin käyttäjinä? Netti on kuitenkin poliittisen joukkoliikkeen nykyaikainen muoto, jonka Barack Obama kehitti vaalikampanjoissaan huippuunsa.”

Tarkoitus ei ole tässä tietenkään markkinoida siirtotyömaiden ihanuutta…. Kysymys on käytettävissä olevista/olleista keinoista herättää joukkovoimaa.

Tänään ollaan kaukana noiden aikojen työväen kulttuurista. Ammattiyhdistyksen sisällä käydään taisteluja työväen sieluista. Toki 1940-luvulta 1980-luvulle ammattiyhdistys oli jakautunut perustavaa laatua olevalla tavalla kahtia.

Edellä esitetyssä lainauksessa viitataan Obaman modernisoituun joukkoliikekampanjaan, jota varmaan meneillään olevissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kehitetään edelleen kohti uutta huippua.

Mutta onko viesti sittenkin enimmäkseen yhdensuuntaista, vaalikoneistolta potentiaalisille äänestäjille tai kannattajankunnan johtotähdille? Keskustelevatko nykyaikaistetun some-joukkovoiman edustajat keskenään kuten aikanaan Kurjensaaren mainitsemat tahot? Siirtotyöläiset tapasivat kasvoista kasvoihin, vaihtoivat ajatuksia ja pyrkivät joukkohengen kohottamiseen. Tietenkin voidaan nostaa aiheellinen kysymys, tarvitaanko enää joukkovoimaa? Eikö ihanuus ole juuri siinä, että jokainen yksilö ajattelee omin aivoin ilman joukkovoiman samanlaistavaa painetta.

Tämän päiväinen joukkovoima on usein suurin ponnisteluin aikaan saatua ”kertakäyttöjoukkovoimaa”. Mennään torille vastustamaan hallitusta. Motivoitunut porukka saadaan kovalla työllä nopeastikin koolle nykyaikaisen tiedonvälityksen keinoin Entä vaalikampanjat. Eivätkö ne edusta ”koolle kutsumisen” uutta muotoa. Liberaalia vasemmistolaisuutta edustava Bernie Sanders sopinee nykyaikaisen vasemmistolaisen joukkovoiman edustajaksi. Hänen kaltaisensa hurmoshenkeä herättävät johtajat palauttavat mieliin joukkovoiman vanhan merkityksen kaiken yksilöllisen meuhkaamisen rinnalla. ”Sandersismo” edustaa marxilaisuuden päivitettyä versiota. Se saa kyynisimmänkin kaikkeen poliittisen kyllästyneen sielun havahtumaan. Occupy Wall Street ei sittenkään jäänyt vaille seuraamuksia.

Mistä nuo sandersilaiset koostuvat? Monien keskiluokan ammattien työntekijöistä, pienyrittäjistä, toimistotyöntekijöistä, opiskelijoista….. Monet ovat turhautuneet näennäisliberaaliin ja näennäisedistykselliseen demokraattiseen puolueeseen, republikaaneista puhumattakaan. Nuoret pelkäävät, että näköalattomuus luo tulevaisuuteen kohdistuvia uhkakuvia. Tietenkin hyvin monien odotukset ovat utopistisia. Muutoksen aikaan saaminen heidän vaatimassaan muodossa on taistelua globalisaation lainalaisuuksia vastaan.

Mutta missä ovat teollisuustyöntekijät, ”tehdastyöläiset”, kenellä on käytössään heidän joukkovoimansa? Trumpilla! Eivät he olekaan liberaaleja, vaan konservatiiveja, jotka haluavat palauttaa kadonneen keskiluokkaisen elintason. Niin, kiinnostaako heitä loppujen lopuksi korkealentoinen idealismi, ”tarkoituksien pohdinta”? Tuskinpa. Yhteiskunnallisen edistyksen sijasta heitä kiinnostaa oma hukassa oleva aineellinen menestys. Kysymys ei ole ”solidaarisuusliikkeestä”, vaan yksilöistä, joita yhdistää menetettyjen mahdollisuuksien tuhriminen ja syyllisten etsiminen. He myyvät sielunsa vaikka pirulle, kunhan piru toimii heidän puolellaan.

No, tällainen maalailu on sekin liioiteltua. Useimpien kohdalla on kysymys elämälle annettujen lupausten täyttymättä jäämisestä ja siitä seuranneesta turhautumisesta. Kontrasti amerikkalaiseen unelmaan on liian jyrkkä.

Bernie Sandersin kampanja on joka tapauksessa ollut harvinaislaatuinen ilmiö modernissa länsimaisessa pluralistisessa yhteiskunnassa, jossa on jo ehditty tottua siihen, että kaikki tapahtuu yksilöllisin perustein. Edelleen on sijaa suurille joukkotilaisuuksille, joissa vallitsee yhteinen riehakkaan harras meininki minkä mittapuun mukaan tahansa mitattuna. Sanders on myös esimerkki poliitikosta, jonka kannattajat ovat ”luoneet”, näin minusta ainakin tuntuu. Vai pitäisikö sanoa pikemminkin, että Sandersin (74 vuotta) asialistan, agendan on luonut hänen suuri yleisönsä. Toki asia voidaan nähdä myös niin, että Sanders on ollut politiikkansa takana kymmeniä vuosia ”yksin” (kongressiin tämän sosialistin kannatus on kuitenkin riittänyt), ja nyt vihdoin hän on saanut suuret joukot konkreettisesti taakseen. Sanders sai esivaaleissa yli 12 miljoonaa ääntä. Lähes uskomaton saavutus ”pelottavalta” sosialistilta.

Nettisukupolvi on omilla keinoillaan tämän vaihtoehdon tarjonnut. On siis mahdollista luoda joukkovoimaa jo historiaan vajonneen työväen agendan taakse. Tarvitaan sovelias historiallinen olosuhde ja tietenkin oikea persoona johtamaan liikettä. Voitaneen siis sanoa - Kurjensaarta lainaten - että työväen perinteinen edunvalvonta pystyy näyttämään voimansa, eikä kaikki ole yksilöiden varassa.

Voisiko meille Suomeen syntyä edellä kuvattu työväen joukkoliike? Joku voisi vastata, että perussuomalaisissa meillä on jo tämä ilmiö, tosin ilman Sandersin sosialismia! Ja siinä on se ero, mikä tekee Sandersista ilmiön kapitalismin keskelle. Meillä täsmälleen samanlaisen ilmiön syntymistä ehkäisee tehokkaasti - työväen oma luomus - hyvinvointiyhteiskunta! Sen purkutalkoot voivat kuitenkin ajankohtaistaa muutoksen lähitulevaisuudessa.