Poliittinen ja yhteiskunnallinen kehitys on johtanut viime aikoina liberaalin demokratian vastavoimien nousuun. Näistä voimista voidaan käyttää yhteistä nimeä illiberalismi. Kysymys ei ole fasismin tai kommunismin kaltaisista järjestelmistä, vaan joko väljemmistä aatteellisista ryhmistä tai sitten autoritäärisistä hegemoniaan pyrkivistä ryhmittymistä. Osa näistä on murtautunut pienestä alusta parlamentaarisen demokratian huipulle. Jotkut, kuten Puolan Unkarin ja Venäjän johtavat puolueet ovat jo päässeet hegemonistisiksi. Useimmat näistä liikkeistä mielletään nykykäsitteistössä populistisiksi (ei kuitenkaan kaikkia). Niiden vastapartnereita ovat vakiintuneet puolueet, ”vanhat” puolueet. Joissakin tapauksissa perinteiset puolueet ovat jääneet täysin alakynteen.
Amerikkalaisessa Commentary-aikakauslehdessä oli vastikään (heinä-elokuun numero 2016) intialaisen Sohrab Ahmanin artikkeli ”Illiberalism: The Worldwide Crisis”. Käytän sitä impulssina omille ajatuksilleni blogikirjoituksessani.
Illiberalismi-ilmiö on hyvin laaja. Siihen voidaan laskea kuuluvaksi esimerkiksi Marine LePenin Front National (FN), Itävallan vapauspuolue (FPÖ), Unkarin Viktor Orbanin Fidesz-puolue, Turkin Erdoganin AKP-puolue (Oikeus ja kehitys), Putinin Yhtenäinen Venäjä, Kiinan kommunistinen puolue ja Puolan Laki ja oikeus -puolue.
On makukysymys lasketaanko illiberalismin piiriin eräät populistiset puolueet kuten Vaihtoehto Saksalle, Kreikan Syriza-puolue ja Espanjan populistiset puolueet. Itse en sijoittaisi niitä suoralta kädeltä illiberalistisiksi, koska ne näyttävät kunnioittavan liberaalin demokratian periaatteita.
Jeremy Corbyn ja Bernie Sanders ovat vasemmistoliberaaleja demokraatteja, eivät populisteja. Donald Trumpista ei tiedä, mitä hän on. Trump on rajatapaus. Hän ottelee presidenttiydestä säännöin, joissa hänelle on myönnetty ”illiberaali” erivapaus lyödä foul-lyöntejä samaan aikaan, kun vastustajalta vaaditaan normaalisääntöjen noudattamista.
Myös Skotlannin ja Katalonian separatistit ovat rajatapauksia. Ehkä on syytä välttää niputtamasta kaikkia liberaalista demokratiasta poikkeavia ryhmiä illiberaaleiksi.
Koko arabimaailma on täynnä illiberaaleja maita. Kehittyviä maita erikseen tarkasteltaessa kannattaa poimia mieluummin ne valtiot, jotka ovat pyrkineet irtiottoon illiberaaleista valtioista. Tuoreemmissa tapauksissa kehitys esimerkiksi Nigeriassa, Myanmarissa ja Etelä-Afrikassa herättää haurasta toivoa, että asiat voivat edetä demokraattiseen suuntaan.
Yhteenvetona voisi todeta, että illiberaalin vastaiset suuntaukset eivät näytä vahvoilta niissä maissa, joissa autoritäärisyyden läpilyönti on jo tapahtunut. Päinvastoin esimerkiksi Putinin kannatus vahvistui parlamentin vaaleissa.
Jos kysymys olisi pelkästään populismista, niin vaaleissa menestyneet populistit voisi lannistaa pelkästään päästämällä heidät hallitukseen, kuten Suomessa on tapahtunut, mutta kun monissa maissa kysymys on sekä populismista että poliittisen hegemonian haltuunotosta, tilanne muuttuu.
Mitkä syyt ovat johtaneet illiberalismin nousuun? Seuraavassa joitakin...
1) Teknologin murros on horjuttanut yhteiskuntien eheyttä ja työpaikkoja, joiden välillinen seuraus on ollut demokraattisiin pelisääntöihin kohdistuva epäluottamus.
2) Hidas taloudellinen kasvu. Globalisaatio on hyödyttänyt pitkään alakynnessä olleita valtioita ja ne ovat päässeet hyötymään disruptiosta. Lännessä tuotettuna tuotteista tulee kalliinpuoleisia.
3) Liberalismin talous/kauppakeskeinen ajattelu. Ei ole huomioitu riittävästi arvoja/ideologiaa/politiikkaa. Liberalismin vastavoimat kanavoituvat – sosialismin ollessa alamaissa - perinteisten arvojen kautta populismiin ja illiberalismiin.
Entä millä keinoin illiberaalit haluavat torjua epätyydyttäviksi kokemiaan olosuhteita?
1) Protektionismin ja entisen suuruuden palauttamisen avulla. Nostalginen kaipuu suuruuden päiviin (Unkarin ensimmäisessä maailmansodassa tapahtuneiden menetysten palauttaminen, Neuvostoliiton tavalla tai toisella tapahtuva palauttaminen, Euroopan palauttaminen suureksi jälleen, brittien brexitin kautta paluu Commonwealth-kauppaan, ”to Make America Great Again” jne.). Toisaalta kansallismielinen uho: Katalonia, Skotlanti.
2) Geopoliittisen eristäytymisen avulla (”America First”). Eristäytyminen pahasta maailmasta, luomalla onnela omien kansalaisten keskuuteen.
3) Vihamielisyydellä elitistisiä ja etnisiä ryhmiä kohtaan. Vihamielisyyksien kohdistaminen niihin ryhmiin, joiden koetaan vaarantavan tavallisen ihmisen turvallisuuden (taloudelliset, poliittiset eliitit, suurten yritysten johto, etniset ryhmät).
Tilalle haluttaisiin ”aitoa politiikkaa”, joka on ylevää poliittisista eturistiriidoista vapaata yhteiskunnallista toimintaa (jota ei tietenkään ”puhtaana” ole olemassakaan). Tilalle haluttaisiin myös kansallismielistä nostalgiaa, jota sitäkään ei globaalistuvassa maailmassa enää ole tarjolla.
Liberaalien tehtäväksi jää tapahtuneen kehityksen analysointi ja sen pohtiminen, mikä on mennyt pieleen. Ehkä liberaalien tulisi harjoittaa itsekritiikkiä, jolloin tapahtunut tulisi paremmin ymmärretyksi. Ohessa muutamia kysymyksiä.
1) Pitäisikö tosiasiat myöntää eli tunnustaa, että ihmiset ovat aidosti ärtyneitä liberaaliin (?) nykykehitykseen?
2) Puuttuuko liberaaleilta uskottavia johtajia?
3) Pitääkö liberaalissa hengessä ymmärtää kaikkia tahoja viimeiseen saakka?
4) Ollaanko varauduttu siihen että voimakkaat syytökset illiberaaleja kohtaan voivat aiheuttaa vastareaktion (vrt. Puola)?
Edellä esitetyt kysymykset on tarkoitettu retorisiksi, mutta aidostikin liberaalin demokratian kannattajien tulisi miettiä, mikä nykyajassa loitontaa ihmisiä parhaana pidetystä hallitsemisen muodosta. Onko oikeasti niin, että ihmiset haluavat työntää hankalaksi koetun päätöksenteon pois itseltään autoritääriselle harvainvallalle tai kasvottomille yhtiöille? Olemmeko entistä valmiimpia populistien yksinkertaisiin patenttiratkaisuihin, yhtiövaltaan ja autoritääriseen johtamiseen?
Hesarissa oli ”ääriliberaali” Aleksander Stubbin otsikoimaton kirja-arvostelu/kolumni (29.9.2016), joka paljasti liberalismin läpitunkeman ihmisen hämmennyksen, kun paras ei kelpaa. Ihmettely kohdistuu siihen, miksi toivo, joka syntyi 25 vuotta sitten, on kääntynyt peloksi. Syiden täytyy löytyä jostain sellaisesta tematiikasta, jossa kapea-alaisesti kuviteltiin eliitin (!) määrittämän ”vapauden” olevan ihmisille kylliksi. Stubbilta on jäänyt muita näkökohtia huomiotta, kuten esimerkiksi se, miksi - tässä ihanassa kehityskuviossa - tulot jakautuvat niin epätasaisesti, miksi yhteiskunnat polarisoituvat vapauden nimissä, miksi liberaalin demokratian pakkoviennillä on tuhottu Lähi-Idän vakaus, miksi vapautta on käytetty reaganmaiseen tuloerohuijaukseen ja miksi Donald Trump yrittää nyt toistaa sitä…..
Maailma on ajautumassa uuden sotaisamman syklin vaiheeseen, aivan kuten hieman yli sata vuotta sitten, silloinkin tuo vanhan liberalismin aikakausi tuotti otolliset olosuhteet ,sille myllerykselle ja todelliselle luovalletuholle, mitä ensimmäinen ja toinen maailmansota oli.
VastaaPoistaMeidän aikakautemme työväenluokkainen nuoriso on kasvatettu tietokonepelien maailmassa totalitarismia sekä autoritäärisuutta palvoviksi oikeistolaisiksi, oletko huomannut ,,kuinka erilaisia viharyhmiä syntyy maailmaan, kuin sieniä sateella, esimerkiksi odinin soturit ovat levittäytyneet jopa venäjälle.
Ehkäpä tuo ill-liberalistinen malli kiehtoo siksi, kun se tarjoaa vakautta ja turvallisuutta suurille kansankerroksille, vaatiesan kaikilta kansankerroksilta vastullisuutta ja velvollisuuksia , yhteistä hyvää kohtaan.
Epäilen, että illiberaalit ovat niin sekalaista joukkoa, että siellä luodaan ikiomia sääntöjä. Suurin ongelma on tietenkin kansalaisvapauksien rajoittaminen. Keskeinen syy taitaa olla se, että liberaali järjestelmä vaatii niin vahvan ylesisivistävän koulutuksen, että sen puute on horjuttamassa vakiintuneita yhteiskuntia.
VastaaPoistaPressikubissaa Risto EJ Penttilä analysoi melkohyvin nykyisen historiallisen vaiheen,kun muutos yhteiskunnassa ja sen tuotantokoneistossa on suuri,silloin valtaosa ihmisistä taantuu, omaan selvitymiseen kohdistuneesta pelosta ja tarpettomaksi jäämisen pelosta, unohti vain kehityksen toisenpuolen, voittajoidenitsekyyden,mikä on yhtäsuuri ogelma.
PoistaAutoritäärisen kapitalismin ja ill-liberalismin vetovoima on juuri tuon eliitinkin saaminen resursseineen yhteisen hyvän rakentajiksi,kun heillekkin löytyy joku joka sanoo, kuinka resurssit täytyy hyödyntää kansankokonaisuuden parhaaksi.
Katsoin Areenasta Pressiklubin. Hyvä keskustelu. Minusta Penttilän puheenvuorossa korostui eliitin peiliin katsomisen paikka. Sitä minäkin korostan tuossa blogissa.
PoistaKeskustelussa ei ehkä tullut esille riittävän voimakkaasti nykyinen tavattoman voimakas yhteiskunnallinen polarisoituminen. Onko siis kysymys Siltalan/Penttilän "heimoutumisesta" (taantumisesta) vai pikemminkin siitä, että osa ihmisistä "taantuu" ja osa skarppaa. Tämä on mielestäni liberaalin demokratian kovin haaste, koska liberaali demokratia korostaa tasa-arvoa. Meillä on meneillään kahdenlainen kehitys, toisalta polarisaatio ja sitten liberaalin demokratian tuoma "tasapuolisuusajattelu": logiikka on huikea: jos Trump puhuu hulluja niin Clintonilla täytyy olla mielenterveyden häiriö.On saavutettu tasapaino!!!!!!!
Kommenttisi ensimmäinen kappale edustaa polarisaatioajatusta.
Toisessa kappaleessa - jos ymmärrän oikein - illiberalismin hyvä puoli on se, että se panee kuriin sekä tavalliset köyhät että eliitin. Kysymys on siis vanhasta "valistunut itsevaltias" -ajattelusta, kun itse olisin sitä mieltä, että illiberalismi johtaa herkästi korruptioon (vaikka alunperin olisikin ollut hyvä tarkoitus) ja eliitin suosimiseen (vrt. Putin) Liberaalin demokratian tarkoitus on estää epätasa-arvoistuminen (eri asia on, miten siinä onnistutaan). Näkemyksesi on siis idealistinen kappaleessa kaksi?
Mikäli viitaat Putinin väitettyihin omaisuuksiin,luulen sen olevan pelkää informatiosotaa häntä ja hänen glaaniaan vastaan.
PoistaNe lukuisat palatsit ja kohteet joissa hän majailee ovat luultavimmin viran ja institution omaisuutta.
Putin osoitti johtajuutensa Deripaskan tapauksessa,kunpainosti tämän jatkamaan lannoite tehdastaan, jota oli sulkemassa, vielläpä tv kameroiden edessä, se oli viesti velvollisuuksista,myös omistajille.
Myös suomi on nyt nähdäkseni vedenjakajalla, kuten Korhonen, tuossa pressiklubissa sanoi, osa kansasta kaipaa valistunutta itsevaltiasta, joka tuo meille kaikille moraalin ja velvollisuudet keskiöön.
Martti Kligellä on tuosta teemasta erittäin hyvä kertomus, lähtien Ruotsin vallan ajoilta, jopa hatuista ja myssyistä alkaen,kun ns vapauden aika voimistui, se oli vapautta lähinnä ylhäis aatelistolle, rahvaan asema pusertui verotaakan alle,yksinvaltius puolestaan nojautui alempiin aatelistoon,jolloin myös maakansan osa helpottui.
Tuo korruptio kyllä seuraa enemmänkin locelaisen ihmiskäsityksen mukaista maailman tulkintaa,koska siinä ihminen ja persoona mitataan tämän varakuuden kautta.
Hegelin katsantokanta läksi varallisuuden alistamisesta arvokuudelle, siitä Kekkonen oli hyvä esimerkki ,hän keräsi arvovaltaa, ei maallisia helyjä.
Tarkoitin Putinin lähipiirin suosimista valinnoissa.
Poista"Itsevaltius tuo moraalin ja velvollisuudet keskiöön". Kyllä tämä on edelleen valistuneen itsevaltiuden harhaa.Ajoiko Ludvig XIV kansalaisten etua, kun hän täytti Versailles´in palatsin tuhansilla hännystelijöillä?
Ruotsin menestys viimeisten 200 vuoden ajan ei perustu kuninkaan itsevaltaan, vaan ensisijassa demokratian vähitellen saamaan jalansijaan.
Osa kansalaisista (mutta vain osa) kaipaa kuria ja järjesytystä.
Tuskinpa Putin on suoranainen itsevaltias, pikemminkin kyvykäs peluri, joka pitää lähipiirinsä tietynlaisessa kilpailu tilanteessa, esimerkiksi kuulu Kudrin, on syt asemansa valkoisessa talossa, aivan fyysisesti,hänen huoneesensa ei ole kosketu, vaikkka ei ole ollut ministeri enää vuosiin, Putin siis kuuntelee häntä.
PoistaTietenkin yksinvaltiuteen liityy rämettymisen piirteitä, kun regimi liian kauan pysyy vallassa, mutta silloin uusi haastava regimi, jota muuten on myös tapahtumassa , myös ill-liberalismissa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista