Tapahtui Moskovan olympiakisoissa vuonna 1980

Näin olympiakisojen ollessa meneillään sopinee kisamuistelu…..

Yksi Neuvostoliiton historian kohokohdista olivat vuoden 1980 olympiakisat. Niiden tarkoitus oli osoittaa, miten loistavasti JÄRJESTELMÄ toimii. Ja toimihan se. Mutta monet menettelyt, mitä tuolloin saatiin kokea olivat ja ovat häpeäksi olympialiikkeelle. Kysymys oli omien urheilijoiden häikäilemättömästä suosimisesta vastustajien kustannuksella.

Aion tässä käydä läpi omien muistikuvieni perusteella, mitä tapahtui kolmiloikkakilpailun aikana noissa kisoissa. Aluksi kuitenkin muutama viittaus eräisiin muihin huomiota herättäneisiin väärinkäytöksiin, joita kisoissa havaittiin. Keihäänheitossa neuvostoliittolaista voittajaa avustettiin aukomalla sopivasti stadionin portteja ilmavirtausten saamiseksi optimaaliseksi heittosuorituksen aikana. Tapahtui paljon muutakin, jossa epäilyt kohdistuivat esimerkiksi mittamiesten toimintaan. Ja olihan niitä muitakin, joihin en tässä kuitenkaan kajoa.

Kerron niin hyvin kuin pystyn kahden miehen, australialaisen Ian Campbellin ja brasilialaisen Joao Carlos de Oliveiran kokemista vääryyksistä kolmiloikan hyppypaikalla finaalissa. Oma muistikuvani Ian Campbellistä on niin puutteellinen, että joudun täydentämään kuvaa muista lähteistä.

Oliveiran tapauksen samasta kisasta muistan hyvin. Muistiin palautuvat nuo hämmentyneet ilmeet, jotka hän kohdisti kilpailupaikan toimitsijoihin. Hänelle selitettiin, että hypyt olivat joko yliastuttuja tai sitten jalka oli hyppysuorituksen aikana raapaissut hyppyalustaa kesken suorituksen. Loikkia olisi siis ollut kolmen sijasta neljä! Mieleeni on jäänyt kilpailun ”loppukohtaus”, kun Oliveira kätteli toimitsijoita kilpailun päätteeksi. Sitä suomalaiset selostajat pitivät reiluuden osoituksena kilpailijalta. Mutta kättelikö hän vilpittömästi vai mielenosoituksellisesti?

Yritän seuraavassa kuvata vaikutelmia tuosta kisasta, jotka monessa suhteessa todistavat, että kilpailusta haluttiin lopputulos, jossa isäntämaan edustajat ovat kärjessä.

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin yhdeksän näiden kahden urheilijan 12 yhteenlasketusta (6 + 6 hyppyä) hypystä tuomittiin yliastutuiksi tai muuten hylätyiksi. Kulta- ja hopeamitalit jaettiin neuvostoliittolaisille hyppääjille Jaak Uudmäelle ja Viktor Sanejeville. Oliveira sai sentään pronssimitalin 17,22 metrin tuloksella.

Campbell aloitti jalkapalloilijana, mutta oman tahdonlujuutensa ansiosta sai valmentajat vakuuttuneiksi kolmiloikkaajan taidoistaan. Hän osoitti pian lahjakkuutensa tosi toimissa ja kirjoittautui opiskelijaksi amerikkalaiseen yliopistoon. Suotuisassa ympäristössä tämä oman tien kulkija nousi lajissa huipun tuntumaan vuosien 1977 ja 1978 aikana. Oli selvää, että Campbell ja hänen taustavoimansa ottivat tavoitteekseen Moskovan kisat ja menestyksen niissä. Hänelle annettiin tilaisuus valmentautua kisaan kokopäivätoimisesti ilman taloushuolia. Valmistautuessaan kisoihin Melbournessa hän hyppäsi huipputuloksen 17,30 ja miehen itsevarmuus kasvoi tuntuvasti. Vähän ennen kisoja Stuttgartissa hän voitti tukun huippuhyppääjiä hiukan alle 17 metrin vastatuulituloksella. Kisoihin oli aikaa kaksi viikkoa…….

Moskovassa Campbell avasi kisat karsinnan parhaalla hypyllä, 17,02.

Sitten alkoi painajasmainen loppukilpailu. Kafkamaisissa tunnelmissa sekä Oliveira että Campbell havaitsivat tulleensa tuomituksi virheistä, joita he eivät olleet tehneet. Muistettavin oli Campbellin neljäs hyppy, joka kantoi BBC:n kameran avulla tehtyjen päätelmien mukaan hiukan alle tai yli 17,60, kun voittaja Jaak Uudmäe hyppäsi parhaallaan 17,35. Campbellin useat muutkin hypyt olivat todennäköisesti voittajan hyppyä pidempiä.

Campbell tajusi heti hypänneensä neljännellään uuden olympiaennätyksen (olympiaennätys oli Viktor Sanejevin nimissä Meksikon kisoista tuloksella 17,39) ja hyppi riehakkaasti ympäriinsä. Sitten tullaan mystiseen hylkäysperusteeseen: toimitsijat näkivät hyppääjän jalan raapaisseen alustaa. Hyppyä ei mitattu. Campbell selitti lehtimiehille: ”Olen aina osoittanut hyvää urheiluhenkeä ja teen sen nytkin, mutta että väitetään, että olisin raapaissut alustaa on kaikkien aikojen hevonpaskaa” lisäten, että raapaisu sekoittaisi hypyn rytmin ja pilaisi sen.

Päinvastoin kuin Oliveira Campbell nosti jo hyppypaikalla metelin asiasta levitellen epätoivoisesti käsiään ja yrittäen selittää tuomareille, että hyppy oli oikein. Kaikki Campbellin väitteet sivuutettiin säälittävänä selittelynä. Myöhemmin asiaa seliteltiin kieliongelmana, mutta se ei tunnu uskottavalta. Campbell vetosi myös IAAF:ään – turhaan. Myöhemmin kävi ilmi, että kaikki IAAF:n virkailijat olivat järjestäjien kanssa tehdyn yhteisen sopimuksen perusteella pois hyppypaikalta.

Oliveira oli hyppypaikalla herrasmiesmäisempi, mutta oliko hän sitä väärässä paikassa?

Iso kysymys on kumpi voitti kisan, jos kisa olisi käyty rehellisesti: Oliveira vai Campbell, koska viralliset mittaukset puuttuvat. Campbell myöntää, että maailmanennätysmies Oliveiralla oli – yleisön epäreilusti viheltäessä suorituksen aikana - yksi jättihyppy, joka saattoi olla kisan pisin myös Campbellin pitkä hyppy huomioiden, mutta todisteet pyyhkiytyivät hyppypaikan hiekkaan. Tosiasiaksi jää, että kisan todelliset kulta- ja hopeamitalimiehet saivat tyytyä Oliveiran pronssiin.

Muistan kuinka venäläiset selittivät viheltelyään vastustajille ”jalkapallokulttuurilla, jossa vastustajalle vihelletään”. Sportsmanshipin puute näyttää vaivaavan myös brasseja meneillään olevissa kisoissa.

Myöhemmin tapahtumasta on keitetty salaliittoteoria, jossa tunnettu tossufirma olisi lahjonut kisakoneiston saadakseen oman tossumerkin (molemmilla venäläisillä oli Adidakset) voittajaksi. Liitettäneen loputtomien salaliittojen pohjattomaan mereen.

Campbellin ainoa mitattu hyppy kantoi 16,72, joka merkitsi viidettä sijaa kisassa.

Vuosien varrella Campbellin protestit ovat vaimentuneet, ja hän on jopa sanonut, että hänen nostamansa metakka oli virhe. Onko kysymys siitä, että yhtä ja ainutta elämää ei kannata pilata loputtomalla katkeruudella? Ehkä tämä on terveen psyyken merkki. Joka tapauksessa Campbell on sitä mieltä, että amerikkalaisen urheilijan ollessa kyseessä olisi käynnistetty kansainvälinen oikeusjuttu. Inhimilliseltä kannalta asia on musertava. Kun kaveri on yksitoistavuotiaassa lähtien asettanut tavoitteeksi olympiakisat, ei väärin perustein tapahtunutta mitalin menetystä voi korvata mikään. Campbell loukkaantui pian kisojen jälkeen, eikä hänellä ollut enää mahdollisuutta korjata vääryyttä seuraavissa kisoissa. Ura huippu-urheilijana oli ohi 25-vuotiaana.

Oliveiralle kävi paljon huonommin. Hän loukkaantui vuonna 1982 auto-onnettomuudessa, joka johti jalan amputointiin. Elämä päättyi alkoholismin tuhoamana vuonna 1999. Hän oli kunnostautunut yhtenä Etelä-Amerikan kaikkien aikojen loistavimmista yleisurheilijoista uransa briljantteina kohokohtina olympiakisojen kaksi pronssimitalia ja maailmanennätys kolmiloikassa, 17,89 (1975). Hän jatkoi urhoollisesti kaksinkertaisen olympiavoittajan Adhemar Ferreira da Silvan perintöä.

Kaikki on suhteellista: Joao Carlos de Oliveiraan verrattuna Ian Campbell oli oikeastaan onnekas, ja sen hän myöntää itsekin.

::::::::::::::::::::::

Suomalaiset eivät nostaneet riittävän selkeästi esille näyttöjä Moskovan monista epäreiluista tapahtumista. Todistaminen on tietenkin vaikeaa, mutta…. Tuntuu jotenkin murheelliselta, että ”ystävyys” korruptoi rehellisyyden.

Monet nettikirjoittajat ovat puuttuneet siihen, että nyt jälkeenpäin Arto Bryggare esimerkiksi on nostanut esille Moskovan kisojen monet epäselvyydet ja omituisuudet. Eikö olisi ollut rehellistä ottaa asioita puheeksi jo paikan päällä, kuten Campbell teki? Väärin ymmärretty hienotunteisuus on karhunpalvelus korrektiudelle.

Helpointa on nimetä edellä kuvattu – suomalaisten osalta – suomettuneisuudeksi. Ja sitähän se tietenkin olikin. Aivan kuin naapuri olisi halunnut sanoa, että ”teitä vieraita nyt vähän kohdellaan väärin, mutta ei tässä mitään henkilökohtaista ole, ja eikö meidän ystävyytemme kestä tämänkin koettelemuksen?”

Tänä päivänä vilpin tekeminen on vaikeampaa sentein ja sekunnein mitattavissa lajeissa, koska ultrahitaat hidastukset varmistavat tapahtuneen välittömästi suorituksen jälkeen ja hyvä näin. Onko vilppi siirtynyt muihin asioihin? Dopingiin? Ei ole tapahtunut mitään muutosta. Mistä tiedän moisen? No, koska Moskovan kisoissa - muistini mukaan - dopingtesteissä ei jäänyt kiinni yhtään urheilijaa!