Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Vartiainen ja eläkeyhtiö Ilmarisen talousjohtaja Kiander ovat esiintyneet yhdessä Vartiaisen kirjasen ”Työvoima tehokkaaseen käyttöön” -julkistustilaisuudessa 24.4.2013. Vartiaisen teema on jälleen – kuten monta kertaa aiemmin - työvoiman tarjonnan lisääminen. Ilmeisesti molemmat pyrkisivät hoitamaan työvoimaongelmat Suomessa 100 000 uudella maahanmuuttajalla.
Vartiaisen teesi kuuluu, että työtä syntyy, kun työvoimaa on tarjolla. Kianderin mukaan siirtotyöläisten roolina on muun muassa työvoimakustannusten eli palkkojen nousun hillitseminen.
Minulla ei ole mitään maahanmuuttajia vastaan, mutta tämä teesi kuulostaa liian yksinkertaiselta ollakseen totta. Suomi tarvitsee ennen kaikkea hyviä työpaikkoja, joilla pystytään elämään ilman yhteiskunnan tukia. Niinpä ulkomaalaisia tarvitaan tekemään ammattilaisten töitä tulevan työvoimapulan olosuhteissa eikä täyttämään jotain kuviteltua halpatyövajetta.
Kianderin ja Vartiaisen tarkoitus on siis painostaa ulkomaisen työvoiman avulla työmarkkinaosapuolia palkkojen alentamiseen. Varsinkin Vartiainen on lähtenyt ratkaisemaan ongelmia hyvin teoreettisista lähtökohdista. Ihmetyttää, että Kiander, joka normaalisti puhuu järkeviä on lähtenyt Vartiaisen manipulointiprojektiin mukaan.
Onko meidän ongelmamme työvoiman tarjonnan vai työvoiman kysynnän puutteissa? Mielestäni ongelma on työn kysynnän puolella. Talouden anemia ei synnytä tarpeeksi työmahdollisuuksia. Ongelma väistyy tai helpottuu, kun vienti lähtee vetämään. Ymmärrän kyllä niitä, jotka epäilevät, että sellaista ei tapahdu, mutta niin kuviteltiin 1990-luvun lamankin olosuhteissa.
Korostan vielä kerran, että ulkomaalaisia tarvitaan ensisijaisesti vahvoihin ammattimiestöihin (mukaan lukien asiantuntijatyöt). En usko, että halpatyö on ratkaisu Suomen ongelmiin. Päinvastoin tästä tulee lisää ongelmia sekä halvoille suomalaisille että halvoille ulkomaalaisille työntekijöille. Ja yhteiskunta saa vielä niskoilleen sopeuttamis- ym. kulut.
Suomen menestyksen avain on saada talous kasvamaan. Silloin työttömyys vähenee kaikenlaisissa töissä. On turha kuvitella, että jossakin yhteiskunnassa työn tarjonnan tai työn kysynnän ongelmat on ratkaistu meitä oleellisesti paremmalla tavalla. Melkein missä tahansa kilpailukykyisessä länsimaassa työttömyys liikkuu tällä hetkellä karkeasti seitsemän ja karkeasti kymmenen prosentin välillä (mukaan lukien Vartiaisen kehumassa Ruotsissa). Suomi kuuluu myös tähän joukkoon. Alhaisemmat luvut ovat poikkeus. Sen sijaan kymmenen prosentin ylittäviä työttömyyslukuja on kilpailukyvyttömissä talouksissa melkoinen määrä.
Herrat ovat luovuttamassa hyvinvointiyhteiskunnan periaatteista. Yksi skandinaavisen mallin vahvuuksia on ollut solidaarinen palkkapolitiikka. Vaikka se ei läheskään täysimääräisenä toteudu tänä päivänä, on se taannut korkean elintason ja mahdollistanut myös laajan sosiaaliturvan. Se on karsinut heikot (lue: huonopalkkaiset) työt pois osin itsepalvelutyön keinoin. Nyt sosiaaliturvasta ilmeisesti pitäisi antaa periksi ja synnyttää halpatyömarkkinat eli suoraan sanottuna köyhien luokka. Enkä usko, että tämä periaate mahdollistaa edes sosiaaliturvan pienentämisen. Päinvastoin nykyisiin ja tuleviin asunnon hintoihin halpatyöpalkat eivät riitä alkuunkaan. Ja muunkin elannon pitäisi järjestyä.
Sekä Vartiainen että Kiander ovat aikaisemmin myötäilleet vaaleanpunaisen vasemmiston kantoja. Nyt he pyrkivät ratkaisemaan yhteiskunnan ongelmia luomalla kituuttamistöitä, joista työväenpuolueet ja muut vastuulliset tahot kymmenien vuosien ponnisteluilla pyrkineet suomalaiset vapauttamaan.
Vartiaisen mainitsemista työvoimareserveistä lupaavin on mielestäni eläkkeelle siirtyvien tai jo siirtyneiden työpanos. Kun eläkeiän saavuttaa yhä useampi työntekijä, kasvaa sen joukon suuruus joka haluaisi jatkaa työelämässä. Monella on sosiaaliset suhteetkin hyvin vahvasti työelämässä eivätkä he haluaisi niitä katkaista. Osa-aikatyö olisi hyvä ja laajamittainen ratkaisu eläkeläisten työpanoksen käyttöön. Mutta kysymys ei siis ole työuran pidentämisestä ensisijaisesti, vaan työn jatkamisesta eläkkeellä olon rinnalla.
Vartiainen viittaa uusklassiseen taloustieteeseen taloudellisen ajattelunsa lähteenä. Jäljet pelottavat. Robert Lucasin ajatus rationaalisuudesta ihmisten taloudellisten päätösten takana kärsi haaksirikon finanssikriisin aikana. Uusklassinen Real Business Cycle taas mitätöi keynesiläisen elvytyspolitiikan (tai minkä tahansa valtion puuttumisen suhdannevaiheluihin). RBC kuullostaa tämän päivän näkökulmasta suorastaan vanhentuneelta. Kierrytään vanhaan ongelma-asetteluun: tarjonta vai kysyntä, kumpi on työvoimasta kyseenollen keskeinen vaikuttava tekijä. Minä olen edellä vastaukseni antanut ja siihen eivät kuulu tarjonnan tloustieteen konstit.
Vartiaisen ajattelussa hämmentää hänen sitoutumisensa teoreettisin malleihin. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet varsinainen teorioiden surmanloukku. Ainoa, mikä on jäänyt jäljelle teorioista on epäily niitä kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti