Puoluekartta uusiksi?

Perussuomalaisten asemaa puoluekartalla on syytä pohtia tarkemmin, koska se kertoo jostain laajemmasta muutoksesta politiikassa ja puoluekentässä. Viimeksi asia on tullut esille pohdittaessa eduskunnan suuren salin istumajärjestystä. Rkp haluaisi ”muuttaa” keskemmälle salia perustuen ideologiseen asemaansa. Perussuomalaiset haluaisi pysyä keskellä, mutta puolueiden enemmistö haluaisi sen salin oikeaan laitaan. Vastustuksen syyksi perussuomalaiset esittää, että puolue kuuluu talouspoliittisesti keskustaan. Toisenlaisiakin syitä on esitetty: äärimmäisenä oikealla olevien istumapaikat ovat lehdistölehterin alla. Sieltä on vaikea päästä kuviin….. Jos tarkastellaan asiaa juuri uusiutuneen eduskunnan arvokartan näkökulmasta, niin perussuomalaisten kansanedustajien huomattava enemmistö sijaitsee oikeistokonservatiivien lohkossa. Sikäli on täysin perustelua sijoittaa heidät salin oikeaan reunaan. Hämmentävää on, että keskustan kansanedustajat sijoittuvat samassa arvonelikentässä yhtä huomattavalta osin oikeistokonservatiiveihin kuin perussuomalaiset!

Pitäisikö siis siirtää keskustakin oikealle puolelle salia, jossa syntyy näköjään tungosta? Syntynyt vaikutelma ei ole näköharhaa, sillä puoluekenttä on polarisoitunut voimakkaasti, vaikka päinvastaistakin on väitetty: puheissa halutaan kuulua keskustaan, mutta arvokartta osoittaa suunnan oikealle (jota sitten ujostellaan)!

Keskustan osalta voidaan vielä todeta, että Juha Sipilän linjaus (?) siirtää keskusta oikeistoliberaalin lohkoon, ei tunnu vastaavan todellisuutta, sillä keskustalaiset kansanedustajat haluavat arvokartan mukaan tukeutua konservatismiin. Puoluekentän teoreettinen painopiste siirtyi vasemmistopuolueiden menestyksen seurauksena vasemmalle, mutta kokonaisuutena painopiste on edelleen oikealla. Samalla ääripäät ovat loitontuneet tosistaan.

Ei ihme, että hallitusta on vaikeaa saada pystyyn.

Eihän näissä siirtymissä ole sinänsä mitään ennenkuulumatonta. Viime vuosisadalla seitsemänkymmentäluvulle tultaessa puoluekentän painopiste oli siirtynyt vasemmalle. Oikealle jäi niin paljon tilaa, että silloin suunniteltiin puolitosissaan oikeistopuoluetta ihan vain sen takia, että saataisiin hiekkasäkki, jota mäiskiä.

Paitsi ideologisesti on tapahtumassa mielenkiintoisia muutoksia myös maantieteellisesti. HS:n Vieraskynä-palstalla 27.4.2019 professori Sami Moisio pohtii kirjoituksessaan ”Alueiden kosto näkyy jo Suomenkin politiikassa”, kuinka perussuomalaisten kannatus on löytänyt uusia etenemisväyliä maantieteellisesti yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttuessa. Sinänsä ei ole uutta, että suurkaupunkien (tai keskisuurten kaupunkien) väliset alueet ja niiden työtätekevät ovat kaikkialla läntisessä maailmassa jonkinasteisessa ahdingossa. Kuten historian kuluessa niin monesti, niin jälleen kerran kehitys näkyi ensin Yhdysvalloissa, jossa ns. ruostevyöhykkeen duunarit nousivat kapinaan demokraattipuolueen vanhoilla kannatusalueilla. Kapina satoi Donald Trumpin laariin.

Huomattava osa ns. keltaliivien kannattajista on tullut Pariisiin ”alueilta”, siis maaseudulta, jossa köyhtyminen tai suhteellinen köyhtyminen on tämän päivän todellisuutta. Myös Brittein saarten brexit-kuohunta juontaa juurensa osittain Britannian alueilta. Sama ilmiö näkyy myös Itävallassa.

Moision käyttämä sana ”kosto” tuntuu perustellulta tässä yhteydessä. Hän pohtii tarkemmin perussuomalaisten kannatuksen sijoittumista alueille. Hän toteaa, että perussuomalaiset on suurin puolue äänestysalueilla, jotka sijoittuvat suurten ja keskisuurten kaupunkien reuna-alueille. Tämä koskee erityisesti etelän ”rintamaita”, vauraina pidettyjä alueita, jotka ovat menettäneet aiempaa vetovoimaana. ”Perussuomalainen ketju” ulottuu Rauman seudulta Varsinais-Suomen ja Keski-Uudenmaan kautta Lahden eteläpuolelta Haminan seudulle yli sadan äänestysalueen voimin. Toinen laaja ketju ulottuu Porin seudulta Etelä-Pohjanmaan ja Pirkanmaan reuna-alueiden kautta Tampereen ja Jyväskylän välisille maaseutualueille.

Edellä esitetystä otan tarkemman tarkastelun kohteeksi Uusimaan, jonka keski- ja itäosiin on muodostunut Tuusulan, Hyvinkään, Vihdin, Nurmijärven, Mäntsälän, Pornaisten, Askolan kuntien muodostama alue, jossa perussuomalaiset on suurin puolue. Mitään näistä kunnista ei voida pitää ”vähäväkisinä”. Ne ovat vauraita kuntia.

Vanhoista puolueista kovaan puristukseen on joutunut keskusta, jolta perussuomalaiset ovat vieneet tilaa. Joitakin yhtymäkohtia löytyy varmaankin Veikko Vennamon smp:n menestyksen syihin ja seurauksiin. Silloinkin elinkelpoisuus monilla alueilla heikkeni ja aiheutti levotonta liikkumista paitsi puoluekentässä niin myös fyysisesti muuttoliikkeenä. Suomen keskusta oli silloinkin suurin sijaiskärsijä. Vain keskustan ällistyttävä toipumiskyky useampaan otteeseen on pelastanut puolueen.

Hallituksia muodostettaessa Moision mainitseman ”Väli-Suomen” merkitys saattaa kasvaa. Juuri tässä on perussuomalaisten potentiaali.

Paitsi elinkelpoisuudesta on kysymys myös maahanmuuton vastustamisesta. Valtiovallan ei katsota enää pitävän huolta maaseudun vanhojen rintamaiden asumiskelpoisuudesta, vaan suosii väitetysti maahanmuuttoa kotimaan työtätekevien sijasta. On eri asia pitääkö asia paikkansa. Kysymys on tunteesta ja tunnetilasta, joka on vallannut monien maaseudun ihmisten ajatukset.

Samaan aikaan keskusalueiden kaupungit ja suurkaupungit ovat astuneet barrikadeille vastustamaan ”maakunnallistamista” ainakin Uudellamaalla, mutta muuallakin. Palvelujen tuottamisen ydinyksikkönä nähdään kunta tai kuntayhtymä, josta todisteena on esimerkiksi laaja oman kuntani paikallislehdessä 1.5.2019 julkaistu 26 uusmaalaisen kaupunginjohtajan (tai vast.) julkilauma, jossa puolustetaan kuntien roolia tuottaa sotepalvelut.

::::::::::::::::::::::::

On pakko tarkastella Suomessa tapahtuneita puoluekentän muutoksia myös laajemmasta näkökulmasta. Mitkä olisivat keskeiset muutosajurit? Yritän ohessa käydä läpi keskeisimpiä kursorisesti.

Sekä maaseutua että suurkaupunkeja heiluttaa globalisoituminen. Mieleen tulivat seuraavat: 1) Erilaisten tuotteiden valmistaminen on siirtynyt halvemman työvoiman maihin globaalin kilpailun seurauksena , 2) Työntekijöiden etujärjestöt ovat joutuneet ahtaaseen rakoon puolustaessaan kovassa kilpailussa asemiaan ja 3) Teknologian nopea kehitys on toisaalta mahdollistanut tuotannon globaalin hajauttamisen, mutta toisaalta keskittänyt tuotantoa työvoiman sijoittumissyistä.

Työpaikkoja syntyy polarisoituen matalapalkka- ja korkeasti palkattuihin töihin. Ahdinko näkyy maaseudulla, jossa matalapalkkatöitä ei synny, koska ei ole suurta kysyntää, eikä myöskään korkeapalkkatöitä johtuen työvoimatarpeista ja sijaintitekijöistä.

Anna-Sofia Bernerin laaja artikkeli ”Töitä konsultille ja koiravahdille” (4.5.2019) kertoo tarkemmin työn jakautumisesta Yhdysvalloissa nimenomaan uusien töiden näkökulmasta. Hän viittaa tässä taloustieteilijä David Autorin uusien töiden ryhmittelyyn. Tänään syntyy 1) korkean teknologian töitä, 2) suhteellisen vaatimattomasti palkattuja hyvätuloisia palvelevia töitä (”hyvinvointivalmentajat”) ja 3) pienipalkkaisia rutiinitehtävien töitä, joihin toisaalta automaatio puree. Sama suuntaus on osin nähtävissä Suomessakin ja kehitys kiihtynee.

Yksi merkittävä muutos on palkkatulojen heikkenevä suhde pääomatuloihin. Yritysten voitot ovat kasvaneet, mutta työntekijöiden suhteellisen stabiileina pysyvien palkkojen kustannuksella.

Kysymys ei välttämättä ole työllisyysasteen mataluudesta, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa (ja Suomessa Uudellamaalla) työpaikkoja on runsaasti työvoimapulaan saakka. Ehkä perimmäisenä syynä puoluekentän pirstoutumiseen on eriarvoisuus työpaikkojen polarisoitumisen vuoksi ja epävarmuus tulevaisuudesta, joka loitontaa ihmisiä perinteisten puolueiden lupauksista. Haetaan uutta, mutta tien päässä voi odottaa pettymys, sillä ihmelääkkeitä ei ole.

Vielä on huomioitava, että väestön vanheneminen heikentää suurta osaa maaseudun kuntien elinvoimasta.

Kaikki edellä mainitut muutosajurit yhteensä laskien tulevaisuuden näkymät ovat dramaattiset. Edustukselliselta demokratialta vaaditaan suurta muutosherkkyyttä, mutta myös kykyä pitää ihmiset mukana.

Pitäisikö puoluekartta uusia vastaamaan tämän päivän vaatimuksia? Populistit eri maissa on nähtävissä viestin tuojina muutoksen tarpeesta puoluekentässä. Toisaalta perinteiset puolueet eivät ole jääneet makaamaan tuleen, vaan ovat uudistuneet voimavarojensa puitteissa.

Taustalla on epäily, että populististen puolueiden esittämä muutos perustuu liiaksi protestina olemassa olevaa vastaan ja liian vähän toteutettavissa oleviin vaihtoehtoihin.