Liberaalin demokratian kannattajat ovat olleet huolestuneita kansanvaltaisesti johdettuihin valtioihin kohdistuneista paineista. Jopa vanhoissa demokratioissa populistiset liikkeet ovat haastaneet liberaalin demokratian. Syytä huoleen on.
Ongelmana on, että nykyiseen maailmanjärjestykseen kohdistuu niin monia paineita, että kokonaisuuden eritteleminen ei ole kovin helppoa. Vanhojen uhkakuvien lisäksi on tullut uusia.
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi toteaa kolumnissaan 30.9.2018 ”Uusi suuri peli käydään digitaalisella kentällä”, että maailmaa jaetaan parhaillaan avoimeen ja suljettuun internetiin ja taistelua käydään näiden ympärille rakentuvien yhteiskuntien välillä.
Niemi toteaa , että vain parikymmentä prosenttia maailman asukkaista voi käyttää internetiä vapaasti ja turvallisesti. Orwellilaista kontrolli-ideologiaa on pidetty kauhistuttavana tulevaisuuden näkymänä, joka uhkaa meitä. Valitettavasti nykyisten tietoverkkojen kautta tapahtuva vaikuttaminen on sellaisella kehitysuralla, että orwellilainen käsitys on pikemminkin liian vaatimaton kuin kauhuennuste.
Meillä Suomessa tiedustelulakien vieminen läpi jo tällä vaalikaudella on toteutumassa (lakien sisällön käsittely on edessäpäin). Tiedustelulakien säätämisen yhteydessä on vedottu terroriuhkaan, teollisuusvakoiluun ja ulkovaltojen tiedustelun vastatiedustelun mahdollistamiseen. Kaikki ovat sinänsä perusteltavissa olevia uhkia. On vaara, että lakien avulla kansalaisten valvonta lisääntyy tietämättämme. Tietävätkö kansalaiset, mitä tiedusteluoikeuksia viranomaisilla on?
Siksi on tärkeää, että parlamentaarinen valvonta toimii myös käytännössä eikä vain periaatteessa. On vain luotettava kaikkien tahojen rakentavaan tahtotilaan.
::::::::::::::::
Tähän asti liberaalia demokratiaa uhkaaviksi vaaroiksi on nähty populismin kasvu ja illiberaalien valtioiden esimerkiksi EU:n yhtenäisyyttä horjuttavat toimet. Nyttemmin nähtävillä on tiettyjen valtioiden muodostama uhka, kun ne nykyaikaisilla tietoteknisillä välineillä urkkivat tietoja kehittyneistä länsimaista, sekaantuvat vaaleihin ja jopa poliittisen päätöksenteon sisältöön. Toisaalta on täysin arvailujen varassa, mitä tietoja kehittyneet länsimaat hankkivat autoritäärisesti johdetuista valtioista. Kysymys on tietoverkkoihin perustuvasta varustelukilpailusta.
Autoritäärisesti johdetut valtiot ovat keksineet oikotien kontrollin lisäämiseen sekä valtion sisällä että ulkomailla. Pitkällä digitaalisen kontrollin kehittämisessä ovat esimerkiksi Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä. Yhdysvallat ovat edellä mainitussa seurassa kehittyneen teknologiansa vuoksi – diktatuuriksi en sitä tietenkään väitä.
”Digitaalisilla diktatuureilla” tarkoitetaan selkeimmin Kiinaa ja Venäjää. Kiinalla on verrattomasti paremmat mahdollisuudet kehittää keinoja sitoa itseensä esimerkiksi Afrikan valtioita kuin Venäjällä. Kiina käyttää Afrikkaa koelaboratorionaan. Kuinka pitkälle Kiinan digitaalisesti ohjaava käsi yltää tulevaisuudessa? Venäjällä oli – toisissa olosuhteissa - tilaisuutensa 1950-luvulta 1970-luvulle vaikuttaa ns. kehitysmaihin, mutta se hukkasi mahdollisuutensa.
Voiko diktatuuri olla digitaalinen vientituote?
Digitaalisen kontrollin seurauksena luodaan riippuvuuksia, joissa epädemokraattisesti johdetun (afrikkalaisen) valtion edut liittyvät kiinalaisen teknologian hyväksikäyttöön. Seurauksia voi vain arvailla. Digitaalisuuden avulla kehittyvät maat voivat tehdä hyppäyksenomaisen kehitysloikan, mutta mihin kaikkeen ne käyttävät tarjottua mahdollisuutta?
Venäjä lähestyy kansalaisten kontrolloimista ja ulkovaltoihin kohdistuvaa vaikuttamista omista lähtökohdistaan. Venäjä potee edelleen vaikutusvaltavajetta, jota se yrittää korjata usein melko kömpelöillä ja yksioikoisilla teknisillä keinoilla, joista se jää usein kiinni. Toki venäläinen kulttuuri ja teknologia on kehittänyt pitkälle vietyjä ratkaisuja siviili- ja sotilaalliseen tiedusteluun ilman, että se on menestynyt kuluttajamarkkinoilla.
:::::::::::::::
Liberaali demokratia tarvitsisi tehokasta itsepuolustusta, kun sillä on vastassa demokratian pelisäännöistä piittaamattomia vastustajia. Mutta käyttääkö se tilaisuutensa oikein?
On hyvä joskus pohtia minkälaiselle kritiikille ja suoranaisille herjoille liberaali demokratia puoluerakenteineen antautuu esimerkiksi Suomessa. Oikea henkilö tätä pohtimaan ja arvioimaan on Jukka Lindfors ”Noin viikon uutiset” -uutissatiirista. Uuden Voima-lehden 8/2018 haastattelussa (”Vieläkö naurattaa?”) hän pelkää kyynistäneensä ihmisiä harjoittaessaan satiirisia heittoja politiikasta ja poliitikoista. Kuinka moni ”ottaa todesta” nämä leikin varjolla tapahtuvat ilkkumiset poliitikkojen kustannuksella?
Lindfors palauttaa poliitikkojen kunniaa Voima-lehden haastattelussa. Hän toteaa – pitkän radio- ja TV-uran tarjoaman kokemuksen pohjalta – että ”suomalaiset poliitikot ovat aika asiallisia, aika asiantuntevia, asioihin perehtyviä ja ahkeria - suurimmaksi osaksi fiksua porukkaa”. Tämä on helppo allekirjoittaa. Suuri osa netin keskusteluketjuista on aika vastenmielistä poliitikkojen haukkumista, jota olen parhaani mukana yrittänyt välttää näissä blogikirjoituksissa. Jos en puhu totta, niin jään heti kiinni, koska sivuilla kävijöitä on ollut pitkälti yli 200 000.
Lindfors on oikeassa sanoessaan, että kriittinen suhtautuminen kuuluu lännessä demokratiakäsitykseen jo periaatetasolla. Se pitää poliitikot kohtuullisesti kurissa. Ja jos lipsahduksia sattuu, on kritiikki ankaraa.
Lindfors toteaa, että meillä on liian kauan hoettu, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Tosiasiassa se on Lindforsin mielestä kamppailua siitä, kenen intressin mukaan mennään. Tässä en ole ihan samaa mieltä hänen kanssaan. Paitsi omien kannattajien edunvalvontaa, on politiikka myös kompromissien hakemista jopa niin pitkälle että puhutaan sinulle-minulle -problematiikasta. Itse en näe asiaa näin kyynisesti vaan uskon, että todellisia molempien (tai useiden) intressit huomioivia kompromisseja syntyy tuhka tiheään.
Lindfors haikailee politiikan puolustuspuheenvuoron perään. Sopii minulle. Mikä on todellinen vaihtoehto liberaalin demokratian puoluepolitiikalle? Populismi italialaiseen tapaan? Vai kenties taipuminen autoritaarisuuden suuntaan? Enpä usko, että näillä on suurtakaan kannatusta suomalaisten keskuudessa.
::::::::::::::::::
Onko demokratian vastaisku ”digitaalista diktatuuria” (tai autoritaarisuutta) vastaan ”digitaalinen demokratia”? Sitähän me parhaillaan yritämme erilaisissa yhteyksissä. Vastassa on valtiojohtoiset diktatoriset järjestelmät, jotka luovat itselleen tilapäisiä etuja kamppailussa liberaaleja demokratioita vastaan. Uskon kuitenkin tässäkin, että demokratian rakentavahenkinen itseään kritisoiva ja itseään korjaava järjestelmä selviää voittajana.
Digitaalinen diktatuuri merkitsee massiivista kontrollia tavallisia kansalaisia kohtaan.
Vapaammissa olosuhteissa on vaihtoehtoja olemassa olevan demokratian toteuttamiselle. Kotikunnassani on suunnitelmissa lähestyä demokratiaa lähidemokratian näkökulmasta: kunta jaetaan alueisiin (suurempiin kuin yksittäiset kylät) ja ne saavat kuusinumeroisen taloudellisen resurssin käyttöönsä. Tämä on eräs pienimuotoinen tapa luoda kuntalaisista lähtevää päätöksentekoa kansalaisten keskuuteen. Valtuustolle jäävät silti isommat kysymykset päätettäväksi. Ehkä ajatus tuoda ”ihmisen kokoiset asiat” ruohonjuuritason päätettäväksi on oikea tapa kohdata demokratian haasteet.
Demokratian mahdollisuus on siinä, että se säilyttää mahdollisimman välittömän yhteyden äänestäjiin olkoon kuinka ”digitaalinen” tahansa.
Olen viimevuosina tutustunut venäläiseen netissäoleviin julkaisuihin,kielenkääntäjä ohjelmien kautta,itselleni on tullut vaikutelma erittäin monipuolisesta, niin laadukaasta kuin vähemmän sellaisesta tarjonnasta.
VastaaPoistaEsimerkiksi Live ru tai Lenta ru, ovat meikäläisten iltapäivälehtien tasoisia julkaisuja,niistäkin voi joskus löytää jonkin hyväksi kokemani jutun.
Mielenkiintoinen sivusto on Ural Daily,sen seuraamisen aloitin ,silloin kun tuo lehti julkaisi Fortumin toimintaa uralilla kritisoivan jutun.
Myös vanhat panslavistiset ja eurasianismin agendaa edustavia sivustoja löytyy runsaasti,joten venäjä voidaan todeta ainakin nnettijulkaisujen muodossa varsin moniarvoiseksi.
Kun olen joutessani perehtynyt tuohon maailmaan itseäni on kummastuttanut, meikäläinen ja myös yleisemmin läntinen paradikma suhteessa Venäjään, puhutaan siitä vain kuin entisestä Neuvostoliitosta,yhtenä monotoonisena , mystisenä, erityisen pahana olentona.
Taloudellisesta ja bisneksen näkökulmasta Vedomosti, jonka aikaisemmin omisti Helsigin Sanomat ja Kommersant, ovat seuraamisen arvoisia alustoja.
Mitä tulee mainittuun ill-liberalismiin on sillekin tietynlainen tarve olemassa, koska kuten havaittu, varsinkin aglosaksien liberalismi,vapaus ilman vastuuta on tuottamassa tilanteen, missä läntisen taloudellisen liberaalit maat ajautuvat taloudellisesti kestämättömään tilanteeseen, kun varakkaat vautaat yksilöt, pyrkivät suojaamaan varallisuuttaan ja siirtämään kaiken kustanuksia aiheuttavan julkisenvallan harteille, velkaannuttaen näin olemassaolevat valtiolliset ja kunnalliset institutiot,tosin toteuttaen näin Karl Marxin ajatusta kansallisvaltioiden kuoleentumisesta,kapitalismin täydentyessä,tuo kuoleentuminen tapahtuu kun julkinen valta joutuu velkaantumisen asettamien paineiden muodossa markkinallistamaan ja yksityistämään omia toimintojaan, laajentaen näin kapitalisaation piiriä,kuten esimerkiksi meillä soten yhteydessä.
Tuo toinen tie ja malli näyttäisi olevan autoritäärisen kapitalismiin malli, missä julkisen vallan edustaja,kuten Kiinassa Turkissa ja useissa muissa maissa,antaa kyllä rikkaiden rikastua, mutta julkinen valta asettaa kuitenkin ne raamit, joita pääomapiirien täytyy noudattaa yhteisen hyvän päämäärien edistämiseen.
Viimeisten viikkojen ilmastonmuutos puheen, jopa hysterian eräs mahdollinen tavoite voi olla itsekkään liberaali,läntisen yksilön pakottaminen ottamaan huomioon ne vapaan liiberaalin yksilön ulkopuoliset voimat, joiden edessä tämän vapaan yksilön on alistuttava, kyse on meitä mahtavimmista luonnon prosesseista,vapaa yksilö on kohdannut voittajansa,tältäkin suunalta.
Totean jälleen olevani pohjoismaisen liberaalin demokratian kannalla.
VastaaPoistaMyös ilmastonmuutoksen osalta demokrattisesti johdetut valtiot toimivat vastuullisesti ja esimerkkinä muille.
Turkki ja Kiina eivät sovi esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteiden noudattamisesta.
Toki Google, Amazon ja knit ovat tehneet kaikensa rajatakseen kilpailijoiden menestymistä. Minulle sopisi varsin hyvin suurimpien yritysten pilkkomisen vakava pohdinta ja verotuksen kohdentaminen toimintamaan mukaan.