Liittoutumattomuuden kannatus jatkuu vankkana

Natoon liittymisen kannattajat ovat olleet iät ajat aktiivisina. On kirjoitettu vino pino kirjoja, joissa argumentoidaan monin tavoin liittymisen puolesta, mutta Suomen kansan suuri enemmistö ei tunnu kallistuvan liittoutumisen kannalle millään. Kun kansalaiset ovat vastaan – kuten minäkin - on presidenttikin vastaan.

Pieni mielipidekyselyjen historiakatsaus lienee paikallaan.

HS:n gallupin mukaan esim. vuoden 2003 tammikuussa jakauma oli prosenttiosuuksina selvä, 56 % vastaan 24 % puolesta. HS:n vuonna 2014 toteuttaman mielipidetiedustelun mukaan 57 prosenttia suomalaisista vastusti ( ja 26 prosenttia kannatti) sotilaallista liittoutumista.

Vuonna 2017 MTS:n (Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta) tutkimuksen tulos oli miltei identtinen Helsingin Sanomissa samaan aikaan toteutetun kyselyn kanssa. MTS:n mukaan Natoon liittymisen kannatus oli 22 prosenttia (HS 22 prosenttia) kyselyyn osallistuneista ja vastustus oli 62 prosenttia (HS 59 prosenttia).

Sitten aivan tuoreisiin mielipidetiedusteluihin.

MTS:n vastikään ilmestyneen kyselyn perusteella Nato-jäsenyyden kannatus oli pudonnut 20 prosenttiin ja vastustus 59 prosenttiin. Kantaansa ei osannut kertoa 21 prosenttia vastaajista. MTS:n kyselyissä Natoon liittymisen kannatus on laskenut neljänä vuotena peräkkäin.

Miltei samaan aikaan ilmestyneessä Evan vastaavanaiheisessa kyselyssä Natoon liittymistä kannatti 23 prosenttia vastaajista ja vastusti 46 prosenttia. Muutos on tässäkin kyselyssä tapahtunut Nato-liittoutumisen suosiota laskevaan suuntaan.

Eri kyselyjen tulosten perusteella voidaan sanoa, että kyselyjen tulokseksi on vakiintunut 2/3 vastaan ja 1/3 puolesta tai sitten suhde on ollut vielä selvemmin vastustajien hyväksi.

Vuoden 2014 Krimin niemimaan miehitys ja Itä-Ukrainan sodan alkaminen nostattivat liittymisen kannatuksen hetkellisesti 30 prosenttiin, mutta sen jälkeen ollaan palattu pitkän aikavälin keskiarvoihin. Voidaan tietysti spekuloida, mikä vaikutus Asovanmeren tuoreilla tapahtumilla on, jos kysely suoritettaisiin juuri nyt. En usko, että mittari värähtäisi kovinkaan paljon. Kansalaisten suuri enemmistö osaa erottaa Asovanmeren konfliktin liittoutumisen/liittoutumattomuuden puntaroinnista.

Entistä useampi katsoo MTS:n kyselyn perusteella EU:n ja YK:n lisäävän Suomen turvallisuutta. Median ja ns. asiantuntijoiden piirissä EU:n turvallisuutta lisäävään vaikutukseen ei kovinkaan laajasti luoteta. Minulla on tuntuma, että EU:ta turvallisuutta lisäävänä instituutiona kannatetaan, koska se tarjoa maltillisen kompromissin Nato-liittoutumisen ja liittoutumattomuuden välille. Eu-vaihtoehto on epämääräinen ja selkiintymätön, mutta samalla turvallinen ja tuttu.

Mielenkiintoinen on yleisen asevelvollisuuden kannatuksessa tapahtunut muutos. Asevelvollisuuta kannattaa MTS:n mukaan edelleen hulppeat 74 prosenttia vastaajista, mutta viime vuoteen verrattuna kannatus on laskenut seitsemän prosenttia. Eniten asevelvollisuuden tuki on laskenut ryhmässä 15-34 vuotiaat. Asevelvollisuuden kannatus sinänsä muihin vaihtoehtoihin verrattuna on ylivoimainen.

Vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat tottuneet siihen, että kansainvälinen jännitys on suhteellisen korkealla tasolla. Kun mitään dramaattista heikkenemistä ei ole tapahtunut, on turvallisuudentunne kasvanut. Jatkossa kaikki riippuu kuitenkin kansainvälisen tilanteen kehittymisestä.

Mielipiteet uhkakuvista näyttävät muuttuvan sen mukaan, mikä teema on vahvoilla kotimaisessa ja kansainvälisessä keskustelussa. Nyt esillä on ollut ilmaston muutos – sinänsä aiheellisesti. Peräti 90 prosenttia on huolestunut ilmaston muutoksesta. Pakolaistilanne on väistynyt aiemmalta ykköstilalta.

Edellä mainitussa Evan turvallisuutta koskevassa kyselyssä tulos oli MTS:n kyselyä myötäilevä: ilmastonmuutos koettiin turvallisuuspolitiikkaa tärkeämmäksi kysymykseksi. Sotilaallista hyökkäystä Suomeen piti uhkana vain kahdeksan prosenttia vastaajista.

:::::::::::::::::

Presidentti Niinistö puhui monta vuotta sitten aidalla kiikkumisesta (Natoon liittymisen ja liittoutumattomuuden välillä) kuvaten sillä, kuinka aidan päältä voidaan vakaasti katsella tilanteiden kehittymistä kansainvälisessä politiikassa ja samalla säilyttää liikkumavara. Tällaista kuvailua ei enää harrasteta. Itse asiassa Suomi on liikkunut hiukan aidan päällä: se on tunnustellut maaperää syvenevän Nato-kumppanuuden suuntaan. Kysyttäessä kuitenkin päättäjiltä suoraan, miten asia on, on vastaus selvä: Suomi on liittoutumaton maa.

Olen kritisoinut edellä kuvattua Suomen aseman muuttumista sillä perusteella, että Suomi on liukunut pikku hiljaa osaksi suurvaltojen välistä jännitteistä suhdetta. Samalla ylläpidetty työ rauhan säilyttämisen puolesta diplomaattisin keinoin on se väline, jolla tapahtunutta tasapainotetaan.