Arthur Goldwag on kirjoittanut merkittävän kirjan vihasta ja sen historiallisesta juurista Yhdysvalloissa. Kirjan nimi The New Hate , A History of Fear and Loathing on the Populist Right (2012) viittaa pitkään jatkumoon vihakäsitteen historiassa. Erityisesti Yhdysvaltain oikeisto on nostanut profiiliaan vihailmaisun avulla.
Arthur Goldwag nostaa esille hienon käsitteen ”exceptionalism” vihan ymmärtämisen apuvälineenä. Käsittelen itse tässä tulkinnassani vihaa nimenomaan ”ainutlaatuisuuden” näkökulmasta. Exceptional -sanan synonyymejä voisivat olla extraordinary, unusual tai unique. Käytän tässä kirjoituksessa rinnan sekä englanninkielistä käsitettä että sen suomalaista vastinetta. Ainutlaatuisuuden sädekehää ovat tavoitelleet historiassa Yhdysvaltain ohella monet valtiot tai kansat. Mainittakoon vain Britannia, Japani, Saksa ja Espanja. Kaikkien niiden mielestä oma kansakunta on ollut jossain vaiheessa jotain poikkeuksellista kaikkiin muihin kansakuntiin nähden.
Yhdysvaltojen yhteydessä ekseptionalismin käsitettä käytti ensimmäisten joukossa ranskalainen historioitsija Alexis de Tocqueville, joka kiersi Yhdysvaltoja 1830-luvulla ja kirjoitti kuuluisan teoksensa ”Demokratia Amerikassa” matkakokemuksistaan.
Yhdysvaltain kommunistisen puolueen johtaja Jay Lovestone arvioi vuonna 1927 kommunismin leviämisen mahdollisuudet heikoiksi Yhdysvalloissa johtuen kapitalismin nousevasta mahdista ja maan valtavista potentiaalisista reserveistä. Stalin syytti kiukkuisessa reaktiossaan Lovestonea väärä- tai harhaoppisesta exceptionalismista antaen ymmärtää, että mikään kansakunta ei voinut olla sosialismin ulottumattomissa.
Entä mitä on tänä päivänä jonkin valtion ainutlaatuisuuden korostaminen?
Kun Barack Obamalle markkinoitiin amerikkalaista ekseptionalismia hän totesi, että ”minä uskon amerikkalaiseen ekseptionalismiin”, mutta lisäsi sitten viileästi, että ”aivan kuten epäilen brittien uskovan brittiläiseen ainutlaatuisuuteen tai kreikkalaisten uskovat kreikkalaiseen ainulaatuisuuteen". Goldwag raportoi tarkkaan, mitä sitten tapahtui: amerikkalaisilta oikeistopiireiltä paloivat hihat täydellisesti. Sarah Palin mm. totesi, että Obama ei usko Yhdysvaltain ekseptionalismiin lainkaan. Monille oli liikaa, että Obaman mielestä Yhdysvallat on omassa erinomaisuudessaan vain yksi kansakunta muiden joukossa. Oikeistokritiikeissä todettiin, että jos kieltää Yhdysvaltain ainutlaatuisuuden ”kieltää samalla kansakunnan sydämen ja sielun”.
Oikeisto (teekutsuliike, äärikonservatiivit, monet oikeiston johtamat TV- ja radiokanavat) näyttää omineen koko erinomaisuus -saagan itselleen. Siitä on tehty tarumainen amerikkalainen ominaisuus, joka nostattaa vihan aallon, jos joku - vaikkapa presidentti - uskaltaa neutraloida käsitteen. Sanalla sanoen ekseptionalismin kieltäminen on epäamerikkalaista toimintaa. Kaikki - aivan kaikki - vainoharhaiset epäilyt nostetaan pintaan: Obaman muslimius, vasemman reunan ideologia, hänen ihonvärinsä… Kaikki on pyhää amerikkalaisen ainutlaatuisuuden käsitteessä. Äärioikeiston mielestä siitä on tullut loukkaamaton osa kunnon amerikkalaisten identiteettiä.
Rajaamalla tiukasti ”erinomaisen Amerikan” käsitteen oman – ahtaan – elämäntavan ja ideologian mukaiseksi päästään käsiksi vastustajiin. Tämä on Goldwagin käsitteen ”uusi viha” taustalla. Ekseptionalismi ja uusi viha selittävät hyvin pitkälle amerikkalaisen poliittisen ilmapiirin polarisoituneisuuden – ja niin kuin aiemmin kirjoitin eräässä blogikirjoituksessa – republikaanien Obamaan kohdistuvan sabotointistrategian.
Kahdenkymmenen neljän tunnin radio- ja TV-showt antavat vähemmistöille (kuuntelijoita ja katsojia voi toki olla miljoonia) valtavasti mediatilaa, jota ne räikeästi käyttävät hyväkseen manipuloidakseen ihmisiä.
Vihapuheet palvelevat tietämättömyyden mustaa aukkoa. Sinne katoaa objektiivinen tieto ja tilalle tulevat ”sirkushuvit”, joita tänä päivänä edustavat eloonjäämisseikkailut ja tosi-TV:n valheellisuudet.
Vanha viha pitää yllä uutta vihaa. Tämä on Goldwagin oikeaan osuva oivallus. FDR:n oikeistovastustajat 1930-luvulla, macarthyismi 1950-luvulla, teekutusliikkeen nousu 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja kestoaiheena silmitön kommunismin pelko tarjoavat pohjan nykyiselle vihalle. Historia jatkuu….
Uutta vihaa voidaan mielestäni tituleerata myös Obama-vihaksi. Härskisti vanha afro-amerikkalaisiin kohdistunut rotusorto on vihapuheissa käännetty ylösalaisin: valkoisista pyritään puheissa tekemään rasismin kohde.
Mistä ekseptionalismi koostuu? Sen kannattajat näkevät vihollisten uhkaavan amerikkalaista erinomaisuutta. Tästä kehkeytyvä vanhan amerikkalaisen vainoharhaisuuden uusi painos - uusi viha - kumpuaa jostain syvältä sisäänpäin kääntyneisyydestä ja ylemmyydentunteesta, joka heijastuu rasismina ja antisemitisminä ja kaiken ulkomaisen uhkaavuutena. Miksi maailman mahtavimman kansakunnan ihmiset pelkäävät tällä tavoin?
Natsi-Saksan luotaantyöntävä nationalismi tulee väistämättä mieleen, kun vertaa amerikkalaista vihakulttuuria historian ilmiöihin. Goldwag toteaa sattuvasti, että uusi viha on ”ilmaisu haihattelevasta halusta kääntää kelloa myyttiseen kultakauteen, jolloin naiset, vähemmistöt, homot ja ulkomaalaiset olivat ongelmattomampia kuin tänään”.
Voisiko meillä Suomessa syntyä vihakulttuuri? Olen havaitseminani meillä piirteitä, jotka viittaavat amerikkalaiseen kokemukseen. Meilläkin populistiset tahot pyrkivät luomaan vieraista ihmisryhmistä vastenmielisen kuvan. Onko tämä häivähdys meidän ekseptionalismista?
Entä lähihistoriamme, löytyykö sieltä esimerkkejä ekseptionalismista kumpuavasta vihasta? Minulle tulee mieleen Elmo Kailan Vihan veljet -sisäpiiri 1920-luvulta, jonka tavoitteena oli kansan eheyttäminen ja ryssävihan lietsominen. Tarkemmassa tarkastelussa yhtäläisyydet kyllä loppuvat, sillä Kaila ei halunnut jakaa omaa kansaa vihollisiin ja ystäviin, vaan ”pakottaa” kansan yhdeksi kokonaisuudeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti