Xi ja kiinalainen globaali hegemonia

Ylen Ulkolinjan 14.1.2019 dokumentissa ”Kuka on Xi Jinping?” kaivauduttiin nyky-Kiinan politiikan tarkoitusperiin ja asemaan maailmanpolitiikassa. Onko presidentti Xi uusi Mao Zedong? Vai onko hän uusi suunnannäyttäjä koko maailmalle? Mikä merkitys kommunismilla on Xi:n aatepohjassa?

Dokumentti alkaa vallantäyteyden kuvauksella, kun Xi tapaa maailman talouseliitin World Economic Forumissa. Paikalla olijat kuuntelivat tarkasti, mitä presidentillä oli sanottavaa. Maailma on keikahtanut uuteen asentoon, kun Kiinan presidentti saarnaa vapaakaupan puolesta ja kovin vastapeluri USA pyrkii lisäämään kaupan esteitä.

Monet haastateltavat ylistävät dokumentissa Xi:tä, olivatpa he mistä tahansa. Kun presidentti Niinistö tapasi vastikään Kiinan vierailullaan kollegansa, hän joutui asettamaan sanansa varovasti puhuessaan Kiinan kiistämättömistä ihmisoikeusrikkomuksista.

Xi on rakentanut itseään varten elinikäisen presidenttiyden. Kysymyksessä on ”yksinvaltaisen järjestelmän ja piilaakson risteytys”, kuten eräs dokumentin haastateltava sanoo. Kaikkien huulilla on kysymys, miten tämä heijastuu koko maailman tulevaisuuteen. Jotkut ennakoivat uhkaa ”koko ihmiskunnalle”. Kiina on sekä aidosti mahtava valtakoneisto että propagandan tulos.

Kaiken taustalla on mahtava Kiinan kommunistinen puolue, joka Xi:llekin on pyhä: ”Vannon taistelevani Kiinan kommunismin puolesta”. Se on hänen valtansa lähde, vaikka kiinalainen valtiokapitalismi poikkeaa selkeästi perinteisestä kommunismista. Kommunismilla on kuitenkin Xi:n ajattelussa mielestäni selkeästi vahvempi merkitys kuin lännessä yleensä kuvitellaan. Kommunistisessa puolueessa on yli 90 miljoonaa jäsentä!

Eräs haastateltava toteaa, että kommunismi pelkästään Kiinassa ei riitä Xi:lle hän haluaa toteuttaa uudistettua maailmanvallankumouksen oppia omalla tavalla. Tarkoitus on muokata muu maailma Kiinan mallin mukaiseksi. Länsimaiset liberaalit arvot ovat Xi:n hyökkäyksensä kohde. Pesuveden mukana menee myös liberaali demokratia. Samaan kategoriaan kuuluvat ihmisoikeudet ja lehdistönvapaus. Näiden läntisten arvojen kannattajista koostuvat ”vihamieliset ulkomaiset voimat”, joita vastaan Xi julistaa taistelevansa. Presidentti pelaa kuitenkin pelinsä taitavasti: hän kohtaa läntiset johtajat silmästä silmään lähes aina hymyilevänä. Kuori on kova, mutta ambivalentti: Xi puhuu yhtä ja tekee toista.

Xi:n vanhemmat olivat Kiinan poliittista eliittiä. Tuleva presidentti kävi huippukoulua. Onni kuitenkin kääntyi ja Maon kulttuurivallankumouksessa 1960-luvulla Xi:n vanhemmat joutuivat nöyryytyksen kohteiksi juonittelusta puoluetta vastaan. Osansa sai myös Xi, joka joutui hakemaan vauhtia maaseudulta Maon oppien mukaisesti. Hän sai kuulla olevansa ”kansan vihollinen”. Maaseudulle siirtämisen tarkoituksena oli totuttaa varsinkin sivistyneistö maanraivauksen ponnistuksiin. Tätä vaihetta kesti seitsemän vuotta. Xi joutui karkotuksen aikana asettumaan isäänsä vastaan kulttuurivallankumouksen hengessä.

Xi oli kuitenkin ”selviytyjä”. Hänen elämänsä rakentui pienen punaisen kirjan oppien varaan. Paradoksaalisesti hän tukeutui aikuisiällä alusta pitäen Maoon kaikista kärsimyksistään huolimatta. Tulevassa presidentissä saattoi olla melkoisesti opportunismia. Ehkä hän vain halusi olla voittajan puolella.

Kaiken koetun vääryyden taakse jättämisen jälkeen Xi sai puolueen jäsenkirjan. Kiinan uudistusten isän, puoluejohtaja Deng Xiaopingin aikana perheen kunnia palautettiin. Xi lähti kehittämään uraansa aivan pohjalta ja eteni askel askeleelta huipulle: ensin puoluejohtajaksi, sitten presidentiksi.

Maon aikojen jatkuvan vallankumouksen opista – maolaisessa mielessä - ei näy enää jälkiä. Nyt halutaan tarjota kansalaisille vaurautta. Jo Deng loi pohjan tälle ajatukselle.

Kiina täyttää vuonna 2049 sata vuotta ja silloin täyttymyksenä on ”kiinalaisen unelman” saavuttaminen, joka käytännössä merkitsee, että Kiinasta halutaan maailman mahtavin valtio. Epäilemättä Kiina myös haluaa valtapyrkimyksillään hyvityksen 1800-luvun ja 1900-luvun alun kolonialisaation kohteena olemisesta. Tähän tarvitaan vanhan keisarikunnan mahdin ja nykyajan nationalismin yhdistelmää.

”Uusi silkkitie” on reitistö, jolla muut maat kiinnitetään Kiinan kaupalliseen ja taloudelliseen potentiaaliin. Suunnitelma on ennenkuulumattoman massiivinen. Kiina ikään kuin peittää maapallon kuljetusreittien hämähäkin seittiin. Kiinalla on myös aikaa. Koko aikakäsite on länsimaisesta poikkeava. Siitä puuttuu läntinen hätäinen lyhytjänteisyys. Päätöksenteon jälkeen toimitaan kuitenkin ripeästi.

Avokätisillä lainaohjelmilla Kiina sitoo valtioita - mukaan lukien köyhät valtiot - itseensä. Kiina syleilee maailmanlaajuisilla visioilla koko planeettaa. Jos kohdemaa ei pysty maksamaan esim. jonkin sataman kehittämiseen kohdistettua lainaa takaisin, Kiina ehdottaa sataman liiketoimintojen siirtämistä kiinalaisille: tässä on mahdollisuus vapautua velkataakasta! Tällaisen ”petoksen” uhriksi joutui Sri Lanka. Samantyyppistä strategiaa on toteutettu Kreikassa ja Ranskassa….. Alun innostuksen jälkeen on herännyt epäily: mihin Kiina oikein pyrkii? Kehittääkö Kiina talouden varjolla vaihtoehtoista poliittista järjestelmää läntiselle demokratialle?

Unkari, Kreikka ja Serbia ovat jo kiinalaisten otteessa voimatta oikeastaan enää puuttua Kiinan ihmisoikeustilanteeseen – tuskinpa ne pitävät sitä edes tärkeänä asiana. Keskinäisillä kytkennöillä Kiina hiljentää kriittiset äänet. Myös Australia ja Uusi-Seelanti ovat osa Kiinan talousstrategiaa. Monet niukan kasvun liberaalit demokratiat ovat tarttuneet Kiinan täkyyn.

Oleellista on, että Kiinalla on autoritäärisiä ”sukulaisvaltioita” – eräänlaista kaikupohjaa - kasvavassa määrin. Se voi luottaa siihen, että monet valtiot seuraavat sitä omasta vapaasta tahdostaan.

Kommunismi tuntuu hallitsevan kapitalistiset konnankoukut paljon läntisiä kumppaneita paremmin. Ideologisessa vyörytyksessä Kiina on ollut paljon vanhaa Neuvostoliittoa etevämpi. Samaan aikaan kun lännessä pelätään Venäjän usein kömpelöitä vaikutusmetodeja, Kiina on ottanut johdon kyber- ja hybridisodankäynnissä ja tekee sen usein huomaamatta. Kiinalaiset sekaantuvat eri maiden sisäpolitiikkaan ja vaaleihin etevämmin kuin kilpailijat.

Afrikassa Xi:n kiinalainen unelma on onnistunut parhaiten: silkkitie ulottaa lonkeronsa suurimpaan osaan maanosaa. Kiina tarjoaa mainion esimerkin afrikkalaisille valtioille, kuinka noustaan köyhyydestä suhteelliseen vaurauteen. Se voittaa kevyesti lännen kehitysavun. Kiinan ensimmäinen sotilastukikohta on ilmestynyt Djiboutiin….. Kiina on valinnut amerikkalaisen ”tukikohtaimperialismin” tien. Vanhanaikainen eurooppalainen kolonialismi on täysin poispyyhitty strategioista.

Demokratia pyritään kiinalaisessa katsannossa vetämään kölin alta. Xi:n globaalissa paratiisissa sille ei ole tilaa. Onko Kiina onnistumassa paratiisin luomisessa, missä muut kommunistiset yrittäjät ovat epäonnistuneet? Tuskinpa, mutta se pystyy dominoimaan halutessaan suurta osaa maailmaa vetämällä oikeista naruista.

Myös lähialueillaan Etelä-Kiinan merellä Kiina on menestynyt aggressiivisella strategiallaan. Tekosaaret ovat muuttuneet eteentyönnetyiksi tukikohdiksi…. On meneillään noiden saarien militarisointi.

”Shanghain yhteistyöjärjestöllään” Kiina on luomassa johtamansa blokin läntisten maiden yksinoikeudella hallitsemille maailmanlaajuisille talous- ja poliittisille foorumeille. Venäjä ja Kiina ovat löytäneet toisensa….. Mukana on myös Keski-Aasian itsevaltaisesti hallittuja maita. Joillakin keinoin Kiina on onnistunut sulattamaan jäätä myös Intian ja Pakistanin väliltä.

EU:n hajoamista pelkäävät Euroopan maat näkevät Kiinan pyrkimykset uhkana mantereen yhtenäisyyden tavoittelulle. Läntinen hallitukseen ja toimivaan oppositioon perustuva järjestelmä on saanut haastajan, johon sen on syytä suhtautua kaikella vakavuudella. Moneen kymmeneen vuoteen liberaali demokratia ei ole saanut vastaavaa haastetta eteensä.

::::::::::::::::.

Kommunismista omaksutut ulkoiset tunnusmerkit, kuten kansan yhtenäisyyden vaatimus, näyttävät toimivan, koska oppositiota ei ole: ”perhe on kommunistinen puolue”. Sanan- ja kokoontumisen vapaus ovat haavetta vain, samoin kommunistien puolueen arvostelu. Poliittiset vastustajat on eliminoitu.

Kiinan kommunismi on paljon enemmän kuin neuvostokommunismi, koska se pystyy simuloimaan läntisiä järjestelmiä. Lonkeroillaan se tunkeutuu hienovaraisesti tai aggressiivisesti läntisten hallintojen sisälle.

Kiinan totalitaarisen järjestelmän totalitaarisin piirre on ehkä kuitenkin pisteytysjärjestelmä, jolla ihmisiä valvotaan ja holhotaan. Ohjaus- ja pistejärjestelmä perustuu pitkälle viedyn tietoteknisen järjestelmän hyväksikäyttöön. Tuhannen pisteen lähtötilanteesta kerrytetään plus- tai miinuspisteitä tekojen mukaan. Kansalaisia voidaan palkita tai rangaista pistesysteemin avulla. Tällaisen sanktiojärjestelmän toimivuus edellyttää pitkälle vietyä teknistä osaamista, mutta ilmeisesti järjestelmä on toteutumassa.

Orwellin luoma dystopia on saamassa vahvan haastajan. Avainasia on teknologian hyväksikäyttö tavalla, jota Orwell ei pystynyt kuvittelemaan. Sen avulla voidaan hallita ihmisten käyttäytymistä Kiinan rajojen ulkopuolellakin käyttämällä hyväksi lännessä kehitettyjä verkkoratkaisuja ja sovelluksia.

Vastausta tulevan arviointiin voidaan etsiä myös talouden kehityksestä. Onko Kiinan talouskasvu niin varmalla pohjalla, että dokumentin mukainen tulevaisuudenkuva mahdollistuu? Epäilen, että kovia haasteita on edessä. Eihän tästä ole kuin 30-40 vuotta, kun ”keltainen vaara” (Japani) oli peittoamassa läntisen osaamisen.

Voidaanko tämä ”kiinalainen juttu” kääntää vielä kerran ympäri? Länsimaissa on ylpeilty teknisillä edistysaskeleilla (kuten myös yhteiskunnallisella edistyksellisyydellä), mutta nyt kun kiinalaiset pystyvät monilla aloilla samaan ja enempään, näemme siinä vain yhteiskuntahirviön, jossa koekaniineina ovat tavalliset ihmiset.