Wahlroosin madonluvut Suomelle, osa 1

Björn Wahlroos on julkaissut uuden kirjan. Uutukaisen nimi on ”Kuinkas tässä näin kävi?" (Otava, 2019) Sen tarkoitus on valaista sodan jälkeistä taloushistoriaa ja talouspolitiikka onnistumisineen ja virheineen. Onnistumiset Wahlroos ajoittaa sodan jälkeisiin toipumisen vuosiin investointiohjelmineen, mutta sen jälkeen menestys on ollut vaihtelevaa, ja mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä ankarammaksi käy kirjoittajan kritiikki. Wahlroos on päättänyt nyt kertoa, miten asiat olisi pitänyt hoitaa, ja miten niitä pitäisi hoitaa jatkossa.

Saadakseen syvyyttä sanomisilleen Wahlroos on jakanut kirjan sisällön kreikkalaista mytologiaa mukaileviin osiin Genesis-Hybris-Nemesis. Eli mistä kaikki alkoi, miten itsevarmuus ja nöyryyden puute saivat vallan ja miten kaikki päättyi siihen, että saamme ylitsevuotavasta itsevarmuudesta (kostona) ansioidemme mukaan. Vielä kuitenkin voidaan nousta tuhkasta: kirjan neljännen eli viimeisen osan nimi on Renessanssi, uudelleensyntyminen.

Kirjan kirjoittaminen on Wahlroosin mukaan aloitettu jo vuonna 2015, jolloin talouden kehitys näytti toteuttavan finanssikriisin jälkeistä pysähtyneisyyden uraa. Kirjoittajan ajatus itseään toteuttavasta epätoivottavasta kierteestä meni myttyyn, kun talous alkoi piristyä vuonna 2016. Hän innostui keskeneräisestä kirjasta uudelleen, kun talous näytti vuosikymmenen lopulla jälleen menevän siihen suuntaan kuin Wahlroosin alkuperäinen ”käsikirjoitus” osoitti eli kohti huonompia aikoja.

Sixten Korkman pisti vinoillen HS:n kolumninsa (12.11.2019) nimeksi ”Kuinkas tässä näin hyvin kävi (- entä vastedes)”. Hän halusi käsittääkseni sanoa, että eletty aika ei todista hunningolla olevaa taloutta ihan niin itsetarkoituksellisen suoraviivaisesti kuin Wahlroos haluaa nähdä. Erikoista Wahlroosin näkemyksessä on se, että kun hän haluaa selvästikin toimia jonkinlaisena tulevaisuuden näkijänä pitkiä linjoja määritellen, hän kuitenkin antaa kirjoittamaansa vaikuttaa suhdannevaihtelut ja muut lyhytvaikutteiset asiat.

Wahlroos valittaa, ettei kukaan oikein jaksa kuunnella hänen madonlukujaan, kuinka ”asiat ovat huonolla tolalla”. Hän kokee siis olevansa huutavan ääni korvessa. Wahlroosin mukaan toivoa kuitenkin on, kunhan tehdään niin kuin hän sanoo - tai tällainen vaikutelma lukijalle ainakin jää.

Yllätys ei ole, että Wahlroos on patamusta porvari, mutta se hämmästyttää, miten aggressiivisen kielteisesti hän reagoi punamultahallitukseen: kaikki pilataan taas kerran. Ensin tosin porvarit pilasivat asiat lehmänkaupalla, jossa soten valinnanvapaus ja maakuntahallinto pistettiin kytkettiin yhteen ja sitten – vaiheessa kaksi - tällä sekasikiöllä aiheutettiin ”vasemmistohallitus”. Tässä tilanteessa Wahlroos ei näe muuta mahdollisuutta kuin tähytä ”taivaanrantaan, ainakin neljän vuoden päähän”.

::::::::::::::::

Wahlroos ankkuroi kirjansa Genesiksen vuoteen 1952, jolloin Suomessa julkaistiin kaksi tulevaisuutta käsittelevää kirjaa: Tove Janssonin muumikirja ”Kuinkas sitten kävikään?”. Toinen kirja oli Urho Kekkosen ”Onko maallamme malttia vaurastua?”. Molemmat tarjosivat omilla tavoillaan näkymän tulevaisuuteen viitaten samalla lupauksia herättävään menneisyyteen.

Wahlroos ihailee tuolloista investointihalukkuutta (valtio + yksityiset) ja sosiaaliturvan matalaa tasoa. Hän kertaa hengästyttävällä tahdissa – ja mutkia oikoen – Suomen taloushistoriaa toisesta maailmansodasta lähtien aina 2010-luvulle saakka. Wahlroosin kertomana Suomen lähihistoria näyttää yhtenäiseltä menestystarinalta – ei siinä paljon lamat paina. Viimeinen loistokausi sijoittuu vuosien 1994 ja 2008 väliin (bkt-kasvu keskimäärin 3,8 % vuodessa). Toki Wahlros kehaisee myös hyvinvointivaltion suuria saavutuksia, joita hän ei kiellä.

Wahlroos ihmettelee suureen ääneen, miten on mahdollista, että ennätysalhaisista koroista huolimatta investointiaste finanssikriisin jälkeisellä vuosikymmenellä jäi alas. Jos Wahlroosin tarkoitus on sanoa, että 1950-luvulla asiat osattiin oikein, kun ”maallamme oli malttia vaurastua”, niin kyllä suurimpana syynä talouden elpymiseen oli kaikkialla maailmansodan jälkeiset ”kultaiset vuodet”. Tätä kehitystä valtion ja yksityiset investoinnit vahvistivat edelleen. Se on selvää, että ihmiset säästivät kansantalouden hyväksi tinkien omista tarpeistaan. Valinnanvaihtoehdot olivat säästäjillä vähissä. Pankit jakoivat suuret teollisuusyritykset keskenään. Jotenkin Wahlroosin selitykset tuntuvat jälkijättöisiltä: koko rahamarkkina muuttui tultaessa 1980-luvulle. Menneiden haikaileminen on sidoksissa tuolloisiin olosuhteisiin.

Ajat muuttuivat lähempänä nykyaikaa toisenlaisiksi. Parasta ”teollistamispolitiikkaa” finanssikriisin edellä tuntui olevan ”to make money out of money”. Oli yksi suuri poikkeus. Nokian käsittämätön menestys globaaleilla markkinoilla on Suomen teollisuuden historiassa vertaansa vailla oleva saavutus. Kehitettiin aivan uusi teollisuuden ala. Itse asiassa voidaan sanoa, että Nokia on koko Suomen kehittyneen hyvinvointivaltion synteesi, sen tuottama briljantti lainkaan väheksymättä Dreamteamin saavutuksia.

Mitä tulee teollisuustuotteiden vaatimattomaan vientiin finanssikriisin jälkeisinä vuosina, niin globaalin talouden muutoksilla on niihin suuri vaikutus. Tilanne oli aivan erilainen kuin sodanjälkeisessä paikallis- ja aluetaloudessa. Ongelma taitaa olla sama kaikkialla läntisessä maailmassa.

Neuvostoliiton kanssa käyty bilateraalinen kauppa oli yksi merkittävä syy Suomen kansantalouden menestykseen varhaisimpina vuosikymmeninä. Wahlroos myöntää sotakorvausten merkityksen Suomen teollisuuden katalysaattorina varauksin. Menettikö Suomi etsikkoaikansa, kun joutui panostamaan idänkauppaan länsiviennin sijasta? Wahlroosin mielestä Neuvostoliiton kauppa ei edistänyt teollisuuden uustuotantoa , vaan vahvisti ”vain ” vanhaa ja on tässä oikeassa. Tuotekehitys ei ollut riittävän ripeää länsimarkkinoita ajatellen. Luotiin teollinen pohja, jossa myytävät tuotteet olivat ”hevosta suurempia”. Neuvostoliiton kaupan varjolla ”myimme sielumme” naapurille, toteaa Wahlroos.

Metalliin verrattuna metsäteollisuus oli mukana kovassa kansainvälisessä kilpailussa, koska se toimi länsimarkkinoilla. Osaaminen oli Suomessa korkealla tasolla. Maailma kuitenkin muuttui. Kilpailuympäristö tiukkeni 1990-luvulle tultaessa. Seurauksena oli runsaasti metsäyhtiöiden fuusioita. Jäljelle jäi kolme suurta yhtiötä. Wahlroos erittelee metsäteollisuuden vaiheet asiantuntevasti. Kirja on mainio yhteenveto Suomen teollisuuden fuusioista kymmenien vuosien ajalla. Sitä voi käyttää teollisuushistorian käsikirjana.

Wahlroos tuo esille, että ”bilateraalikaupan huippuvuonna 1951 yli puolet ulkomaankaupastamme maksettiin clearing-järjestelyn kautta”. Kauppa pysyi kohtuullisesti tasapainossa. Kauppa vaikeutui vasta, kun Neuvostoliiton olemassaolo alkoi horjua 1990-luvulle tultaessa. Tämän tyyppinen kauppa soveltui huonosti globaaliin ympäristöön. Kauppa-, ulko- ja sisäpolitiikka olivat yhteistyön eri puolia, joita vaalittiin huolella. Tämä toi Neuvostoliiton kaupalle luoteenomaisia piirteitä kanssakäymisen ja suhteisiin. Mukaan tuli suomettumista ja laatuongelmia, sillä länsikaupan ja idänkaupan laatustandardit eriytyivät ajan mittaan.

Neuvostoliiton kaupan romahtaminen 1990-luvun vaihteessa merkitsi konkursseja yrityksille, jotka eivät olleet kilpailukykyisiä länsimarkkinoilla.

Wahlroosin kirja on paljolti Suomen teollisuuden historian kertausta. Hän käy läpi paperin, metallin, teva-teollisuuden ja Nokian yhteenvedonomaisesti.

:::::::::::::::::::::

Kekkosen uraa Wahlroos seuraa lähinnä valtaoikeuksien kannalta. Hän toteaa vallan kasvun, kokien sen pääosin myönteisenä lukuun ottamatta kahta viimeistä kautta. Wahlroos rientää kuitenkin kursorisesti asiasta toiseen pysähtymättä pohtimaan vallan käytön oikeutusta. Käteen jää Singaporen Lee Kuan Yewin ja Kekkosen vertaaminen toisiinsa. Kumpikin nähdään kapea-alaisesti talouden hoidon ”suojelijana” kiinnittämättä riittävää huomiota demokratian kaventumiseen. Wahlroos ei peittele autoritaarisen hallinnon ihailuaan. Wahlroos ei ole historioitsija eikä yhteiskuntatieteilijä. Hänen näkökulmansa on oikeistolaisen talousmiehen näkökulma.

Kekkosen uran päätöksen 1980-luvun vaihteessa Wahlroos näkee Genesis-vaiheen päättäjänä. Oli siis synnytetty lupaava yhteiskuntamalli, jota piti lähteä kehittämään eteenpäin……

(jatkuu)