YleTeemalta tuli 19.1.2019 mielenkiintoinen dokumentti Hedy Lamarrista (1914-2000), itävaltalais-amerikkalaisesta näyttelijästä, jonka elämä on kiehtonut minua niin paljon, että olen kirjoittanut hänestä blogikirjoituksen viisi vuotta sitten. Nyt nähdyn dokumentin nimi on mielikuvituksettomasti: ”Seksipommi: Hedy Lamarrin tarina” (Bombshell: The Hedy Lamarr Story, 2017).
Lainaan vuonna 2013 ilmestynyttä kirjoitustani seuraavassa soveltuvin osin. Nyt esillä olevassa pitkässä dokumentissa hänen uraansa ja elämäänsä seurataan aiempaa seikkaperäisemmin. On aika päivittää kuva näyttelijästä.
Aloitin kirjoitukseni vuonna 2013 seuraavasti: ”Minulle hän oli ja on pelkkä Hedy. Tosiasiassa hän oli Hedwig Eva Maria Kiesler eli Hedy Lamarr (1914-2000), amerikkalainen näyttelijä, joka alun perin pakeni vuonna 1937 Wienistä Yhdysvaltoihin tyrannimiestään, asetehtailija Fritz Mandlia ja ehkä nousevaa natsihegemoniaa. Oli yksi asia, joka erotti hänet muista, käsittämätön kauneus. Entä näyttelijänlahjat? Eivät välttämättä kaksiset, mutta eihän se ole tässä oleellista, eihän?”
Olisi helppo kirjoittaa Lamarrista ironiseen sävyyn. Sitä hän ei kuitenkaan ansaitse monistakin eri syistä.
Epäilemättä Lamarr teki kaikki temput, mitkä näyttelijä tarvitsee päästäkseen huipulle. Hän oli – niin sanotaan – ensimmäinen näyttelijä, joka ilmestyi valtavirran elokuvassa valkokankaalle aivan ilkosillaan. Nyt netistä katsottuna tuo hevosen kanssa kilpaa juokseminen, vaikka sisältääkin varmaan viitauksia nuoren naisen seksuaalisuuden heräämiseen, on säyseä kohtaus. Ja onhan siinä se yksinnäytelty seksuaalisen nautinnon kohtaus……. Kysymys on tsekkiläis-itävaltalaisesta elokuvasta ”Ecstasy” (Hurmio) vuodelta 1933. Elokuva säväytti ja teki 18-vuotiaasta Lamarrista tunnetun.
Paljon totta ja tarua on kehitelty Lamarrin aidostikin jännittävästä paosta Wienistä Britanniaan. Hedy riensi Lontooseen napattuaan mukaansa arvokkaimmat mieheltään saamansa korut.
Yhdysvalloissa hän hakeutui heti filmimoguli Louis B. Mayerin kanssa yhteyteen. Itse asiassa hän tapasi Mayerin jo pakomatkallaan Lontoossa. Itsensä esille tuonnin hän osasi. Huikea kauneus ei ollut varmaankaan haitaksi. Ei Lamarr turhaan hakeutunut mahtavan filmipomon seuraan, sillä tuota pikaa hän oli amerikkalaisen elokuvan tähti. Hän oli suosionsa huipulla 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alkupuolella suurin piirtein samaan aikaan kuin vaaleaverikkö Carole Lombard. Ero näiden kahden naisen välillä oli se, että Lombard oli huippunäyttelijä ja taisi olla 1930-luvun lopulla eniten ansainnut näyttelijä. Ansainnassa Hedy Lamarr ei jäänyt paljon jälkeen, mutta näyttelijänä hän ei ollut Lombardin tasoa. Ei hänelle hirveästi vuorosanoja annettu, mutta hän pärjäsikin elokuvataiteen viettelijänä. Kun hänelle annettiin tilaisuus esittää kaikki osaamisensa, hän vaikutti kyllä kykenevältä näyttelijältä. Selvää on, että hänelle annettiin vain harvoin mahdollisuus näyttää kykynsä, josta hän oli tyytymätön.
Hänen vastanäyttelijöinään olivat tuon ajan suuruudet ja nousevat tähdet kuten Clark Gable, Spencer Tracy ja James Stewart.
Lamarrin kauneus oli luonnollista. Hänen tarvitsi vain olla. Ehostusta varmaankin tarvittiin vain korostamaan luonnollista kauneutta. Kommentit olivat paljon puhuvia: ”She was completely unimpressed by her outstanding beauty”, ”When she spoke one did not listen”, “Of her conversation I can remember nothing”, “She was so beautiful that everybody would stop talking when she came into a room”.
::::::::::::::::::::::
Historiaan Lamarr on jäänyt – näyttelijäuran lisäksi - eräästä tieteellisestä keksinnöstä! Hän nimittäin esitti radio-ohjatun torpedon idean muusikko George Antheilille. He yhdessä hakivat patenttia tälle keksinnölle, joka heidän esittämään tunnettiin nimellä ”Secret Communications System”. Sitä on myöhemmin hyödynnetty langattomassa tietoliikenteessä (frequency-hopping sequence=taajuushyppelysekvenssi). Hedy Lamarr oli kiistämätön matemaattinen lahjakkuus.
Dokumentissa esitetään väite tai huhu, että Lamarr asemaansa hyväksikäyttäen plagioi asesuunnittelijamiehensä Mandlin papereista keksinnön, mutta tätä episodia ei vahvisteta.
Tosiasia lienee, että Lamarr oli sodan aikana aidosti ideoimassa keksintöä, joka on tärkeä osa nykyistä mobiiliradiotekniikkaa erityisesti laajakaistatekniikoita. WiFi ja bluetooth ja GPS ovat velkaa Lamarrin idearikkaudelle. Keksintö patentoitiin vuonna 1942, mutta sen hyödyntäminen jäi hämärän peittoon. Patenttia hyödynnettiin mm. Kuuban kriisissä ja Vietnamin sodassa. Lamarr haki paljon myöhemmin oikeutusta työlleen ja korvausta keksinnön hyödyistä tieteelle. Hän ei kuitenkaan hakenut korvausta kuuden vuoden sisällä keksinnön patentoinnista, joten korvaus jäi saamatta. Vasta vuonna 1997 hän sai ansaitsemansa tunnustuksen tiedemaailmalta. Paljon paremmin Hedy Lamarr menestyi sotaobligaatioiden myyjänä, jossa moni muukin huippunäyttelijä meritoitui. Lamarr onnistui poikkeuksellisen hyvin sodanrahoitustehtävässään.
Dokumentissa käsitellään varsin yksityiskohtaisesti ”keksijä-Lamarria”. Hän nimittäin oli kiinnostunut lapsesta lähtien erilaisista kojeista. Ohjelmassa hänen elämäänsä kommentoivat ystävät, työtoverit ja lähiomaiset. On vaikeaa sanoa, kuinka objektiivisia heidän kommenttinsa ovat. Tärkeä uusi palanen Lamarrin elämäntarinaan on sattumalta löytynyt haastattelunauha näyttelijän vanhoilta päiviltä, joka tuo autenttisuutta näyttelijän tarinaan.
Lamarrilla oli hyvät hoksottimet ja hän löysi oikeat ihmiset auttamaan itseään: Charles Boyer auttoi näyttelijäntyössä ja Howard Hughes teknisten ideoiden toteuttamisessa. Tärkeä apu Hedylle olivat pankinjohtajaisän neuvot tämän kuolemaan saakka.
Elokuvaura jatkui vaihtelevalla menestyksellä sodan jälkeen. Louis B. Mayer antoi Lamarrille nihkeästi töitä ja niinpä näyttelijä tuotti itse elokuvansa vuonna 1946. Tuottajan ura ei kuitenkaan sujunut, mutta elokuvaura jatkui. Lamarrin tunnetuin rooli oli Cecil B.DeMillen ohjaaman elokuvan Simson ja Delila (”Samson and Delilah”) pääosa, joka oli esitysvuotensa 1949 suurin kassamenetys. Tästä Lamarrin näyttelijän ura kuitenkin kääntyi laskuun.
Yritteliäs Lamarr ei lopettanut ideointiaan myöhemmällä iälläkään. Hän oli mukana hiihtokeskusbisneksessä, mutta jälleen seurauksena oli otteen menettäminen, tällä kertaa avioerosotkujen takia.
Ihmisenä Hedy Lamarr ei ollut niitä helpoimpia. Hän kiukutteli työssään, joskin sanoi elokuvien teon yhteydessä, että se johtui vain hänen korkeista laatuvaatimuksistaan. Ehkä. Mutta joka tapauksessa alamäki, jonka Hedy koki, oli dramaattinen: omien sanojensa mukaan hän tienasi 30 miljoonaa dollaria urallaan ja tuhlasi kaiken. Viimeisinä vuosikymmeninä hän eli muiden avun turvin, kunnes keksi oivan tavan saada mammonaa: hän nimittäin rupesi haastamaan systemaattisesti kuvaansa ja nimeään – kiistatta tai kiistanalaisesti - väärin käyttävät yritykset (esim. Corel Corporation/CorelDraw) oikeuteen. Aikansa nämä tienestit kannattivatkin, mutta lopputuloksena hän osasi kuluttaa nekin rahat ja oli jälleen keppikerjäläinen. Hänen 1960-luvulla ilmestynyt elämäkertansa ”Ecstasy and Me” (kuinka ollakaan) oli bestseller. Myöhemmin hän katui paljastuksia ja haastoi kirjan haamukirjoittajan oikeuteen.
Viimeisten vuosikymmenien hämyisistä vuosista on vaikeaa löytää punaista lankaa. Lääkeriippuvaisen Lamarrin elämä oli holtitonta ja käytös äkkipikaista. Kohtaloksi koitui lääkäri, joka - toisen lääkkeen varjolla - määräsi hänelle metamfetamiinia.
Hedy Lamarr jäi kaksi kertaa kiinni myymälävarkaudesta 1966 ja 1991, mutta säästyi molemmilla kerroilla tuomiolta. Rahapulaansa hän nämäkin teki.
Avioiduttuaan kuusi kertaa ja erottuaan yhtä monta kertaa hänestä on jäänyt kuva, joka oli ehkä elokuviensa mukainen viettelijä, mutta tosielämässä paljon rankemmalla tavalla.
Hedy eli pitkän elämän. Oliko kauneus hänelle tärkeä? Kyllä, erittäin tärkeä sitten, kun ikä teki tehtävänsä! Hän vanheni tietenkin, mutta ei mitenkään arvokkaasti, vaan silpoi kasvonsa lukuisissa kauneusleikkauksissa. Varmaankaan tuolloinen tekniikka ei ollut häävi. Tulos oli kammottava.
Media ilveili Lamarrin kustannuksella, joka haaveili viimeisinä vuosinaan pääsystä Wieniin, kotikaupunkiinsa.
Lamarrin ura kertoo tähtikultista Hollywoodin kultaisella kaudella. Ehkä hän kuvitteli elävänsä elokuvatähtenä ikuisesti. Ikuiseksi hän on jäänytkin hienoissa mustavalkovalokuvissa ja filmillä.
Satoja ja tuhansia vuosia sitten kauniit naiset saivat patsaan tai kasvonpiirteensä maalaukseen. Hollywoodin kultaisilta päiviltä Hedy Lamarrista on jäänyt 36 filmiä, joista monet historia on armeliaasti unohtanut.
Nykyiset youtube-nauhat ja kuvakokoelmat antavat meille mahdollisuuden ihailla jälkikäteen hänen filmiuraansa, jumalaista kauneuttaan ja kuvitella, että hän ei ollut ”mahdoton ihminen”. Minä häkellyin ja halusin tietää lisää Hedy Lamarrista. Toivon tekopyhästi, etten olisi tehnyt niin. Olisi jäänyt mieleen vain uskomaton kuva täydellisistä kasvonpiirteistä, mutta myös varhaisesta feminististä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti