Turvallisuuspoliittinen kuva muuttuu ja tarkentuu

Ranskan presidentti Emmanuel Macron hätkähdytti julistamalla The Economistissa Naton aivokuolleeksi. Macronin tarkoitus oli herätellä Nato-kumppaneitaan. Ei hän tarkoittanut lausuntoaan otettavaksi kirjaimellisesti. Olipahan muistutus siitä, että nykyinen liittolaismaiden etujen ristiriitatilanne Naton sisällä on asia, josta puhuminen on ollut vaikeaa.

Macron moitti Natoa yhteistyön puutteista ja Yhdysvaltain presidenttiä ennalta-arvaamattomuudesta. Hän viittasi siihen tosiasiaan, että eurooppalaiset liittolaiset eivät voi enää luottaa USA:n apuun. Hyökkäys Naton puutteellisia yhteistyökyvykkyyksiä vastaan oli niin voimakas, että liittokansleri Angela Merkel ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kiirehtivät torjumaan Macronin lausumat, minkä Macron tietenkin tiesi jo ennakolta.

Mielenkiintoista tässä oli se, että Macron käytti tilaisuutta hyväkseen ajankohtana, jolloin juhlittiin Berliinin muurin 30 vuoden takaista murtumista. Hän siis pilasi juhlat ainakin osittain. Tiesipähän saavansa maksimaalisen huomion. Mutta Macronin viestissä oli totta enemmän kuin toinen puoli.

Jotkut ovat nähneet länsivaltojen keskuudessa syntyneessä tilanteessa tyhjiön, jota Macron yrittää täyttää. Miten se ilmenee? Ei tarvitse kuin vilkaista Lähi-idän tilannetta niin havaitsee, että koordinaation puute on leimaa antava piirre Nato-liittolaisten kesken. Maallikko ihmettelee, mitä pitää sisällään Turkin Nato-jäsenyys. Mihin se Turkkia sitoo? Macron haluaa negatiivistyylisellä aloitteellisuudellaan tarttua härkää sarvista ja tehdä tilaa itselleen ja Ranskalle.

Nyt on nähty, että Donald Trump ei katso aiheelliseksi tiedottaa Yhdysvaltain joukkojen siirroista Syyriassa: America first! Samainen välinpitämättömyys leimaa Trumpin muitakin toimia. Asiaan kuuluu että ulkoministeri Mike Pompeo käyttää muurin 30-vuotisjuhlissa kohteliaan puheen Naton yhteistyökyvystä….. tynnyri kumisee tyhjyyttään….

Monien mielestä Naton pitäisi olla vahvimmillaan, kun maailmantilanne on täynnä ristiriitaisuuksia ja kummallisuuksia. Jo Kiinan ja Venäjän aggressiivinen - rauhanaikainen - toiminta edellyttäisi – jos vanhat merkit pitäisivät paikkana - liittolaisten saumatonta yhteistyötä.

Trumpin vaatimus eurooppalaisten liittolaisten puolustusmenojen kahden prosentin bkt-osuudesta on joillekin maille erittäin vaativa tavoite. On siis kehitettävä vaihtoehtoisia strategioita. Siksi Macron tähyääkin EU-maiden tiiviimpään suhteeseen puolustus- ja turvallisuusasioissa. Presidentti Niinistön ajoittain suuria epäilyjä herättänyt vannominen Euroopan turvallisuusyhteistyön nimiin on Macronin lausunnon valossa hyvinkin perusteltavissa. Toki matkaa yhteiseen puolustukseen on maratonin verran….

Ongelmana on Nato-maiden sisäpolitiikan riitaisuus: Englanti, Italia, Saksa, Espanja ovat kaikki enemmän tai vähemmän sekavassa tilassa. Naton koossa pysyminen vaatii hyvin toimiakseen liberaalin demokratian vahvaa voimassa oloa eikä nykyisen kaltaista puoluekentän samanaikaista polarisoitumis- ja pirstoutumisilmiötä. Meneillään on henkien taistelu toisaalta liberaalidemokraattisten voimien puolustuksellisen taistelun ja toisaalta aggressiivisten populististen ja nationalististen voimien välillä.

::::::::::::::::::::::

Kuin tilauksesta juuri tähän kohtaan ajoittuivat puolustusministeri Antti Kaikkosen ja meppi Eero Heinäluoman puheenvuorot Suomen turvallisuuspolitiikan kahdesta uudesta näkökulmasta. Jotenkin minusta tuntuu, että heidän pitämänsä puheenvuorot edustavat uutta maltillista turvallisuuspoliittista aspektia Jussi Niinistön poukkoilevan ja yli-innokkaan Nato-aktiivisuuden jälkeen.

Kaikkonen totesi valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa 11.11.2019, että meidän on vältettävä – niin kuin hän sanoi – ”kyberalarmismia”, so. liioiteltua uhkakuvien maalailua. Uskon, että puheenvuoro on tarkkaan mietitty ja myös presidentin tarkistama linjapuhe. Merkit maatamme uhkaavasta kyberhyökkäyksestä ovat vähäiset.

Kaikkonen totesi myös pitävänsä monia uusia ”sotakäsitteitä” ongelmallisina ja osittain yliampuvina (hybridisodankäynti, informaatiosota). Tervetulleita huomioita! Kysymys on merkittävästä vasta-argumentista niiden väitettyjen uhkien keskellä, joiden parissa elämme. Tietenkään Kaikkonen ei ollut puheessaan naiivi. Koko ajan voi tapahtua melkein mitä tahansa, selkeät ylilyönnit on kuitenkin torjuttava. Vapaasti tulkiten ymmärrän Kaikkosen tarkoittaneen mm. Ruotsin rannikon taannoisia ”sukellusvenenäkyjä” ja Airiston helmen maahanhyökkäystä varten suunnitellun ”helikopteritukikohdan” kaltaisia sensaatiotavoitteisuutta ruokkivia uutisotsakoita ja artikkeleita, joiden tarkoitus oli ainakin rivien välissä herättää ”alarmismia”.

Eero Heinäluoma viittaa Demokraatti-lehden haastattelussa 12.11.2019 Macron puheeseen todetessaan, että Suomessakin olisi aihetta päivittää ”Nato-sanakirjaa”. Heinäluoma viittaa turvallisuuspolitiikan vanhaan levyyn, jota pyöritetään huomaamatta turvallisuuspoliittisen ympäristön herkkiä muutoksia.

Syyrian tilanne on testi, jota on syytä tarkkaan seurata. Turkki, Venäjä ja USA ovat liikkeessä toisiinsa nähden ja pelikentän alustan tarjoavat Syyria, Irak ja Iran. Heinäluoma kokee Syyrian tilanteen Naton kylkeen aiheutuneena ”lommona”. USA petti kurdit, jotka kantoivat raskaan vastuun Isisin vastaisessa taistelussa USA:n liittolaisina.

Heinäluoma tarttuu Macronin tavoitteeksi asettamaan eurooppalaisen puolustuksen kehittämiseen. Hän näkee Yhdysvaltain politiikassa pitkäjänteisemmän kehitysjuonteen kuin vain Trumpiin liittyvän epäjohdonmukaisen ailahtelun: Yhdysvaltain sotilaallinen ote varsinkin Euroopassa on höltymässä.

Heinäluoma vannoo oman uskottavan puolustuksen ja yhteistyöverkostojen nimiin (Ruotsi, EU, Nato-kumppanuus). Näistä Heinäluoma haluaa nostaa esille EU:n puolustusyhteistyön. Sen Suomen kansa hyväksyy paljon helpommin kuin Nato-liittolaisuuden.

Heinäluoma pitää tärkeänä – kuten minäkin – että emme ole yliaktiivisina vuosina hurahtaneet Naton turvallisuuslupauksiin ja kiittelee presidentti Niinistön tasapainoista, hötkyilemätöntä ja johdonmukaista turvallisuuspoliittista linjaa.