Kahden kerroksen kiekkoväkeä

 

 Seuraan parhaillaan harvakseltaan jääkiekon MM-kilpailuja. Menestys on ollut kohtalainen: Suomi on tätä kirjoitettaessa siirtynyt oman lohkonsa kärkeen. Peli on ollut hyvätyydyttävää, mutta kaukana loistokkuudesta. Se on ymmärrettävää, sillä Suomi pelaa jollakin, sanokaamme C-joukkueen tasoisella joukkueella. A ja B ”maajoukkueet” ovat kiinni pääosin NHL:ssä ja tämän kauden osalta jo päättyneessä KHL:ssä. Se, että Suomen menestys on ollut kohtuullinen (vuonna 2019 jopa loistava),  kuvaa jääkiekon laajaa tasoa Suomessa enemmän kuin mitään muuta.

Samaan aikaan jääkiekon taso myös maailmalla on leventynyt. Erityisesti painottaisin kahta seikkaa:  KHL:ssä on mukana merkittävä osa koko Euroopan kermasta ja toisaalta jotkin kansalliset sarjat ovat laadukkaita. Varsinkin Itä-Euroopan maiden parhaat pelaajat ovat miehittäneet KHL:n pelipaikkoja. Toisaalta Sveitsin ja Saksan kansalliset sarjat pystyvät kilpailemaan palkoilla niin,  että maajoukkuejyrien ei tarvitse lähteä kokeilemaan onneaan Pohjois-Amerikkaan. Huiput ovat sitten erikseen.

Samaan aikaan, kun  MM-kisat ovat meneillään, pelataan NHL:n playoffseja. Tätä kirjoitettaessa seuraan parin päivän takaisia  otteluja, joissa suomalaiset  kunnostautuivat monen miehen voimin,  ja paremmin kuin vastaavassa tilanteessa ehkä koskaan aiemmin: Montreal-Toronto-ottelussa Montrealin Joel Armia on teki kaksi maalia ja Jesperi Kotkanemi yhden maalin. Ottelussa Nashville-Carolina Mikael Granlund (Nashville, yksi maali) ja Sebastian  Aho (Carolina, kaksi maalia) olivat tosi tehokkaita. Ahon jatkoaikamaali jopa lopetti Nashville pelit tältä kaudelta. Kahdessa päivän ottelussa kuusi maalia meikäläisille maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa!  Onnittelut!

Vastikään kirjoitin,  kuinka suomalaiset ovat olleet tällä kaudella tehokkaita nimenojaan NHL:n kärkijoukkueissa. Sen kirjoituksen jälkeen tilanne ei ole ainakaan heikentynyt: Mikko Rantasen ja Joonas Donskoin Colorado taistelee aivan ilmeisesti Stanley Cupin voitosta. Aleksander Barkovin Florida putosi valitettavasi jatkosta,  kun ei pärjännyt kivikovalle Tamba Baylle, mutta Barkov on joukkueensa tähtipelaaja, joka pelasi yli 20 minuuttia joka pelissä, eli enemmän kuin kukaan toinen Floridan hyökkääjistä – ja oli tehokas kuin mikä.

Nyt alkaa olla suomalaisen huippulahjakkaan jääkiekkoilijasukupolven kypsien hedelmien poimimisen aika,  ja tätä jatkunee pitkään, jos vakavia loukkaantumisia ei satu. Eikä kaikki ole mennyt edes nappiin, kun muistellaan huipputaitavien Patrik Laineen ja Jesse Puljujärven viimeaikaisia vastoinkäymisiä. Ja terävimmässä kärjessä tai ainakin sen välittömässä tuntumassa on muitakin, kuten Teuvo Teräväinen, Miro Heiskanen, Roope Hintz ja Joel Armia vain muutaman mainitakseni.

Suomalaiset maalivahdit ovat jo käsite NHL:ssä. Heiltä odotetaan paljon ja heiltä saadaan paljon. Suomalainen maalivahtivalmennus on ollut korkeatasoista. Toivottavasti sitä ei missata tulevaisuudessa.

Jotakin todella merkittävää on tapahtunut valmennuksellisesti karkeasti 10 vuotta sitten, muutoin tämä kaikki ei olisi ollut mahdollista. Yksi seikka on isokokoisten pelaajien huipulle kypsymisen kärsivällinen odottelu, joka joskus aiemmin unohtui. Hintz ja Armia ovat tästä mainioita esimerkkejä. Molempien kypsyminen huipulle on kestänyt vähän kauemmin kuin Ahon, Granlundin ja kumppaneiden.

Meillä aivan oikein kannustetaan lupaavia koripalloilijoita ja jalkapalloilijoita, mutta kyllä näiden lajien kautta pääsy kovimmalle huipulle on vielä näkemättä muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta. Jääkiekkotaiturit kestävät vertailun. Monesti vertailua tehdään harrastajien määrään vedoten, jossa koripallon ja jalkapallon pelaajamäärät ovat omilla lukemillaan, mutta kyllä jääkiekon kovin huipputaso on vertailukelpoinen em. lajien kanssa.

Kaikkien jääkiekon huippujen saaminen samaan aikaan taistelemaan ”maailman cupista” on vaikeaa, muttei mahdotonta, kuten takavuosien turnaukset osoittavat. Vasta silloin saadaan selville voimasuhteet kansakuntien välillä. Suomalaisittain näkisin vanhan menestyksen näissä karkeloissa johtuneen ennen kaikkea muutamista tähtipelaajista. Nyt on tarjota leveähköllä rintamalla huippupelaajia varsinkin hyökkäyspäässä ja maalivahdeissa. Vanha menestyspilari, puolustus, on suuremmissa  vaikeuksissa. Esimerkiksi ruotsalaisilla (kuten Victor Hedman) on useita huippupuolustajia NHL:ssä.

Meillä on siis huipulla kahden kerroksen väkeä, maailmanmestaruuskisojen maajoukkue ja kovimpien ammattilaisten ”joukkue”. Pari vuotta sitten ennakkoon heikompi MM-joukkue yllätti ja pystyi samaan,  mihin joskus aiemmin aivan parhaista koottu joukkue, jos ei parempaankin.