Juhana Vartiaisen ylivoimainen talousanalyysi

Kansanedustaja Juhana Vartiainen esittää Verkkouutisten haastattelussa 28.7.2016, että liberaalilla oikeistolla on vasemmistoon nähden ylivoimainen talousanalyysi.

Poimin oheen muutamia Vartiaisen väitteitä ja esitän niihin oman kommenttini.

:::::::::::::::::::::::

Vartiainen:

”Kun kilpailukyvyssä on saatu aikaan korjausliike (tarkoittaa kiky-sopimusta) , yritysten on aiempaa kannattavampaa lisätä henkilöstöään ja siten työllisyyttä. Itsekäs voitonmaksimointi yhdistettynä alempiin kustannuksiin lisää työllisyyttä.”

Kommentti:

Ei se näin mennyt. Ensin yritettiin saada pakkolaeilla kansalaisten ostovoimaan iso vaurio. Siinä epäonnistuttiin, kun työntekijäjärjestöt pistivät ankarasti hanttiin. Sen jälkeen, SAK:n pistettyä rajat säästöille ja tuleville työmarkkinaratkaisuille, tehtiin kiky-sopimus. Oikeastaan SAK:n realistinen, mutta kipeä palkkojen nolla-linja muodostaa pohjan koko yhteiselle sopimukselle. Oleellista sovun aikaansaamisessa oli poliittisen opposition (vasemmisto) ja ammattiyhdistysliikkeen yhteistyö. Sanelu ei onnistunut, vaan konsensuksen parhaat piirteet pystyttiin vaivoin säilyttämään.

En usko, että läheskään kaikki yritykset noudattavat Vartiaisen mainitsemaa ”itsekästä voitonmaksimointia”. Vastuullisilla yrityksillä on myös muita arvoja, kuten vastuu työntekijöiden hyvinvoinnista, työoloista ja ympäristöstä. Ajatus pelkästään voitonmaksimoinnista yrityksen toiminnan pontimena on yksipuolinen. Itse asiassa suuri osa yrityksistä pyrkii vain sinnittelemään ja selviytymään arjesta.

:::::::::::::::::::::

Vartiainen:

”Meidät ekonomistit on koulittu ajattelemaan, että yritykset pyrkivät toiminnallaan voittoihin ja kannattavuuteen ja että kotitaloudet koettavat luoda itselleen hyvinvointia tekemällä työtä ja valitsemalla itselleen parhaat tuotteet markkinoilta. Ajattelemme, että yrityksissä tiedetään parhaiten, miten tuottavuutta nostetaan ja mikä menee kaupaksi.”

Kommentti:

Ei kukaan ole esittänyt, etteivätkö yritykset saisi tuottaa voittoja. Ainoastaan yrityksen menestyksen hedelmien jaosta on käyty kriittistä keskustelua. Tavoitteena on ollut, että ihmisten toimeentulo on varmistettu ja yrityksen toiminnan tuloksista oikeudenmukainen osuus kuuluu sen työntekijöille. Tästä käydään taistelua, mutta kehittyneen työmarkkinamekanismin avulla on pystytty sovittamaan molempien osapuolien edut. Yhteiskunnallisella lainsäädännöllä, jonka laadintaan vasemmisto on aktiivisesti osallistunut, on pidetty yllä hyvinvointiyhteiskunnan palveluja, joista myös yritykset saavat suuren hyödyn (koulutus, terveydenhoito jne.). Näistä menoista yritykset ja yksilöt maksavat kohtuullisen osuuden.

Poliittinen vasemmisto on ottanut tehtäväkseen puolustaa työntekijöitä. Muun muassa tämän ansioista Suomessa on yksi parhaista elintasoista, ja eri mittareilla mitattuna on pystytty luomaan yksi maailman onnistuneimmista valtioista. Vasemmistolla on tässä erittäin merkittävä rooli, koska sen toiminnan ansiosta tuloerot eivät ole jyrkentyneet kohtuuttomiksi, ja sosiaaliturva toimii automaattisten vakauttajien tavoin varmistaessaan tuen vaikeuksiin joutuneille (esim. työttömyyden kohdatessa).

Vartiainen ajattelu, että yritykset ja yksilöt löytävät (aina) itselleen parhaat ratkaisut on virheellinen. ”Rationaalisten odotusten hypoteesi” on vajavainen tapa hahmottaa taloutta. Ihmisillä (tai yrityksillä) ei ole käytettävissään sellaista tietoa, jonka avulla he pystyisivät määrittämään (aina) optimaalisen toiminnan.

Myös harkintakyky pettää harmittavan usein. Tämän johdosta meillä on kymmeniä tuhansia kotitalouksia (ja satoja tuhansia ihmisiä), joilla on ainakin osin itseaiheutettuja talouden ongelmia, ja maksukykyyn nähden liian suuria velkoja.

Suomen lama (1990-luvun alussa) ja finanssikriisi ovat esimerkkejä tavasta hoitaa taloutta yksilötasolla, yritystasolla ja valtion tasolla epätyydyttävästi tai suorastaan epäonnistuen. Menetykset ovat yksilö- ja yhteiskunnan tasolla olleet tuhoisia. Tästä ei voi syyttää tai vapauttaa sen enempää porvarillista kuin vasemmistolaista talousajattelua.

Katson kuitenkin useimpien virheiden taustalla olevan aivan liian suuret kuvitelmat ihmisten kyvystä hoitaa rationaalisesti taloutta. Ideologiset näkemykset sekä vasemmalla että oikealla ovat vaikeuttaneet talouden näkemistä realistisella tasolla. Ongelmat kulminoituvat usein omistuskysymyksiin, joko yksityisen tai kollektiivisen omistuksen kysymyksiin.

Vielä muistuttaisin Gösta Rehnin ja Rudolf Meidnerin luomasta solidaarisesta palkkapolitiikasta (1951). He vaikuttivat päälle päin julmilta, kun katsoivat solidaarisen palkkapolitiikan tappavan heikkoja yrityksiä ja riittävän vahvojen säilyvän. Juuri tämä tosiasia on osaltaan luonut pohjoismaisen dynaamisen kilpailukyvyn, kun yrityksiä on syntynyt ja kuollut. Luova tuho on hyvin pohjoismainen ilmiö.

:::::::::::::::::::::::

Vartiainen:

”Mutta eihän valtiovalta tuotteita kehitä tai liike-elämän johtajia valitse! Ja vaikka valtiovalta voi välillisesti jonkin verran vaikuttaa tuottavuuskasvuun, se ei mitenkään voi mielin määrin nostaa tuottavuutta.”

Kommentti:

Siis että joku taho on väittänyt, että valtiovalta kehittää tuotteita, valitsee liike-elämän johtajat ja lisää mielin määrin tuottavuutta? Ensin Vartiainen kehittää omasta päästään väitteen, jonka hän sitten kumoaa paikkansa pitämättömänä!

Mitä tulee tavoitteisiin luoda uusia tuotteita, on se kaikkien yhteinen haaste. Miksi valtiovallan (hallituksen tai opposition) ei saisi kantaa huolta? Huolta ei pidä monopolisoida pelkästään yritysten asiaksi. Tuottavuuden kasvu ja parempi johtaminen ovat myös aiheellisia tavoitteita. Työntekijäosapuoli on näitä asioita esillä pitämällä tasapainottanut vaatimuksia siirtää vastuu menestyksen puutteesta pelkästään liiallisten palkkakustannusten syyksi.

Valtiovalta pyrkii omalla yritystukitoiminnallaan edistämään uusien tuotteiden saamista markkinoille. Tämä ei ole mikään Suomen erikoisuus. Kaikkein kovimmin tällaista tukitoimintaa harjoittavat Itä-Aasian menestyksekkäät tiikeritaloudet.

Vartiaisen tapa luoda jyrkkiä rajoja yritystoiminnan (yksityisen) ja valtion (julkisen) välille on keinotekoinen.

:::::::::::::::::::

En usko että Vartiaisen ylemmyydentuntoisella asenteella päästään hänen tavoittelemaansa lopputulokseen. Vartiaisen ihanne, porvarillinen asiantuntijavalta (jota en lainkaan vähättele) tarvitsee tasapainon saavuttamiseksi myös vasemmistolaisen näkemyksen vastapainoksi.

Ymmärrän niin, että Vartiainen yrittää siirtää ”järkevän” talouspoliittisen keskustelun porvariston sisäiseksi keskusteluksi. Tämä ei tule onnistumaan.