Suomalainen ongelma: rehellisyys ennen kaikkea?

Hesarissa oli tiedustelueversti evp, yliopisto-opettaja Martti J. Karin haastattelu, jossa hän korostaa Venäjän käyttäytymisestä ja olemuksesta samoja asioita, joita itsekin olen tuonut esille näissä kirjoituksissa. Haastattelu on julkaistu (10.10.2018) nimellä ”Venäjä kokee olevansa uhattu”.

Kari tuo esille, että venäjän kielessä on kolme sanaa ”valheelle”: ”Lozh” (valhe tai huijaus), ”nepravda” (epätotuus) ja ”vranjo” (valhe, jonka usea osapuoli tunnistaa valheeksi, mutta silti käyttäydytään kuin väite olisi totta).

Erityisesti viimeksi mainittu on mielenkiintoinen käsite. Se on jotain sukua Kellyanne Conwayn lanseeraamalle käsitteelle ”vaihtoehtoinen totuus”. Käsitteet eivät vastaa yksi yhteen toisiaan, koska Conwayn ”totuustulkintaa” eivät jaa kuin Trumpin kannattajat. Kansakunnan tasolla Conwayn käsite on itse asiassa polarisoiva, kansakuntaa jakava. Mutta se siitä.

Suomalaisille ”vranjo” on vaikea käsite, koska pidämme itseämme rehellisinä. Olen myös itse niin faktaorientoitunut, että on vaikeaa sulattaa totuuden ja valheen risteytystä. Joku voisi ilkeästi todeta, että kansainvälistyminen on pikavauhtia häivyttämässä turhanoloiset kuvitelmamme suomalaisesta rehellisyydestä. Osallistumme siis rehellisyyden vesittämiseen kovaa vauhtia.

Vranjossa ei ole kysymys hätävalheesta, vaan käsittääkseni osittain ”suurpiirteisestä” ja osittain tarkoitushakuisesta suhtautumisesta totuuteen. Joka tapauksessa vranjo-käsite on hyvä työväline venäläisyyden ymmärtämiseen.

Venäläiset ovat kai kautta aikojen arvioineet meitä suomalasia ”tsuhniksi”, muuten ahkeriksi ja osaaviksi, mutta hieman hitaiksi. ”Vranjon” vieraaksi kokemisen tuntu meidän moraalissamme on yksi osa tätä hölmön kuvaa. Emme ymmärrä epätoden puhumista totena: venäläinen elastinen totuuskäsite on meille liikaa. Ehkä oma viimekätinen arvioni näistä ajatuksista on, että venäläiset ovat luoneet ”vranjon” selvitäkseen historian saatossa päällevyöryneistä mullistuksista.

Venäjä on joutunut mm. mongolien, Napoleonin, Hitlerin yliajamiksi ja koko ajan, viime sotien jälkeenkin – kuten Kari toteaa – venäläisten pelkona on ollut joutua piiritetyksi. Itse asiassa he ovat nykyisinkin Naton taholta ”piiritettyjä”. On melko turhaa kiistää monien venäläisten kokemusta vihamielisten voimien ympäröidyksi joutumisesta. Heille se näyttää olevan historiallisen kokemuksen valossa totta.

Se, minkä länsi kokee uhkaksi – ja jonka seurauksena länsi valmistautuu torjumaan uhan - näyttää Venäjän kannalta puolustautumiselta lännen uhkaa vastaan. Mikä Venäjää uhkaa? Lännen korkeampi teknologia, jota kuilua Venäjä ei pysty kuromaan umpeen. Suojautuakseen Venäjä haluaa oman internetin. Samalla se pystyy kontrolloimaan omia kansalaisiaan entistä tehokkaammin. Venäläisessä kokemuksessa ei ole mitään uutta. Jo Yhdysvaltain maineikas suurlähettiläs George F. Kennan totesi 1940-luvun lopulla, että Kreml ”suhtautuu neuroottisesti maailman tapahtumiin” ja tämän takana on sen perinnäinen turvattomuuden tunne. Turvallisuutta uhkasi taloudellisesti ylivoimainen länsi.

Ja kyllähän meidän suomalaistenkin Venäjä-pelossa on muistumia menneiltä vuosisadoilta. Toisaalta Suomi Ruotsin osana aiheutti monta kauhun kokemusta venäläisille lukuisissa Ruotsin käynnistämissä sodissa.

Martti J. Kari suomentaa vranjon ”taktiseksi totuudeksi”. Lännessä tulkitaan, että Venäjä hankkii aggressiivisuudellaan itselleen vihollisia, mutta Venäjä itse käsittää viholliset vihollisiksi ”ennen kuin ne ovat sitä itse välttämättä tajunneet”.

Tarkoitus pyhittää keinot: monet venäläiset tuntevat ilmeisesti aitoa pelkoa, että heitä uhataan, mutta samalla Venäjän johto käyttää pelkoa hyväkseen pysyäkseen vallassa.

Tietenkin Kari kommentoi myös Suomen läheisyyttä Venäjän naapuruudessa. Kari esittää Venäjän Suomen suunnan pelolle samat perustelut, mitä Venäjä on esittänyt ”viimeiset 100 vuotta”. Tässä skenaariossa Suomi muodostaa uhkan kolmannen tahon hyökkäysväylänä Venäjän kimppuun.

Siispä johtopäätökseni on, että Suomen ei pidä antaa itsestään sellaista kuvaa, että uhka täältä käsin kohdistuu Venäjään.