Asevarustelukierre Itämerellä

”Itämeren rannat täyttyvät uusista ohjuksista”, näin räyhäkkäästi otsakoi Pekka Hakala HS:n juttunsa 23.9.2016. Kysymys on tietenkin Venäjän ilmoituksesta sijoittaa uusia S-400 ilmatorjuntaohjuksia Pietaria ympäröivälle Leningradin alueelle. Ohjusten kantama kattaa suuren osan eteläistä Suomea.

Olen tuonut esille oman kantani lukuisia kertoja näissä blogikirjoituksissa: olemme vääjäämättä matkalla kohti uutta varustelukierrettä. Sen toki kumppanuussopimuksen Naton kanssa solmineet Suomi ja Ruotsi hyvin tietävät. Mutta voidaan kysyä oliko tähän tilanteeseen pakko edetä?

No, näiden venäläisten ohjusten sijoittaminen on ollut tiedossa jo aiemmin. Mutta saatiinpahan uudet otsakkeet ja uusi juttu entisten uhkakuvakirjoitusten päälle.

Kun leikkiin lähtee, on leikki kestettävä. Näin ainakin ajattelee Hesarin Pekka Hakala, kun hän haikailee puolustusvoimien tavoittelemien Atacms-ohjuksien perään, joiden ostamisen puolustusministeriö perui, vaikka kauppa oli valmiiksi sovittu. Sijalle ollaan hankkimassa lyhyen kantaman ohjuksia.

Hetkinen. Mistä tässä on oikein kysymys? Yksinkertaisin vastaus on, että tässä on lähdetty varustelukierteen tielle. Onko missään vaiheessa ajateltu, että peli vihellettäisiin poikki? Olihan selvää, että kun hyväksyttiin kumppanuussopimuksen mukaisesti amerikkalaisen lentoaseen käyttö Suomen ilmatilassa, seuraisi reaktio naapurin taholta.

Nyt Hesari ”jatkaa kierrettä”. HS spekuloi venäläisten seuraavia askeleita ja pohtii, mitkä ovat Suomen vastatoimet. Suomella on kuulemma vain äänekkään protestoinnin – mutta ei torjuntakykyvyn - mahdollisuus uudehkoa venäläistä Bastion-rannikkopuolustusjärjestelmää vastaan, jota ei ole vielä sijoitettu Itämerelle. ”Ehkä Bastionit pitäisi jotenkin huomioida?”, toteaa Hesari toiveikkaana.

On päädytty tilanteeseen, jossa molemmin puolin lisätään aseistusta. Suomessa on Venäjää kohtaan syvää epäluuloa ja amerikkalaisiin suhtaudutaan asepajana, jolta saa pyssyjä, kunhan rahat riittävät. Toiset sanovat, että ”näinhän tässä pitikin käydä” ja toiset, kuten minä, että ”eihän tässä näin pitänyt käydä”.

:::::::::::::::::::::

Näitä pohtiessa USA:ssa lisääntyvät äänet joiden mukaan pitäisi keskittyä oman alueen puolustamiseen ja jättää liittolaisille ja kumppaneille suurempi vastuu omasta puolustuksesta. Ja omasta varustautumisesta taas tulee kallista lystiä nykyisellä varustautumiskierrevauhdilla. Mihin tässä ollaan päätymässä?

On turha kuvitella, että Venäjä tyytyy katselemaan sivusta, kun Suomenlahdella Pietarin lähellä on Naton harjoitustoimintaa ja joukko-osastojen sijoittamisia. Luultavasti Venäjä reagoi jokaiseen lännen suorittamaan varustelulisäykseen omilla toimillaan, koska Pietari on sille niin tärkeä kaupunki.

Yhdysvalloille kysymys ei ole Washingtonista tai Bostonista, vaan kaukana sen etuvarustuksessa olevasta Itämerestä. On syntynyt tilanne, jossa Itämerestä on tehty alue, johon kohdistuu uhkaa. Asevarustelukierre lisää alueen epävakautta. Tarvittaisiin merkittävä aloite, jolla Itämeri rauhoitetaan varustelukierteen etenemiseltä. USA:lta tai Venäjältä ei ole tulossa päänavausta. Suomen kaltaiset maat ovat ikään kuin pankkivankeina, koska näyttävät sitoutuneet länteen niin perusteellisesti, että eivät voi tehdä rauhanaloitteita omissa nimissään.

::::::::::::::::

Muutaman päivän ajan on kohistu Gotlantiin kohdistuvasta ulkovallan tiedustelutoiminnasta. Itse asiassa homma lähti lapasesta jo aiemmin, kun ruotsalaiset sijoittivat tiedon mukaan 150 miestä Gotlantiin, koska epämääräistä uhkaa oli ilmassa. Niin ilmassa! Lehtiä lukemalla sai käsityksen, että saarta uhkasi miehitys ja siksi saarelle sijoitettiin tuo 150 miehen minijoukko-osasto ”etuajassa”.

Näihin uhkakuviin – oikeammin hysteerisiin ulostuloihin – olemme jo tottuneet. Välillä on ollut kysymys sukellusveneistä, joita on nähty Ruotsin rannikolla. Vähän ajan kuluttua kerrotaan, että mitään vakavaa todistusaineistoa ei ole löydetty. Mutta lehdet saattoivat kirjoittaa aukeamittain erilaisista spekulaatioista.

Tämäkin juttu – ”tapaus Gotlanti” - ulkoisesta uhasta näyttää kuivuvan vakoilutapaukseksi, josta kukaan ei pysty sanomaan onko vakoilutoiminta lisääntynyt vai onko asiaan vain kiinnitetty aiempaa suurempaa huomiota. Vakoilu – johon ei pidä tietenkään suhtautua lepsuillen – on kuitenkin äärimmäisen tavanomainen tapa hankkia tietoa vastustajista. Nyt siitä vain kasvatettiin ”miehitysuhalla” iso mediatapahtuma. Kysymys on lähinnä siitä, oliko tämä normaalia ruotsalaista säikkyä panikoimista vai peräti tarkoituksellisesti nostatettua mediamyräkkää.

Ilmeisesti molemmin puolin lahtea halutaan pitää kansalaiset valppaina ja siinä sivussa ylläpitää Nato-moodia, jos vaikka jossain gallupissa saataisiin kunnon tulos.

Puolustusstrategian asiantuntija Stefan Ring sanoi pelkistetysti, mistä tässä Gotlannin tapauksessa oli kysymys: ”Mitä enemmän Ruotsi tekee yhteistyötä Naton ja Yhdysvaltojen kanssa, sitä enemmän Venäjällä on kiinnostusta siihen, mitä Ruotsissa tapahtuu”. Tämä onkin enintä, mitä asiasta voi sanoa.