maanantai 25. helmikuuta 2019

Tappioiden käsittelystä ja selittelystä Seefeldissä

Penkkiurheilija kärsii myötätuntoisesti oman maan urheilijoiden kokemista tappioista. Tämä on koettu juuri meneillään olevien Seefeldin hiihdon maailmanmestaruuskisojen aikana 21.2.-3.3.2019. Odotukset ovat median taholta loihdittu korkealle. Objektiivisesti ajatellen tuntuu siltä, että Suomen joukkueen tavoitteisiin voidaan päästä vain maksimaalisen onnistumisen kautta, jos silloinkaan. Onnistumisia ehkäisee tehokkaasti eri lajeissa olevien suomalaissuosikkien vähäisyys. Karu totuus on, että suomalaisia lajinsa ennakkosuosikkeja ei ole yhtään tai sitten vain yksi kappale. Muutamakin onnistuminen edellyttäisi useiden potentiaalisten menestyjien olemassa oloa monissa eri lajeissa. Jos verrataan suomalaisia norjalaisiin (menestyjäkandidaatteja lähes kaikissa lajeissa), ruotsalaisiin (menestyjäkandidaatteja varsinkin naisten lajeissa) ja venäläisiin (menestyjäkandidaatteja useissa eri naisten ja miesten lajeissa), ovat meikäläisten menestymisen mahdollisuudet tosiasiassa vähissä.

Muun muassa sprinttihiihdoissa, skiathlonissa, mäkihypyssä ja yhdistetyssä noudatettiin tuttua kaavaa: ensin valtavat optimistiset odotukset, sitten turhautuminen urheilusuorituksen jälkeen.

Totta kai urheilija itse tuntee sisimmässään suurimman pettymyksen tunteen epäonnistumisen hetkellä. Voin vain kuvitella Ristomatti Hakolan mietteitä kaatumisen jälkeen sprinttiviestissä. Myötätuntoni on hänen puolellaan. Eri lajien kotimaiset huiput ovat kuitenkin saaneet hyvän kotikasvatuksen ja osaavat useimmiten käsitellä TV-kameroiden edessä pahojakin pettymyksiä. Synkkä panettelu jää joidenkin penkkiurheiluyksilöiden nettikiukun varaan – onneksi.

Temperamenttipurkauksia on kyllä muiden taholta riittänyt kisoissa….. Tunnekuohuisen Sergei Ustjugovin käytös sprinttikisan jälkeen, jolloin hän töni Johannes Hösflot Kläbua on ainakin minun muistikuvissani ainutlaatuinen ärtymyksen osoitus. Syyksi käytökseen ei riitä norjalaisen kieltämättä riidanalainen röyhkeys loppusuoralla. Ustjugovilla lienee pinna kireällä myös doping-historiasta johtuen…….

Yksi tapa kohdata tappiot on etsiä syyllisiä. Urheilijat itse joutuvat tässä moitiskelun kohteeksi virheellisistä matkavalinnoista, edellisessä hiihdossa tapahtuneesta mokasta (vrt. Iivo Niskanen skiathlonissa), tai yksinkertaisesti (huippukunto)lupausten pettämisestä. Usein syytökset kohdistuvat myös valmennukseen tai huoltohenkilöstöön. Syytösten määrä on suorassa suhteessa siihen, miten kisat ovat menneet. Viimeinen vaihe tappionkäsittelyssä on yleensä se, kun syyllisiä etsitään kisojen selostajista.

Suomea ei enää tarvitse juosta eikä hiihtää maailmankartalle, mutta toisaalta eihän tarvitse Ruotsia eikä Norjaakaan, jotka ovat yhtä innostuneista menestyksistä kuin suomalaisetkin. Urheilumenestyksistä koettu suunnaton isänmaallinen ilo ja ylpeys pitää selittää jollakin muulla tavalla. Ehkä yksi syy on, että kilvoittelu maiden välillä on yhteiskunnallisesti, moraalisesti ja ”vihollisuuksien” suhteen hyväksyttävää ja vaaratonta. Toisaalta menestystä ja esillä oloa riittää nykyisin muussakin kilvoittelussa, kuten olemme saaneet erilaisista maiden välisistä kilpailukykyvertailuista havaita. Monet Afrikan maat ovat tunnettuja urheilijoistaan. Nyt on heidän vuoronsa nostaa kansallista itsetuntoa urheilumarkkinoilla.

:::::::::::::::::::

Olen penkkiurheilijana konkari. Aloitin urheilun seuraamisen 1960-luvun alussa kehittämällä omia tilastointimenetelmiä ja keräämällä lehtileikkeitä. Kävin kirjastossa lukemassa urheilutulokset lehdistä ja painoin ne mieleeni pitääkseni ruutuvihossa säntillisesti ajan tasalla varsinkin yleisurheilutuloksia.

Innostus näkyi ulospäin, se on selvä. Kun yritin oppikoululaisena viimeiseen saakka ennen maantiedon oppitunnin alkua seurata vuoden 1966 Oslon hiihdon maailmanmestaruuskilpailuja, opettaja havaitessaan kiinnostukseni vapautti minut - tilannetajuisesti - oppitunnin seurannasta matkaradion urheiluselostuksen pariin.

Alisuoriutuminen on käsite, jota on käytetty suomalaisten yhteydessä. Mäkihypyn ja yhdistetyn urheilijamme väitetysti nimenomaan alisuoriutuivat, mutta oliko sittenkin enemmän kysymys riittävästä taidon ja kunnon puutteesta? Useimmilta ei maksimisuorituksellakaan voinut odottaa palkinto- tai pistesijaa.

On totta, että epäonnea on ollut, mutta on kai mukana myös annos taitamattomuutta. Havereiden takia on voitu menettää mitali tai pari, se on totta, mutta esimerkiksi miesten sprintissä mitaleille päästäkseen olisi pitänyt voittaa hurjasti ”juokseva” Kläbu, nopea ja sitkeä kestotaistelija Bolsunov tai hirmukirijä Pellegrino.

Rakas Ylemme on kehitellyt myös tappionkäsittelemistapoja. Kärsityt tappiot korvataan tavallaan TV-katsauksilla menneiden vuosien ja vuosikymmenien menestyksen hetkistä.

Pohjoismaisten lajien seuranta on pienehköjen yleisöjen kiinnostuksen kohde (varsinkin, kun esimerkiksi ampumahiihto on rajattu pois MM-kisoista). Sitäkin tärkeämpää on, että mäkihypyssä keskieurooppalaiset menestyksellään Seefeldissä nostivat suuren innostuksen ja keräsivät valtavan yleisön sekä kilpailupaikalle että TV-katsomoihin.

Joskus tuntuu todella huolestuttavalta katsoa esimerkiksi Salpausselän kisojen nykyisiä yleisömääriä. Takana loistava tulevaisuus? TV-katsomot pelastavat tilanteen. Ihastelen hiihtolajien suosiota TV:n katsotuimpina ohjelmina, vaikka katseluajan kilpailijoina yleisömäärissä ovat monet huippusuositut joukkuepelilähetykset. Kilpahiihdon perinne on kuitenkin käsittämättömän vahva ja kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Mutta menestystä täytyy tulla, muutoin katsojat kaikkoavat aikaa myöten.

Yritän itse työntää syrjään pahimman pettymykseni kiinnittämällä huomiota urheilusuoritusten dramatiikkaan. Niissä on aivan tarpeeksi kiehtovuutta. Aina voi samaistua urheilijan ilon tai tappion hetkiin riippumatta siitä, mistä maasta kyseinen urheilija on.

Vielä toivo elää, että onnistumisia tulee (kisat ovat puolessa välissä) naisten kympillä (p) ja miesten 15 kilometrillä (p) ja aina arvaamattomissa viesteissä. Ainakin niissä on vähemmän kolhiutumismahdollisuuksia kuin sprinttityyppisillä matkoilla, jotka tuntuvat olevan suomalaisille liian kiihkeärytmisiä. Haasteena on, että suurimmat meikäläisten suosikit ovat väsyttäneet itseään sivumatkoillaan, mutta katsotaan….

3 kommenttia:

  1. Itse ainakin nautin täysin siemauksin upeista urheilusuorituksista, mitä etenkin Norjalaiset ja Venäläiset ovat esittäneet.
    Politikka tahtoo pahasti sotkeutua myös nykyiseen urheiluun,emmekä me suomalaiset ole lainkaan syyttömiä urheilun käyttämisestä polittisten vaikuttamisen alustana,muistetaan vain vaikkapa vuoden 12 olympialaiset Tukholmassa.
    Usjukov voisi komilaisena olla kelpo täydennys haalittavasksi maahamme täydentämään hiihtomaajoukkuetta, on näet siten että Venäjällä,ankaran eri tiimien välisen kilpailun seurauksena on runsaudenpulaa hyvistä hiihtäjistä.
    Pitkienmatkojen nielijänä Bolshunov tulee veikkaukseni mukaan olemaan viellä pitkään meikäläisten ja norskien riesana hiihtokisoissa.

    VastaaPoista
  2. Tänään (26.2.2019) mitalijahti sitten jatkuu.....

    VastaaPoista
  3. Hei, olen Albertiina Aleksandra Suomesta Haluan antaa teille todistuksen siitä, miten sain lainan Ryan Cliftonilta. Sain 60000 euron lainan 2 prosentin korolla. HUOM: Se on luotettava ja aito. Jos olet kiinnostunut saamaan lainayhteyden EMAIL: ryancliftonfirm@gmail.com

    VastaaPoista