Olin parhaassa nuorisokulttuurin kulutus- ja omaksumisiässä vuonna 1967, kun hippieliike (kirjoitan sen vanhasta muistista näin, en ”hippi”) löi läpi. En ollut hippie, en lähellekään, mutta kuuntelin musiikkia innostuksen vallassa, samoin uutisia liikkeen värikkäistä vaiheista. Olin hiljaa, mutta päässä kiehui. Tein kumousta sisälläni! Tänä päivänä hippieliike ja käsite hippie yhdistetään mitä erilaisimpiin yhteyksiin. Siitä on tullut eräänlainen yleisilmaus ja symboli vapauden tunteelle ja yhteiskunnalliselle hätkähdyttämiselle, mitä näillä sitten ikinä tarkoitetaankin.
Yritän välttää jälkijättöistä kyynisyyttä asiaa käsitellessäni, sillä itse uskoin nuorison nousuun tosissani vuonna 1967. Tänä päivänä näen koko ilmiön oikeastaan kahdesta ääripäästä käsin. Ensimmäisen näkökulman tarjoaa Scott McKenzien valtava hittilevy ”San Francisco” (säv. John Phillips) , johon kriitikot suhtautuivat vähätellen, hieman sillä tavalla, että ”osasipa kaveri vetää oikeasta narusta”. Mielestäni tuo kappale kuvaa kuitenkin hippiyttä hyvin realistisella ja rehellisellä tavalla, ei enempää eikä vähempää. Laulussa, sen keskivaiheilla, on hieno julistuksenomainen kohta, jossa McKenzie pauhaa ylväästi: ”There´s a whole generation with a new explanation, People in motion”. Juuri tätä hippieliike edusti tuolloin minulle: sisäistin asian niin, että nuoriso ”ottaa vallan” käsiinsä ja julistaa rauhan ja rakkauden sanomaa.
Mikä on toinen näkökulma? Sen tarjoaa edesmennyt Beatle George Harrison, joka tylysti näki liikkeen ilmiönä, jossa happotyypit pitkine hiuksineen kokoontuivat kaikkialta Yhdysvalloista San Franciscon Haight Ashburylle polttamaan pilveä ilman sen vakavammin otettavaa yhteiskunnallista sanomaa. Harrisonin pettymys oli suuri, kun hän oli juuri sisäistänyt Maharishi Mahesh Yogin opit. Siinä ne elementit ovat: McKenzien idealistinen näkemys vallankumouksellisesta yhteiskunnallisesta tilanteesta ja Harrison kyyninen liikkeen mitätöinti. No, hippieliike oli näitä molempia, mutta enimmäkseen kaikkea tältä väliltä.
Ymmärrän hyvin hippieliikkeen silloisen ja nykyisen symboliarvon. Se joka tapauksessa nosti nuorisokulttuurin uudelle tasolle. Siihen liitettiin monia ajasta nousevia teemoja ja se itse loi uudenlaista ajattelua. Lyhyesti voisi mainita vaikkapa seuraavat: Vietnamin sodan vastaisuus (Make Love, Not War), rauhanaate laajemminkin, suvaitsevaisuus (raja tuli kyllä vastaan, kun syntyi asetelma uudet hipit/vanhat hipit!), vapaa rakkaus, erimuotoiset vastakulttuuri-ilmiöt, protestiliike vallanpitäjiä kohtaan, värikäs pukeutuminen ja pitkät hiukset, 1960-luvun poliittisen kuohunnan osana toimiminen, psykedelia eri muodoissaan, Timothy Learin LSD-kokeilut….
::::::::::::::::::
Hippieliikkeen historian on monissa lähteissä katsottu alkaneen vuonna 1958 ilmestyneestä Jack Kerouacin kuuluisasta teoksesta ”Matkalla”. Ainakin tuo kirja ilmensi pyrkimystä irtaantua ”yhteiskunnan ulkopuolelle” huumekokeiluineen. Siitä tuli klassikko.
Täyteen eliksiiriin hippieliike puhkesi Haight-Ashburyn kaupunginosassa San Franciscossa vuosina 1965-1966 ja varsinkin vuonna 1967. ”Alkuperäisiä” hippejä olivat beatnikit, jotka loivat vastakulttuurin keskuksen San Franciscoon. Vähitellen ilmiö veti puoleensa taiteilijoita , muusikkoja ja poliittisia radikaaleja. Suurimmillaan Haight-Ashbury oli huomattava hippiekeskus. Koskaan heimoutumaan pyrkinyt hippieliike ei kuitenkaan sulautunut yhdeksi, vaan pysyi väljänä ja herkästi pirstoutuvana ilmiönä.
Keskeinen yhdessä pitävä voima oli musiikki. Phillipsin-McKenzien ”San Francisco” ei ollut oikeastaan varsinainen kapinallisen hippieliikkeen tunnusmelodia, vaan enemmänkin hippieliikkeen popularisoija. Varsinaisia tunnuskappaleita olivat esimerkiksi Jefferson Airplanen ”White Rabbit” suorasukaisine LSD-viittauksinen ja Eric Burdonin ”San Franciscan Nights”. Aivan keskeinen tapahtuma oli kesäkuussa 1967 järjestetty Monterey Pop, kaikkien rockmusiikkifestivaalien äiti. Paikalle kertyi ”epäkaupalliseen” tilaisuuteen peräti 200 000 ihmistä. Siellä hippieliikkeen kyllästämässä ilmapiirissä löivät läpi Jimi Hendrix ja Janis Joplin, molemmat ikonisia hippiehahmoja, mutta myöhemmin paljon muutakin. Vuosi 1967 oli varsinainen ”rakkauden kesä”. Nopeasti uusia virtauksia omaksuneet Beatlet esittivät oman tulkintansa rakkauden kesästä: ”All You Need Is Love”.
Kaiken kaikkiaan vuosi 1967 oli sekä hippieliikkeen että rockmusiikin (silloin vielä nimellä ”pop”) kulminaatiopiste. Ne siis osuivat samalle vuodelle, joka lisäsi nuorisokulttuurin voimaantumisen eliksiiriä. Vaikka hippieliikkeen tunnettuus kasvoi vielä vuonna 1968 ja vuonna 1969, vallankumous on usein – kuten tässäkin tapauksessa - parhaimmillaan nousuvaiheessa.
Pisimmälle viedyt yhteenliittymät olivat hippiekommuuneja, joita alettiin perustaa varhaisessa vaiheessa, mutta jälleen synergioiden yhteensopimattomuus esti laajemman poliittisen ja yhteiskunnallisen liikehdinnän. Kaupallisuus, ”tähteys” ja viihteellistyminen alkoivat tuhota hippieliikkeen alkuperäisiä perustuksia sisältä päin.
Syystäkin Vietnamin sodan vastaista liikettä pidetään yhtenä hippieliikkeen tärkeimmistä organisoitumisista. Televisio lisäsi sekä sodan vastustajien että kannattajien näkyvyyttä. Sodanvastaisuus yhdisti nyt ensi kertaa hyvin erilaisia tahoja yhteisen tahtotilan taakse, ja voidaan sanoa, että Vietnamin sodan vastaisuus sai melkoisesti buustia hippieliikkeestä. Sodan vastainen ankara protesti jakoi amerikkalaisia sodan kammoajiin ja sotaa puolustaviin. Syntyi Rchard Nixonin ”suuri hiljainen enemmistö” puolustamaan sodan päämääriä.
Hippieliike sai vaihtelevan vastaanoton muualla läntisessä maailmassa. Sivuutan tässä kuitenkin vaikutukset esim. Euroopassa. Vuonna 1968 tehdyn tutkimuksen mukaan 0,2 prosenttia amerikkalaisista ilmoitti olevansa hippejä. Elettiin koko liikkeen huippuvuotta. Yritys siirtää painopistettä poliittisen vaikuttamisen suuntaan johti yippieliikkeen perustamiseen, mutta jälleen voiman hakeminen laajenevasta yhteistyöstä kuivahti nopeasti.
”Flower powerin” suuruuden symboliksi koettu Woodstockin festivaali oli valtavasta menestyksestään huolimatta koko liikkeen lopun alkua. Ei ehkä tapahtunut ihan ensimmäinen kerta historiassa, kun jonkin liikkeen huippuhetki osoittautuu samalla joutsenlauluksi.
Hippieliikkeeseen on yhdistetty enemmän tai vähemmän siihen kuuluvia osia, kuten Beatles-keskeinen itämaisten uskontojen läpimurto lännessä, LSD:n läpimurto muotihuumeena, väkivaltarikokset, joiden yhteys itse hippieliikkeeseen on mielestäni vain välillinen. Flower powerin vaikutus ei ole vieläkään loppunut. Hippieliikkeellä on ollut välillinen vaikutus hippieajan jälkeiseen rauhanliikkeeseen, luonnonsuojeluaatteeseen, vihreään liikkeeseen, seksuaaliseen vapautumiseen, yhteisöasumiseen, ympäristösuojeluun jne.
Kyynikko voisi sanoa myös, että yksi hippieliikkeen merkittävimpiä vaikutuksia on ollut liberalismin vastaisen konservatiivisen liikkeen (Conservative Movement) ilmaantuminen vallitsevaksi ideologiaksi varsinkin Yhdysvalloissa!
::::::::::::::::::
Suomessa hippieliikkeen hahmoksi nostettiin Jukka Kuoppamäki, joka ei nyt ihan ensimmäisenä tule mieleen, jos ajatellaan uskottavaa vaihtoehtoa ”Suomen hippieksi”. Meillä hippieliike saavutti jonkinlaisen aseman myöhästyneenä, kuten niin monesti aikaisemminkin on tapahtunut uusien virtausten kohdalla. Suomessakin hippieliikkeellä oli – joskin rajatusti – vaikutusta taiteisiin, musiikkiin, happeningeihin ja underground-ryhmiin. Vaihtoehtoisen elämäntavan kulttuurilla oli vain vähän merkitystä Suomessa. Ehkä merkittävin hippieliikkeen suora vaikutus oli ”Hair-musikaalin” menestyminen Suomessa vuosina 1969-1971.
Yksi todella merkittävä seurannaisilmiö liikkeestä oli kun Turun Ruissalossa järjestettiin vuonna 1970 ”Turun Ruisrock” Woodstockin malliin.
Hippieliikeen kaltaista aktivismia on edelleen nähtävissä monenlaisissa yhteyksissä. Tässä mielessä käsite ”hippie” on jäänyt elämään. Joskus sen merkitystä suurennellaan, mutta tyhjäksi sitä ei voi missään tapauksessa leimata.
PS
Tuo edellä oleva on kirjoitettu neljä viikkoa sitten. Hesari laajentaa kuvaa artikkelissaan ”Legendaarinen kesä 1969” 1.6.2019 (Alma Onali).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti