John F. Kennedystä on tehty lukemattomia dokumentteja, joista jotkut on esitetty suomalaisilla TV-kanavilla. On esitetty sekä dramatisoituja, että puhtaasti dokumenttipohjaisia sarjoja. Yhden eli PBS:n dokumenttisarjan olen kirjoituksissani joitakin aikoja sitten arvioinut.
Yle Teema Femillä päättyi juuri Historiasarjaan sijoitettu CNN:n kuusiosainen sarja ”Kennedyn klaani”, alkuperäiseltä nimeltään ”The Kennedys – American Dynasties”. Siinä perehdytään Kennedyihin suvun ja perheen kautta. Nimi ”klaani” tai dynastia viittaa suvun mahtiasemaan ja vallankäytön keinoihin lähihistoriassa.
En seuraile tässä kirjoituksessa pelkästään dokumentin logiikkaa enkä Kennedyjen tarinan yksityiskohtia vaan keskityn suvun vaiheisiin sen kuvan perusteella, minkä olen saanut lähihistoriaan perehtyessäni.
CNN:n dokumenttisarjan luonteeseen kuuluu tietynlainen kiiltokuvamaisuus, mutta luodussa kuvassa on myös paljon säröjä tai naarmuja, joita ei toki peitellä aktiivisesti.
Dokumenttisarja erittelee Kennedyjen nousua ja hiipumista (vältän sanaa tuho) vuosisadan pituisella ajanjaksolla. Kennedyjen saaga on tarina Irlannista tulleiden köyhien maahanmuuttajien yhteiskunnallisesta noususta neljässä sukupolvessa maailman mahtavimman valtion johtajuuteen.
Kennedyjen kantava voima ainakin tarinan alkupuolella on Joseph Kennedy, tulevan presidentin isä, jonka kunnianhimo on kyltymätön. Epäilemättä isä halusi myös henkilökohtaisella uralla päästä pitkälle, mutta taidot ja osaaminen sekä – joku voisi sanoa – harkintakyvyn puute eivät riittäneet huipulle. Korkein asema, minkä Joseph Kennedy saavutti julkishallinnossa oli Britannian suurlähettilään tehtävä, josta hän kuitenkin joutui luopumaan asettuessa tukemaan väärää (natseille) periksi antamisen linjaa sodan alkuvaiheissa.
Liikemiesuralla Joseph onnistui loistavasti. Kennedyistä tuli yksi Yhdysvaltain rikkaimmista suvuista. Menestyksen taustalla oli muutakin: joku voisi sanoa, että Kennedyjenkin kohdalla jokaisen menestyvän miehen takana oli nainen: Josephin aviopuoliso Rose Kennedy oli varsinainen harmaa eminenssi Kennedyjen suvussa.
Joseph Kennedy siirsi kunnianhimoiset tavoitteensa poikiensa kannettavaksi. Jo alkuvaiheissa vastoinkäymiset sävyttivät sinänsä kiistatonta menestystä: John F. Kennedyn vanhempi veli menehtyi taistelulennolla sodassa. Tulevasta presidentistä tuli perheen toivo, jota isä-Joseph Kennedy tuki ilmeisen pyyteettömästi.
Josephin myötä suvussa vallitsi isäkeskeinen patriarkaalinen perhesopu: pojat kysyivät aktiivisesti isältä neuvoja ja olivat tämän neuvoista kiitollisia.
John Fitzgerald, menestyvä poliitikko, avioitui (1953) Jacqueline Bouvierin kanssa, joka toi kuninkaallista säihkettä parin ulkoiseen habitukseen. Myöhemmin presidenttinä Kennedy selvästi hyötyi Jacquelinen suosiosta muun muassa valtiovierailuilla. Avioliitto toimi omintakeisin periaattein, kun molemmilla oli sekä yhteinen että oma elämä kaikkine mausteineen. Aviomiehen jatkuvat ulkopuoliset suhteet ja vaimon tuhlaileva elämäntapa pidettiin alkuvuosina perheen sisäisenä asiana.
Kennedy raivasi tiensä liittovaltion johtopaikoille, ensin kongressiin ja sitten vallan huipulle korkeimpaan mahdolliseen tehtävään. Presidenttiys alkoi vuonna 1961 Yhdysvaltain nuorimpana (43 v.) valtionpäämiehenä. Joe Kennedyn vaatimuksesta veli Robert nimettiin oikeusministeriksi. Näin dynastia toimi jälleen suvun eduksi. Robert oli jo presidentinvaalikamppailussa korvaamaton apu veljelleen ja jatkoi erittäin vahvana taustavoimana Johnin presidentiksi tulon jälkeen paljon oikeusministerin tehtäviä laajemmalla reviirillä.
Oikeusministerinä Robert omistautui järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen taisteluun, jossa hän myös menestyi. Vielä muutamaa vuotta aiemmin J. Edgar Hoover, FBI:n johtaja olio sanonut, että mafiaa ei ole olemassa.
Kennedyn presidenttikausi alkoi takaiskulla, kun hän peri Sikojenlahden maihinnousuoperaation edeltäjältään. Presidentti olisi voinut perua hankkeen, mutta ei tehnyt sitä. Tarkoitus oli Fidel Castron syrjäyttäminen maihinnousun avulla Kuuban johdosta huhtikuussa 1961. Naiivi yritys peittää Yhdysvaltain vastuu käyttämällä Kuuban pakolaisia saaren valtaukseen päättyi katastrofiin. Myös huippuneuvottelu Wienissä 1961 Hrustsevin kanssa epäonnistui. Koleerinen Hrustsev yllätti Kennedyn ärhäkkyydellään eikä yhteistä kieltä löytynyt.
Kuuban kriisi – joka oli osin seurausta Sikojen lahden epäonnistuneesta maihinnoususta - oli Kennedylle suuri voitto. Jälleen suvun merkitys nousi keskiöön. Kennedy uskoutui John Kenneth Galbraithille: ”et tiedä, miten paljon huonoja neuvoja sain avustajiltani”. Suurin apu löytyi veli Robertilta, jonka osin itsenäinen diplomatia lopulta käänteentekevästi auttoi kriisin ratkaisussa.
Menestyssarakkeeseen merkittiin myös vuoden 1963 ydinkoekieltosopimus. Ensimmäisen kerran ydinaseiden koekäyttöä pystyttiin rajoittamaan.
Vietnamin sodan totaaliselta murheelta Kennedy säästyi, kun elämänlanka katkesi juuri ratkaisevalla hetkellä. Varmasti voidaan kuitenkin sanoa, että Kennedy ei ollut irtautumassa Vietnamista. Päinvastoin Etelä-Vietnamin presidentin Ngo Dinh Diemin murhalla (2.11.1963) oli Yhdysvaltojen (ja Kennedyn) hiljainen lupa, joka vaivasi häntä viimeisinä viikkoina.
Dokumentissa sivuutetaan presidentti Kennedyn vastuu Yhdysvaltojen sitoutumisesta Vietnamiin varsinkin vuoden 1963 aikana.
(jatkuu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti