Hallitustunnustelijan työ on päätöksessä. Ohjelmaneuvottelut ovat jo alkaneet viiden puolueen kesken. Yhteistyökykyiset ja -haluiset – tunnustelijan mukaan – kokoontuivat tiedostustilaisuuteen eduskuntaan. Kaikki mukanaolijat ovat olivat hyvin varovaisia lausunnoissaan. Miksi?
Tuntuu siltä, että tietty epäusko vallitsee vieläkin hallituksen ohjelman ja itse hallituksen muodostamisen ympärillä. Toisaalta olisihan tämä vaihe voinut kestää kauemminkin. Ehkä tilanne tuli niin nopeasti eteen, että kaikki olivat vähän ällikälle lyötyjä. Sinipunaahan tässä piti sekoitella kasaan!
On sanottu, että Rinne joutui anelemaan keskustaa hallitukseen ja tämä antoi ja antaa keskustalle pelin paikan, koska kokoomus ainakin toistaiseksi on kuvioista ulkona. Ollaanko siis yhden vaihtoehdon varassa?
Perusasetelma on mutkikas, koska kaikkien puolueiden kannatus jäi vaaleissa reilusti alle 20 prosentin. Hallituksen muodostamisesta ovat kaikki odottaneet vaikeaa prosessia. Tähän liittyen tiedotustilaisuudessa ei taidettu mainita kertaakaan puoluetta nimeltä perussuomalaiset! Toiseksi suurin puolue on ajettu/ajautunut paitsioon perusteellisesti?
Yritän seuraavassa lyhyesti pohtia, miten tähän tilanteeseen on päädytty. Aloitetaan ratkaisijan paikalle ajautuneesta keskustasta. Puolue ilmoitti, ettei sillä vaalit hävinneenä ole ensikäden oikeutta pyrkiä hallitukseen, voittajat ratkaiskoon asian. No, voittajia on monenlaisia: ainakin kokoomus, perussuomalaiset, vihreät, vasemmistoliitto ja sdp voivat sanoa voittaneensa vaaleissa. Itse asiassa nyt tunnusteltuun punamultapohjaan (Rinteen käyttämä ilmaisu: ”Tulevaisuuden tekijät – uusi punamulta”) oli eksynyt pelkästään voittajia lukuun ottamatta Suomen keskustaa.
Jäin miettimään Juha Sipilän tuntemuksia. Antti Rinteen tavoitteena on muutoksen hallitus ja tuo muutos tarkoittaa muutosta edelliseen hallitukseen, jonka johdossa oli Sipilä. Olin aistivinani Sipilässä vaivaantuneisuutta. En ollut aivan vakuuttunut, että hän uskoo hallituksen syntyvän tältä pohjalta. Joutuuhan uusi hallitus korjaamaan hänen hallituksensa epäsuosittuja päätöksiä. Sipilän asema keskustan syksyyn asti toimivana puheenjohtajana on kiusallinen. Hän on ehtinyt kieltäytyä puhemiehen ja ministerin tehtävistä. Onkohan hän jälleen kerran liian äkkinäinen puheissaan?
Spekulointi saattaa olla tietysti turhaa. Keskusta aivan aidosti kokee tilanteen niin, että kynnyskysymyksissä pitää olla lujana, muutoin puolue menettää uskottavuutensa kannattajien silmissä.
Keskusta kysyi kenttäväeltään mielipidettä hallitusohjelmaneuvotteluihin menosta. Murskaava enemmistö kannatti mukaanmenoa. Näytti siltä, että nyt vasta purkautui turhautuminen edellisen hallituksen politiikkaan, joka aiheutti rökäletappion puolueelle. Haluttiin päästä korjaamaan erehdykset.
Se epäily ja arvostelu, joka pitkin matkaa piili keskustan kentällä, sai näin sinetin. Ehkä on niin, että keskustassa on totuttu yksipäiseen johtoon niin perusteellisesti, että ei tohdita asettaa kyseenalaiseksi edes puheenjohtajan selvästi puolueen kannalta virheellistä linjaa.
Myöskään Petteri Orpon takana oleva kenttäväki ei uskoakseni ole ihan yksimielinen Orpon linjasta. On niitä, jotka olisivat halunneet madaltaa ehtojen kynnystä ja mennä mukaan ohjelmaneuvotteluihin. Nyt tuli tunne, että puolue ikään kuin ajamalla ajoi itsensä törmäyskurssille sdp:n kanssa. Mikä osuus Elina Lepomäellä on tässä kompromissittomuudessa? Epäilen, että kenttäväki on osittain eri linjalla kuin puolueen kellokkaat.
Oppositiossa on Rinteen onnistuessa Suomen puoluekentän kolme oikeistolaisinta puoletta. Keskenään nämä eivät silti välttämättä löydä toisiaan, sillä perussuomalaiset edustavat oikeistokonservatismia ja kokoomus oikeistoliberalismia.
Olen melko varma, että joidenkin taustavaikuttajien mielessä häilyy ajatus keskustan ja kokoomuksen yhteistyön jatkumisesta kaiken jälkeen. Nythän on testattu, että keskustan EI hallitusneuvotteluille on jo kerran poljettu matalaksi.
Mutta miten on uskottavuuden laita, jos vielä pyöräytetään asiat ympäri?
Keskusta saa maakuntahallintonsa,ovat pelimiehiä.
VastaaPoista