Helsingin Sanomien Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Anna-Sofia Berner pyrkii luomaan artikkelissaan ”Kaksi vuotta presidentti Trumpia” (28.1.2019) kokonaiskuvaa Trumpista presidenttikauden ollessa nyt puolessa välissä.
Tehtävä ei ole ihan helppo, sillä Trump on luonut oman mallisensa kuvan presidenttiydestä, jollaista en muista nähdyn länsimaisessa liberaalissa demokratiassa.
Yritän seuraavassa luoda karkean kuvan Donald Trumpin tekemisistä sekä samalla yhteenvedon hänen puolikkaasta kaudestaan. Havainto numero yksi on, että polarisaatio puolueiden välillä on kasvanut kaiken aikaa. Kahtiajakautuminen on loitontanut puolueita toisistaan Clintonista lähtien, mutta nyt on saavutettu uusi taso.
Toinen havainto on, että totuuskäsite on kärsinyt haaksirikon, kun ”totuus” on muodostunut aivan omanlaisekseen. Trumpilaisittain kukin saa muodostaa oman totuuskäsityksen.
Anna-Sofia Berner näyttää kokevan asian niin, että demokratia on osoittanut parhaat puolensa Trumpin kaudella, koska nyt ovat saaneet äänensä kuuluville ne, joita ei aiemmin otettu huomioon. Sanoisin pikemminkin niin, että populistinen politiikka teki läpimurron nykyisen presidentin kaudella. On vaikeaa yhdistää nykyistä menoa toimivaan demokratiaan. Pikemminkin kysymys on repivästä sekasorrosta, jossa osa äänestäjistä kulkee Trumpin propagandan johdattelemana eteenpäin ennustamattomaan tulevaisuuteen.
Eikö välivaalien tulos kerro, että kansanvalta on piristymään päin? Totta on, että välivaaleissa rikottiin äänestysaktiivisuusennätyksiä, mutta syynä oli varmaankin suurelta osin Trumpin vastustajien aktivoituminen, joka tuli esille erityisesti edustajainhuoneen vaaleissa.
Artikkelissa todetaan aiheellisesti, että Yhdysvaltain presidentin valtaoikeudet saattavat sisäpoliittisissa kysymyksissä jäädä eurooppalaista pääministeriä heikommiksi. Tämä toteutunee erityisesti nyt, koska kahtiajakautuminen on niin repivää ja kongressin paikkajakauma mahdollistaa presidentin esitysten tyrmäämisen.
Osa Yhdysvaltain demokratian kokemista karikoista ei johdu Trumpista, vaan on yhteistä Länsi-Euroopan liberaalien demokratioiden vastoinkäymisille. Kansalaisten moneen osaan pirstoutuneen tahtotilan ja kaksipuoluedemokratian pelisääntöjen yhteensovittaminen on vaikeaa. Lisäksi globaalit muutokset tuovat omat mausteensa soppaan.
Venäjän väitetty sekaantuminen presidentinvaaleihin lienee tosiasia. Sitä ei ennen vaaleja osattu ennustaa. Itse asiassa Trumpin on väitetty itse aiheuttaneen sekaantumisen omasta vapaasta tahdostaan ja omien valtapyrkimystensä pontimena. Niinpä sotkuja selvitetään helpostikin koko vaalikauden ajan. Trumpia yritetään kammeta sivuun luultavasti koko jäljellä olevan kauden ajan.
Artikkelin hyvin osuva havainto on, että Donald Trumpissa on liikemiespresidentin sijasta ehkä sittenkin enemmän tosi-tv-presidenttiä, jolla viitattaneen presidentin käytännön toimintatapoihin, äkkikäänteisiin ja arvaamattomuuteen. Presidentin ministerit ja avustajat ovat vaihtuneet tiheään tahtiin Trumpin mielialojen mukaan. Tavoitteena on ilmeisesti ollut kritiikittömän ympäristön luominen. Se ei tule toteutumaan.
Narsistinen presidentti haluaa suosionosoituksia enemmän kuin tosiasioihin pohjautuvia voittoja työssään.
Presidentin suosio on säilynyt korkealla republikaanien keskuudessa, minkä on arvioitu johtuvan siitä, että puolue on saanut läpi tärkeinä pitämiään laki- ym. muutoksia (irtautuminen Pariisin ilmastosopimuksesta, verojen alennukset, sääntelyn purku). Trumpin omat esitykset joko takkuilevat tai ovat osoittautuneet enemmänkin ”imagovoitoiksi” kuin konkreettisiksi sisältömuutoksiksi. Venäjä-politiikassa republikaanien tiukka linja on voittanut presidentin pyrkimykset sopuilla Venäjän kanssa.
Talouden suotuisa kehitys – jota ei voi laskea yksin presidentin ansioksi – on satanut Trumpin laariin. Tosin talouden kehitys on vaiheessa, jossa ei voida sanoa kuinka pitkä- tai lyhytvaikutteisia Trumpin toimet ovat.
Yhteenvetona Trumpin äkkiväärät toimet ovat lyöneet leiman hänen politiikkaansa. Hesarin Anna-Sofia Berner yrittää luoda ”tasapuolisen” kuvan presidentistä ja muun maailman tapahtumista toteamalla, että Euroopassa on tehty samanlaisia ohareita ja virheitä. On kuitenkin vaikeaa verrata Berlusconin Italiaa koko maailmaan vaikuttavaan Trumpiin. Berner käyttää päälähteenään konservatiivisen Heritage-säätiön tutkijaa David Azerradia, jolloin kuva värittyy oikeistosävyisesti.
Trumpin väitetään löytäneen reitin republikaanien ja demokraattien välistä, jolloin hän on tavoittanut sellaisen äänestäjäjoukon, jolla ei ole ollut johtotähteä. Nyt - väitteen mukaan - on. En tähän oikein usko, sillä kyllä Trump päinvastaisista väitteistä huolimatta on toteuttanut hyvin republikaanista politiikkaa joko omasta tahdostaan tai sitten republikaanisen oikeiston muokkaamana. Ulkopuolisena hämmästelee, kuinka herkästi osa ihmisistä on vietävissä oikeistopopulistisen politiikan aallonharjan mukana. Toisaalta ankara vastustus, jota Trump kohtaa voidaan johtaa presidentin poliittisista toilailuista. Osa kansalaista on menettänyt luottamuksen presidentin aseman uskottavuuteen.
Ehkä oleellista Trumpissa on, että hän on luonut kuvaa presidenttiydestä aivan omanlaisenaan. Seurauksena on ollut tempoilevaa politiikkaa, joka tuntuu vaihtelevan presidentin mielenliikkeiden mukaan. Osittain Trumpin luoma kuva presidenttiydestä on presidentin aseman irvikuva. Trump on sekoittanut liberaaliin demokratiaan autoritaarisesta johtamisesta tuttuja keinoja. Osa kansalaisista näyttää pitävän tästä. He haluavat johtajan johdatusta, eivät vanhaa sopuilevaa demokratiaa. En kuitenkaan usko, että 1800-luvun vaihteen ”kansakunnan isät ” olisivat ymmärtäneet trumpilaista versioita demokratiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti